Osteochondral Fractures After Patellar Dislocation : Characteristics, Risk Factors and Treatment Outcomes
Uimonen, Mikko (2021)
Uimonen, Mikko
Tampere University
2021
Lääketieteen, biotieteiden ja biolääketieteen tekniikan tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Medicine, Biosciences and Biomedical Engineering
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2021-09-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2064-5
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2064-5
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia polvilumpion sijoiltaanmenon leikkaushoidon kehitystä ja trendejä viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Lisäksi tässä tutkimuksessa paneuduttiin polvilumpion sijoiltaanmenon yhteydessä yleisen liitännäisvammojen, luurustomurtumien, kuvailuun, anatomisiin riskitekijöihin sekä hoidon tuloksiin. Polvilumpion sijoiltaanmenoon liittyvän tutkimuskirjallisuuden lisäännyttyä nopeaa vauhtia viime vuosien aikana, luurustomurtumien hoito on mahdollisesti seuraava keskeinen kehityksen osa-alue.
Polvilumpion sijoiltaanmenon leikkaushoidon trendejä tutkittiin väestöpohjaista Hoitoilmoitusrekisteri (HILMO) -aineistoa käsittäen kaikki polvilumpion sijoiltaanmenon vuoksi Suomessa tehdyt leikkaustoimenpiteet vuosina 1997–2016 (Tutkimus I). Leikkaustoimenpiteiden kokonaisilmaantuvuus, vuosittainen ilmaantuvuus sekä eri leikkaustyyppien vuosittainen ilmaantuvuus laskettiin hyödyntäen Tilastokeskuksen ylläpitämää väestörekisteriaineistoa vuosittaisesta väkiluvusta. Toimenpiteiden ilmaantuvuuden trendejä tarkasteltiin tutkimusjakson aikana.
Luurustomurtumia tutkittiin takautuvassa monikeskustutkimusaineistossa, joka kerättiin kahden suomalaisen sairaalan sähköisistä potilasasiakirjoista (Tutkimukset II, III ja IV). Aineisto koostui kaikista tutkimussairaaloissa polvilumpion sijoiltaan menon vuoksi vuosina 2012–2018 hoidetuista potilaista. Lopulliseen potilasotokseen sisällytettiin yhteensä 135 potilasta, joilla oli magneettikuvauksessa varmistettu polvinivelen sisäinen luurustomurtuma polvilumpion sijoiltaanmenon jälkeen. Sisällytettyjen potilaiden taustatiedot sekä vammaan ja hoitoon liittyvät tiedot kerättiin sähköisistä sairaskertomus merkinnöistä. Vammautuneesta polvesta otetusta magneettikuvasta tutkittiin luurustomurtuman sijainti ja koko sekä mitattiin polvilumpion sijoiltaanmenolle altistavien polvilumpio-reisiluunivelen anatomisten poikkeavuuksien ilmentymisestä kertovia mittoja. Yhdessä väitöskirjan osatyössä kuvailtiin luurustomurtumien ominaispiirteitä, sijaintia ja kokoa sekä tutkittiin eroja potilasryhmien välillä. Toisessa työssä verrattiin polvilumpion sijoiltaanmenolle altistavien anatomisten poikkeavuuksien ilmentymistä potilailla, joilla polvilumpion sijoiltaanmenon jälkeen oli luurustomurtuma ja joilla ei ollut luurustomurtumaa. Viimeisessä osatyössä tutkittiin tutkimussairaaloissa käytetyllä hoitoprotokollalla saavutettuja luurustomurtumapotilaiden hoidon tuloksia. Potilaat jaettiin ryhmiin perustuen luurustomurtuman jälkeiseen hoitolinjaan. Luurustomurtuman piirteitä, polvilumpio-reisiluunivelen anatomiaa ja potilaiden täyttämien vastekyselyjen tuloksia vertailtiin ryhmien välillä.
Tämän tutkimuksen tulosten perusteella polvilumpion sijoiltaanmenoon liittyvän leikkaushoidon kokonaisilmaantuvuus on pysynyt vakaana viimeisen kahden vuosikymmenen ajan, mutta tehdyissä toimenpiteissä on tapahtunut muutos vaurioita korjaavan ja anatomisia poikkeavuuksia muovaavan kirurgian yleistyessä ajan myötä (Tutkimus I).
Polvilumpion sijoiltaanmenon yhteydessä tapahtuvat luurustomurtumat paikantuvat tavallisimmin lumpion keskilinjan puoleiselle sivustalle tai polvilumpio- reisiluunivelen ulkoreunaan reisiluuhun (Tutkimus II). Nämä paikat käsittävät noin kaksi kolmannesta ja yhden kolmanneksen luurustomurtumista. Naispotilailla luurustomurtumat sijoittuvat yleisemmin polvilumpioon kuin reisiluuhun, kun miehillä puolestaan sijaintien jakauma on tasaisempi. Toistuvien polvilumpion sijoiltaanmenojen jälkeen saadut luurustomurtumat ovat kooltaan pienempiä, kuin ensimmäisen sijoiltaanmenon jälkeen saatu murtuma.
