Hyppää sisältöön
    • Suomeksi
    • In English
Trepo
  • Suomeksi
  • In English
  • Kirjaudu
Näytä viite 
  •   Etusivu
  • Trepo
  • Väitöskirjat
  • Näytä viite
  •   Etusivu
  • Trepo
  • Väitöskirjat
  • Näytä viite
JavaScript is disabled for your browser. Some features of this site may not work without it.

Imagined Riverography of Late Twentieth-Century Russian Prose

Perkiömäki, Mika (2021)

 
Avaa tiedosto
978-952-03-2012-6.pdf (7.705Mt)
Lataukset: 



Perkiömäki, Mika
Tampere University
2021

Kielten tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Language Studies
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta - Faculty of Information Technology and Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2021-08-27
Näytä kaikki kuvailutiedot
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2012-6
Tiivistelmä
Tämä väitöskirja tarkastelee 1970–1990-luvun venäläisen luonnonfilosofisen proosan kuvittelemaa jokea ja jokimaisemaa ekokriittisestä näkökulmasta. Lisäksi se analysoi saman ajanjakson venäläistä ympäristöfilosofista keskustelua hahmotellen yhtymäkohtia ja eroja vastaavaan kansainväliseen diskurssiin. Väitöskirja tarjoaa uusia näkökulmia venäläisen kirjallisuuden, Venäjän ympäristöhistorian, venäläisen ympäristöajattelun ja joen vuorovaikutuksista. Työ esittelee kuvitteellisen joentieteen käsitteen (engl. imagined riverography) ja viittaa sillä tapoihin, joilla kirjallisuus merkitsee ja kuvittelee jokea tuottaen fyysisen maantieteen kanssa risteäviä tiloja. Päätavoite on tutkia esityksiä joesta ja sen yhteydestä ihmisiin myöhäisen neuvostoajan sekä varhaisen jälkisosialistisen ajan venäläisessä luonnonfilosofisessa proosassa ja analysoida niiden välittämiä ekokriittisiä merkityksiä.

Työn teoreettinen pohja perustuu tilallisuuteen, ympäristöhumanismiin ja ennen kaikkea ekokritiikkiin, jossa tarkastellaan tekstien tapoja välittää ympäristöajattelua sekä käsityksiä luonnonympäristöistä. Väitöskirja kuuluu ekokritiikin viimeaikaiseen kansainväliseen käänteeseen, jossa tutkimuksen kohteena on teoksia lukuisilta eri kieli- ja kulttuurialueilta ja jolle on tyypillistä tieteidenvälinen teorioiden, käsitteiden ja menetelmien yhdistely. Työ laajentaa ekokriittistä tutkimusta keskittymällä venäläiseen kirjallisuuteen. Tutkimuskysymykset vastaavat ekokriittistä näkökulmaa, mikä tarkoittaa, että kirjallisuuden ja fyysisen ympäristön suhdetta tutkitaan ihmiskunnan biosfääriä tuhoavan toiminnan aiheuttaman huolen kautta.

Väitöskirja tuottaa uutta tietoa joen merkityksistä neuvostoliittolaisten kyläprosaistien luonnonfilosofiaa painottavien kirjailijoiden tuotannossa. Se osoittaa, että heidän kirjallisuudessaan ympäristöhuoli liittyy läheisesti jokeen. Teokset käsittelevät ajankohtaisia ympäristöongelmia – kuten luonnonvarojen liikakäyttöä, luonnonvesien saastumista, laajojen alueiden jäämistä vesivoimaloiden patojen aiheuttaman tulvaveden alle sekä liikakastelusta johtuvaa kuivuutta – joissa joki on keskeinen tekijä. Teokset luovat kuvitteellista joentiedettä, jossa Neuvostoliiton ympäristökatastrofi uhkaa Venäjän jokien ja siten myös venäläisen kulttuurin tulevaisuutta. Käsitys analysoiduista teoksista ympäristökirjallisuutena perustuu niiden kuvitteelliseen joentieteeseen, jolle moraalikysymykset ovat keskeisiä ja jossa ihmisen aineellinen ruumiillisuus on erottamaton ei-inhimillisestä ympäristöstä, joen läheisyys on välttämätön ympäristöoikeudenmukaisuuden toteutumisen ehto ja joki on ihmiskulttuurin ehdoton edellytys.

