Koulutusintervention vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin nielemisvaikeuden ja aspiraation oireista: Kyselytutkimus

Abstract

Hoitohenkilökunnalla on mahdollisuus havaita nielemisvaikeus varhaisessa vaiheessa, sillä he ovat tekemisissä potilaiden kanssa vuorokauden ympäri. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että hoitohenkilökunnan tietämys nielemisvaikeudesta saattaa olla riittämätöntä, minkä vuoksi nielemisvaikeuteen viittaavien oireiden tunnistaminen voi olla vaikeaa. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, vaikuttaako nielemisvaikeuteen liittyvä koulutusinterventio hoitohenkilökunnan käsityksiin nielemisvaikeuteen tai aspiraatioon viittaavista oireista. Lisäksi tutkielmassa selvitettiin, vaikuttaako koulutusinterventio hoitohenkilökunnan käsityksiin siitä, kuinka usein he hoitavat nielemisvaikeuspotilaita tai kuka nielemisvaikeuksia arvioi ja kuntouttaa. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Tutkimukseen osallistui hoitohenkilökunnan jäseniä Itä-Suomen terveyskeskussairaaloista, hoivakodeista ja kotihoidon puolelta. Nielemisvaikeuteen liittyvät koulutukset järjestettiin keväällä 2020, ja kouluttajana toimi puheterapeutti Sanna Lemmetyinen. Kahden tunnin mittaisia koulutuksia järjestettiin yhteensä neljä. Kaikissa koulutuksissa käsiteltiin nielemistoimintoa, nielemisvaikeuden ja aspiraation ilmenemistä sairauksien tai ikääntymisen yhteydessä sekä nielemisvaikeuden tunnistamista ja huomioimista hoitotyössä. Luento-opetuksen tukena käytettiin havainnollistavia kuvia ja videoita. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt täyttivät kyselylomakkeen ennen koulutusta ja 1–2 kuukautta koulutuksen jälkeen. Tässä tutkielmassa otoksesta poissuljettiin fysio- ja toimintaterapeutit sekä sellaiset hoitoalan ammattihenkilöt, jotka olivat vastanneet kyselyyn ainoastaan kerran ennen koulutusta tai sen jälkeen. Tutkielman aineisto koostui 29 tutkittavan vastauksista.

Hoitohenkilökunnan käsitykset nielemisvaikeuteen ja kohonneeseen aspiraatioriskiin viittaavista oireista muuttuivat koulutusintervention myötä, ja osa muutoksista oli tilastollisesti merkitseviä. Monet tutkittavista tiesivät koulutuksen jälkeen sellaisia oireita, joita he eivät olleet tienneet ennen koulutusta. Lisäksi koulutusintervention jälkeen osa hoitohenkilökunnasta koki hoitavansa nielemisvaikeuspotilaita aiempaa useammin. Myös käsitykset siitä, kuka nielemisvaikeuksia arvioi ja kuntouttaa, muuttuivat koulutusintervention myötä. Monet tutkittavista tiesivät jo ennen koulutusta, että nielemisvaikeuksia arvioi ja kuntouttaa puheterapeutti. Käsitys puheterapeutin roolista kuitenkin vahvistui koulutusintervention myötä, ja muutos oli tilastollisesti merkitsevä. Lisäksi aiempaa useampi tutkittava koki koulutusintervention jälkeen, että nielemisvaikeuksien arvioimiseen ja kuntouttamiseen osallistuvat myös sairaanhoitajat.

Asianmukainen koulutus ja riittävä tietämys nielemisvaikeudesta ovat tärkeitä kliinisen hoitotyön, hoitohenkilökunnan työssäjaksamisen sekä potilasturvallisuuden kannalta. Ammatillisella lisäkoulutuksella voidaan tukea hoitohenkilökunnan pätevyyttä ja laadukasta hoitotyötä. Tämän tutkielman tulokset osoittavat, että lyhyelläkin koulutusinterventiolla voidaan tukea hoitohenkilökunnan tietämystä nielemisvaikeuteen ja kohonneeseen aspiraatioriskiin viittaavista oireista. Hyvä tietämys oireista voi puolestaan tukea hoitohenkilökunnan kykyä tunnistaa nielemisvaikeus ja aspiraatio käytännössä. Lisäksi tutkielman tulokset osoittavat, että ammatillisella lisäkoulutuksella voidaan vahvistaa hoitohenkilökunnan tietämystä puheterapeutin työnkuvasta. Tämän seurauksena hoitohenkilökunta saattaa aiempaa herkemmin konsultoida puheterapeuttia nielemisvaikeuteen liittyvissä asioissa.