Anatomiset poikkeavuudet ovat yleisiä sekä potilailla, jotka ovat saaneet polvilumpion sijoiltaanmenon yhteydessä luurustomurtuman, että potilailla, jotka eivät ole saaneet luurustomurtumaa (Tutkimus III). Anatomiset poikkeavuudet kuitenkin ilmenevät ryhmissä eri tavoin. Potilailla, jotka eivät ole saaneet luurustomurtumaa polvilumpion sijoiltaanmenon jälkeen, polvilumpio sijaitsee ylempänä ja reisiluun ura on kehittynyt puutteellisesti. Toisaalta potilailla, jotka saivat luurustomurtuman, polvilumpio sijaitsi lähempänä polven ulkoreunaa.
Vaikka ensisijainen hoitolinjaus, niin leikkaus- tai kuntoutushoito, oli suurimmalla osalla luurustomurtumapotilaista lopullinen, suhteellisen suuri osa potilaista tarvitsi myöhempää leikkaushoitoa (Tutkimus IV). Ensisijaisesti leikkauksella hoidetuista potilaista suurimmalla osalla luurustomurtumakappale kiinnitettiin leikkauksessa takaisin lähtöpaikkaansa. Myöhempään leikkaushoitoon päätyneistä potilaista suurimmalla osalla murtumakappale poistettiin nivelestä. Polvilumpion vakautta parantavia ja tulevia sijoiltaanmenoja ehkäiseviä toimenpiteitä tehtiin leikkauksissa suurimmalle osalle leikkauspotilaista luurustomurtuman hoidon lisänä. Potilaiden kyselykaavakkeilla raportoimat hoitotulokset olivat yleisesti ottaen hyvällä tasolla kaikissa potilasryhmissä.
Polvilumpion sijoiltaanmenon ja sen riskiin liittyvien anatomisten poikkeavuuksien sekä liitännäisvammojen kirurginen hoito on kehittynyt merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Tästä huolimatta luurustomurtumapotilaiden hoito asettaa edelleen merkittäviä haasteita polviongelman kaksijakoisuuden, polvilumpion mahdollisesti pysyvän epävakauden ja sijoiltaanmenon toistuvuuden sekä toisaalta pitkän aikavälin nivelrustovaurion, vuoksi. Jatkotutkimuksia tarvitaan potilaiden anatomian ja vamman laadun perusteella räätälöidyistä leikkaushoidoista sekä toisaalta vakioiduista kuntoutushoidoista. Lisäksi pitkän aikavälin seurantatutkimuksia rustovaurion etenemisestä luurustomurtuman hoidon jälkeen tarvitaan.
Polvilumpion sijoiltaanmenon leikkaushoidon trendejä tutkittiin väestöpohjaista Hoitoilmoitusrekisteri (HILMO) -aineistoa käsittäen kaikki polvilumpion sijoiltaanmenon vuoksi Suomessa tehdyt leikkaustoimenpiteet vuosina 1997–2016 (Tutkimus I). Leikkaustoimenpiteiden kokonaisilmaantuvuus, vuosittainen ilmaantuvuus sekä eri leikkaustyyppien vuosittainen ilmaantuvuus laskettiin hyödyntäen Tilastokeskuksen ylläpitämää väestörekisteriaineistoa vuosittaisesta väkiluvusta. Toimenpiteiden ilmaantuvuuden trendejä tarkasteltiin tutkimusjakson aikana.
Luurustomurtumia tutkittiin takautuvassa monikeskustutkimusaineistossa, joka kerättiin kahden suomalaisen sairaalan sähköisistä potilasasiakirjoista (Tutkimukset II, III ja IV). Aineisto koostui kaikista tutkimussairaaloissa polvilumpion sijoiltaan menon vuoksi vuosina 2012–2018 hoidetuista potilaista. Lopulliseen potilasotokseen sisällytettiin yhteensä 135 potilasta, joilla oli magneettikuvauksessa varmistettu polvinivelen sisäinen luurustomurtuma polvilumpion sijoiltaanmenon jälkeen. Sisällytettyjen potilaiden taustatiedot sekä vammaan ja hoitoon liittyvät tiedot kerättiin sähköisistä sairaskertomus merkinnöistä. Vammautuneesta polvesta otetusta magneettikuvasta tutkittiin luurustomurtuman sijainti ja koko sekä mitattiin polvilumpion sijoiltaanmenolle altistavien polvilumpio-reisiluunivelen anatomisten poikkeavuuksien ilmentymisestä kertovia mittoja. Yhdessä väitöskirjan osatyössä kuvailtiin luurustomurtumien ominaispiirteitä, sijaintia ja kokoa sekä tutkittiin eroja potilasryhmien välillä. Toisessa työssä verrattiin polvilumpion sijoiltaanmenolle altistavien anatomisten poikkeavuuksien ilmentymistä potilailla, joilla polvilumpion sijoiltaanmenon jälkeen oli luurustomurtuma ja joilla ei ollut luurustomurtumaa. Viimeisessä osatyössä tutkittiin tutkimussairaaloissa käytetyllä hoitoprotokollalla saavutettuja luurustomurtumapotilaiden hoidon tuloksia. Potilaat jaettiin ryhmiin perustuen luurustomurtuman jälkeiseen hoitolinjaan. Luurustomurtuman piirteitä, polvilumpio-reisiluunivelen anatomiaa ja potilaiden täyttämien vastekyselyjen tuloksia vertailtiin ryhmien välillä.