Väitöskirja koostuu neljästä vertaisarvioidusta julkaisusta ja yhteenvedosta, joka taustoittaa tutkimusta sekä esittelee sen pääpiirteet ja johtopäätökset. Teoria- ja menetelmäkehykset juontuvat kunkin julkaisun erityiskysymyksistä. Väitöskirja tuo käsitteitä ja näkökulmia Venäjällä tehdystä luonnonfilosofisesta tutkimuksesta kansainvälisen ekokritiikin piiriin. Kaikki analyysit perustuvat lähiluvulle, ja keskeiset koko työn läpäisevät teoreettiset käsitteet ovat tila, paikka, joen toimijuus, ympäristöhistoria, luonnonfilosofinen proosa sekä kuvitteellinen joentiede. Muita yksittäisten julkaisujen pääkäsitteitä ovat transruumiillisuus, ympäristöoikeudenmukaisuus, noosfääri, antroposeeni, kulttuurin ekologia ja kirjallisuus kulttuuriekologiana. Muita työssä käytettyjä teoriakäsitteitä ovat abstrakti tila, ympäristöajattelun kehitys, maisematiede, homosfääri ja noosfäärikertomukset.

Kolme ensimmäistä julkaisua tutkivat omaelämäkerrallista kaunokirjallisuutta. Ensimmäinen julkaisu analysoi joen kulttuurista ja materiaalista suhdetta sen rinnalla eläviin ihmisiin Viktor Astafjevin romaanissa Kuningaskala (1976). Se osoittaa, kuinka teoksen inhimilliset ja ei-inhimilliset tilat muodostavat yhden ruumiillisen kokonaisuuden, mikä auttaa näkemään ne toisistaan erottamattomina eikä kahtena erillisenä maailmana. Julkaisu käsittelee myös teoksen jokimetaforien välittämiä ympäristömerkityksiä. Toinen julkaisu osoittaa, miten joen puuttuminen aiheuttaa ympäristöoikeudenmukaisuuden toteutumattomuuden Valentin Rasputinin 1970-luvun jokiproosassa. Se tutkii myös tapoja, joilla modernisaation aiheuttamat muutokset tekevät joen merkityksellisestä paikasta merkityksetöntä abstraktia tilaa Rasputinin matkakertomuksessa "Myötä- ja vastavirtaan" (1972). Kolmas julkaisu keskittyy Sergei Zalyginin Ympäristöromaanin (1993) maantieteellisiin metaforiin ja käsityksiin jokiympäristöistä sekä esittää, että Vladimir Vernadskin 1920–1930-luvulla esittelemän noosfäärin käsitteen merkityksen ymmärtämättömyys on keskeistä romaanin Neuvostoliiton ympäristönhoitoon kohdistuvassa kritiikissä. Julkaisu esittää lisäksi, että romaani yhdistää Lev Bergin maantieteellisten maisemien käsitteen ympäristönsuojeluun ja asettaa sen vastakohdaksi Andrei Grigorjevin näkemyksille, joita Neuvostoliiton valtio tuki ja jotka perustuivat dialektiseen materialismiin sekä Engelsin luonnon dialektiikan stalinistiseen tulkintaan.

