Valmiuslain toimivaltuuksien käyttöperiaatteet tartuntatautiperusteisissa poikkeusoloissa: tarkastelu perus- ja ihmisoikeussuojan näkökulmasta

Abstract

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen ja voimakas leviäminen vuodesta 2020 lähtien on aiheuttanut Suomessa poikkeuksellisiin toimenpiteisiin turvautumisen pandemian aikana. Vakavassa tartuntatautitilanteessa valtio on määrittänyt ensisijaiseksi tehtäväkseen turvata terveydenhuoltojärjestelmän toimintakyvyn suojellakseen tartunnan saaneiden henkilöiden terveyttä ja henkeä. Tämän velvollisuuden toteutumisen vaarantuessa tautitilanteen heikentymisen johdosta valtioneuvosto on yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa todennut kahdesti poikkeusolojen olemassaolon tartuntatautiperusteisiin viitaten. Näiden poikkeusolojen aikana suomalaiseen kriisilainsäädäntöön lukeutuvan poikkeuslakina säädetyn valmiuslain nojalla on voitu valtioneuvoston antamien asetusten myötä ottaa käyttöön ja soveltaa viranomaisten erityistoimivaltuuksia. Erityistoimivaltuudet ovat viranomaisten säännönmukaisiin toimivaltuuksiin verrattuna laajempia, minkä vuoksi poikkeusolojen aikana voidaan soveltaa rajattuja, mutta perusoikeuksiin syvällekäyviä poikkeuksia. Erityisesti valtioneuvoston ja eduskunnan kyky toimia kriisitilanteessa joutui todelliseen testiin koronaviruspandemian aikana, sillä voimassa olevaa valmiuslakia tai sitä edeltänyttä lakia ei ole koskaan aiemmin otettu käyttöön.

Tässä valtiosääntöoikeudellisessa tutkielmassa tarkastellaan lainopin keinoin poikkeuslakina säädetyn valmiuslain käyttöönotolle ja soveltamiselle asetettuja edellytyksiä tartuntatautipoikkeusolojen kontekstissa. Valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönottoa ja soveltamista rajoitetaan ensinnäkin lain 4 §:ssä säädetyillä käyttöperiaatteilla, välttämättömyys- ja suhteellisuusperiaatteilla. Lisäksi perustuslaista on johdettavissa erinäisiä vaatimuksia, joita hyödynnetään valmiuslain toimivaltuuksien sekä niitä koskevien asetuksenantovaltuuksien sallittavuuden arvioinnissa. Perustuslain säännöksistä johdettavien periaatteiden osalta tarkastelu kohdistuu lailla säätämisen vaatimukseen sekä täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusperiaatteeseen. Perustavanlaatuisena tarkastelunäkökulmana tutkielmassa toimii näkemys siitä, että poikkeusoloissa ympäröivä yhteiskunta ei ole millään tavalla oikeuden, demokratian tai oikeusvaltioajattelun ulkopuolella, vaan normaaliolojen ulkopuolellakin oikeusjärjestyksen perusperiaatteet ja perustavanlaatuiset oikeudet ovat pysyviä. Tästä johtuen tutkielman toisena lähtökohtana toimii perus- ja ihmisoikeusmyönteinen tarkastelu, jonka avulla tarkastellaan koronaviruspandemian aikaista valmiuslain käyttöönottoa ja soveltamista perus- ja ihmisoikeusyhteyksien osalta. Tämän osalta painopiste on erityisesti liikkumisvapauteen kohdistetuissa poikkeuksissa.

Tutkielmassa esitettävien huomioiden ja kannanottojen perusteella voidaan osoittaa voimassa olevan valmiuslain olevan monilta osin puutteellinen yhteiskunnassa vallitseviin poikkeusoloihin soveltumisen kannalta. Valmiuslain sisällölliset ongelmat ovat olleet osittain tiedossa jo 2010-luvun taitteessa, kun voimassa olevaa valmiuslakia valmisteltiin, mutta nämä puutteet ovat korostuneet lain soveltamisen yhteydessä. Tartuntatautiperusteisten poikkeusolojen osalta on nyt käytettävissä runsaasti arvokasta tietoa, jota tulee hyödyntää jo käynnissä olevan valmiuslain uudistusprosessin aikana. Valmiuslain käyttöönottoa ja soveltamista rajoittavien käyttöperiaatteiden sekä muiden lainsäädännölle asetettujen edellytysten tulee säilyttää vahva asema lain säännösten kokonaisuudessa, sillä vain tällaisilla periaatteilla voidaan tosiasiallisesti rajoittaa valmiuslain soveltaminen ainoastaan kaikkein vakavimpiin kriisitilanteisiin. Valmiuslain soveltamisen kynnys ei saa madaltua koronaviruspandemian aiheuttamien poikkeusolojen aikaisten tulkintojen perusteella.