Tämän tutkimuksen tulosten perusteella polvilumpion sijoiltaanmenoon liittyvän leikkaushoidon kokonaisilmaantuvuus on pysynyt vakaana viimeisen kahden vuosikymmenen ajan, mutta tehdyissä toimenpiteissä on tapahtunut muutos vaurioita korjaavan ja anatomisia poikkeavuuksia muovaavan kirurgian yleistyessä ajan myötä (Tutkimus I).
Polvilumpion sijoiltaanmenon yhteydessä tapahtuvat luurustomurtumat paikantuvat tavallisimmin lumpion keskilinjan puoleiselle sivustalle tai polvilumpio- reisiluunivelen ulkoreunaan reisiluuhun (Tutkimus II). Nämä paikat käsittävät noin kaksi kolmannesta ja yhden kolmanneksen luurustomurtumista. Naispotilailla luurustomurtumat sijoittuvat yleisemmin polvilumpioon kuin reisiluuhun, kun miehillä puolestaan sijaintien jakauma on tasaisempi. Toistuvien polvilumpion sijoiltaanmenojen jälkeen saadut luurustomurtumat ovat kooltaan pienempiä, kuin ensimmäisen sijoiltaanmenon jälkeen saatu murtuma.
Anatomiset poikkeavuudet ovat yleisiä sekä potilailla, jotka ovat saaneet polvilumpion sijoiltaanmenon yhteydessä luurustomurtuman, että potilailla, jotka eivät ole saaneet luurustomurtumaa (Tutkimus III). Anatomiset poikkeavuudet kuitenkin ilmenevät ryhmissä eri tavoin. Potilailla, jotka eivät ole saaneet luurustomurtumaa polvilumpion sijoiltaanmenon jälkeen, polvilumpio sijaitsee ylempänä ja reisiluun ura on kehittynyt puutteellisesti. Toisaalta potilailla, jotka saivat luurustomurtuman, polvilumpio sijaitsi lähempänä polven ulkoreunaa.
Vaikka ensisijainen hoitolinjaus, niin leikkaus- tai kuntoutushoito, oli suurimmalla osalla luurustomurtumapotilaista lopullinen, suhteellisen suuri osa potilaista tarvitsi myöhempää leikkaushoitoa (Tutkimus IV). Ensisijaisesti leikkauksella hoidetuista potilaista suurimmalla osalla luurustomurtumakappale kiinnitettiin leikkauksessa takaisin lähtöpaikkaansa. Myöhempään leikkaushoitoon päätyneistä potilaista suurimmalla osalla murtumakappale poistettiin nivelestä. Polvilumpion vakautta parantavia ja tulevia sijoiltaanmenoja ehkäiseviä toimenpiteitä tehtiin leikkauksissa suurimmalle osalle leikkauspotilaista luurustomurtuman hoidon lisänä. Potilaiden kyselykaavakkeilla raportoimat hoitotulokset olivat yleisesti ottaen hyvällä tasolla kaikissa potilasryhmissä.
Polvilumpion sijoiltaanmenon ja sen riskiin liittyvien anatomisten poikkeavuuksien sekä liitännäisvammojen kirurginen hoito on kehittynyt merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Tästä huolimatta luurustomurtumapotilaiden hoito asettaa edelleen merkittäviä haasteita polviongelman kaksijakoisuuden, polvilumpion mahdollisesti pysyvän epävakauden ja sijoiltaanmenon toistuvuuden sekä toisaalta pitkän aikavälin nivelrustovaurion, vuoksi. Jatkotutkimuksia tarvitaan potilaiden anatomian ja vamman laadun perusteella räätälöidyistä leikkaushoidoista sekä toisaalta vakioiduista kuntoutushoidoista. Lisäksi pitkän aikavälin seurantatutkimuksia rustovaurion etenemisestä luurustomurtuman hoidon jälkeen tarvitaan.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4772]