Neljäs julkaisu tutkii Dmitri Lihatšovin kahta tietokirjallista esseetä, joiden molempien otsikko on ”Kulttuurin ekologia” (1979, 2000). Julkaisu selvittää, miten yhteisestä lähtökohdasta, jossa ihmiskulttuurien ajatellaan kehittyneen läheisessä vuorovaikutuksessa aineelliseen ympäristöönsä, Lihatšovin kulttuurin ekologia eroaa kulttuuriekologiasta korostaen moraalia, perinteisiä arvoja ja kristillistä ideologiaa kirjallisuuden potentiaalin ekologisena voimana painottamisen sijaan. Lisäksi julkaisu selvittää, miten joen esitykset venäläisessä luonnonfilosofisessa proosassa havainnollistavat sekä sen luontaisia yhteyksiä kulttuurin ekologiaan että sen roolia kulttuuriekologiana.

Väitöskirja analysoi myös metaforia, joiden kautta 1900-luvun lopun venäläinen luonnonfilosofinen proosa tuottaa joen merkityksiä. Vahvimmat metaforat ovat "elämän joki" ja "kuoleman joki". "Elämän joki" heijastaa veden ominaispiirrettä elämälle välttämättömänä aineena, joka myös symboloi elämää. Joen virta kykenee määrittämään ihmiskohtaloita, estämään itsemurhan ja tekemään ihmisestä luonnonsuojelijan. ”Elämän joki” on aktiivinen toimija sekä luonnon ja kulttuurin välinen rajapinta. ”Kuoleman joki” taas saattaa ihmiset vaaraan. Joen kuolema voidaan kuvata hukkumisena, ihmiskunnan aiheuttamana henkilöitynä dramaattisena tapahtumana, joka muuttaa vapaasti virtaavan "elämän joen" seisovaksi "kuoleman joeksi". Saastunut joki menettää elämää tuottavan luonteensa ja voi tehdä omistautuneesta luonnonsuojelijasta itsetuhoisen. Yhdessä nämä metaforat luovat kansallista tietoisuutta venäläisestä kulttuurista sellaisena, jolle joki on korvaamaton.

Tässä väitöskirjassa esitetty kuvitteellinen joentiede ulottuu uusimman venäläisen realistisen kirjallisuuden siihen osaan, jota usein kuvataan traditionalistiseksi ja jota on kutsuttu uudeksi realismiksi. Väitöskirjan yhteenveto-osio käsittelee lyhyesti 2000–2010-luvun venäläistä proosaa, joka viittaa avoimesti työn tutkimusmateriaaliin, saa inspiraatiota sen kirjoittajista ja kierrättää heidän tuottamiaan jokitrooppeja nykykontekstissa.

Vaikka myöhäisen neuvostoajan venäläinen luonnonfilosofinen proosa nousi kansallisista lähtökohdista, sillä on monia yhtäläisyyksiä kansainvälisen ympäristökirjallisuuden kanssa. Sen takana oleva ideologia on luonteeltaan konservatiivinen ja nationalistinen, kun taas kansainvälinen ympäristötietoisuus liitetään yleensä liberalismiin ja internationalismiin. Tästä erosta huolimatta yhteinen ympäristöhuoli johti samanlaisiin ilmiöihin eri alueiden ympäristökirjallisuuksissa. Venäjällä ei tehdä ekokriittistä tutkimusta, mutta venäläisillä kirjallisuusperinteillä ja filosofisilla traditioilla on useita yhtymäkohtia ekokriittisten sovellutusten kanssa. Vaikka Venäjällä ei olisi ekokritiikkiä sellaisenaan, ekokritiikin piirissä suosittuja käytänteitä muistuttavia tapoja kuitenkin on.
 
Kokoelmat
  • Väitöskirjat [4472]
Kalevantie 5
PL 617
33014 Tampereen yliopisto
oa[@]tuni.fi | Tietosuoja | Saavutettavuusseloste
 

 

Selaa kokoelmaa

TekijätNimekkeetTiedekunta (2019 -)Tiedekunta (- 2018)Tutkinto-ohjelmat ja opintosuunnatAvainsanatJulkaisuajatKokoelmat

Omat tiedot

Kirjaudu sisäänRekisteröidy
Kalevantie 5
PL 617
33014 Tampereen yliopisto
oa[@]tuni.fi | Tietosuoja | Saavutettavuusseloste