Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluhyvinvoinnin kehitys koronakriisin ensimmäisestä aallosta toisen aallon alkuun

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia opiskeluhyvinvoinnin taso- ja muutosryhmiä korkeakouluopiskelijoilla on löydettävissä koronapandemian aiheuttaman etäopiskelujakson aikana huhtikuun ja lokakuun 2020 väliseltä ajalta ja miten löydetyt ryhmät eroavat opiskeluhyvinvointia selittävien persoonallisuuden ja sosiaalisten voimavarojen suhteen. Tutkimuksessa hyödynnettiin henkilösuuntautunutta tutkimusotetta ja siinä oletettiin aiemman tutkimustiedon perusteella löytyvän kolme erilaista opiskeluhyvinvointiryhmää. Tutkimuksessa opiskeluhyvinvointia tarkasteltiin opiskelun imun ja opiskelu-uupumuksen käsitteiden kautta. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin pystyvyysuskon ja perheeseen, ystäväpiiriin sekä opiskeluyhteisöön kohdistuvien yhteenkuuluvuuden kokemusten yhteyksiä opiskeluhyvinvoinnin tasoihin ja kehitykseen. Teoreettisesti tutkimus pohjautuu työn vaatimusten ja voimavarojen malliin (Bakker & Demerouti, 2007, 2017) sekä voimavarojen säilyttämisen teoriaan (Hobfoll, 1989, 2001, 2002), joiden valossa pystyvyysuskon ja yhteenkuuluvuuden kokemusten oletettiin olevan yhteydessä myönteisiin opiskeluhyvinvoinnin kokemuksiin ja kehityskulkuihin.

Tutkimuksessa hyödynnettiin vuonna 2020 huhti-, kesä- ja lokakuussa kerättyä kuuden kuukauden seuranta-aineistoa, joka koostuu Tampereen korkeakouluyhteisön yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoista (n = 612). Ensimmäisen kyselyn (T1) vastausprosentti oli 11 %, ja pitkittäistutkimuksen (T1–T3) vastausprosentti oli 71 %. Vastaajista 76 % oli naisia. Aineistosta etsittiin opiskeluhyvinvoinnin taso- ja muutosryhmiä kaksiaskelisen ryhmittelyanalyysin avulla. Löydettyjen opiskeluhyvinvointiryhmien eroja opiskeluhyvinvoinnin kuvaajien tasoissa ja muutoksissa tarkasteltiin tilastollisesti monen muuttujan varianssianalyysin sekä toistomittausten varianssianalyysin avulla. Taustamuuttujien ja opiskeluhyvinvointiryhmien välisiä yhteyksiä tutkittiin khiin neliö -riippumattomuustestillä, ja pystyvyysuskon sekä yhteenkuuluvuuden kokemusten vaihtelua opiskeluhyvinvointiryhmittäin tarkasteltiin monen muuttujan kovarianssianalyysin avulla.

Tutkimus osoitti, että aineistosta oli löydettävissä kolme hypoteesin mukaista opiskeluhyvinvointiryhmää: opiskelun imuiset (38 %), imua ja uupumusta kokevat (36 %) sekä opiskelu-uupuneet (26 %) opiskelijat. Kaikissa ryhmissä opiskelun imun kokemukset lisääntyivät huhti- ja kesäkuun välisenä aikana, mutta laskivat lähtötasolleen koronapandemian toisen aallon alkaessa lokakuussa. Opiskelu-uupumuksen kokemukset puolestaan pysyivät samoina huhti- ja kesäkuun välisenä aikana, mutta lisääntyivät kesäkuun ja lokakuun välillä. Pystyvyysuskon kokemusten havaittiin eroavan hypoteesin mukaisesti eri ryhmissä siten, että pystyvyysuskon taso oli korkein opiskelun imuisten ryhmässä ja matalin opiskelu-uupuneiden ryhmässä. Myös yhteenkuuluvuuden kokemukset niin perhettä, ystäväpiiriä kuin opiskeluyhteisöäkin kohtaan olivat hypoteesin mukaisesti korkeimpia opiskelun imuisten ryhmässä ja matalimpia opiskelu-uupuneiden ryhmässä.

Tutkimus tuotti uutta ja ainutlaatuista tietoa korkeakouluopiskelijoiden opiskeluhyvinvoinnin kehityskuluista koronapandemian aiheuttaman etäopiskelutilanteen aikana. Yhteenvetona voidaan todeta, että opiskelijoiden opiskeluhyvinvoinnin kokemukset eriytyvät, vaikkakin imun ja uupumuksen ajalliset trendit olivat kaikissa ryhmissä samansuuntaisia. Opiskelijoiden eriytyvät kokemukset etäopiskelusta sekä erilaiset hyvinvoinnin kokemukset tulee jatkossa huomioida niin korkeakouluopetuksen järjestämisessä kuin ohjaus- ja tukipalveluiden riittävässä resursoinnissa ja kohdentamisessa. Tämän tutkimuksen valossa myös opiskelijoiden yksilöpsykologisten ja sosiaalisten voimavaratekijöiden vahvistamisella voi olla tärkeä rooli opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemisessa ja pahoinvoinnin lievittämisessä. Koronapandemian ja etäopiskelusuositusten jatkuessa aihetta on tärkeää tutkia lisää pidemmällä aikavälillä hyödyntäen monipuolisia tutkimusmenetelmiä, joiden avulla koronapandemian pitkäaikaiset vaikutukset ja yksilölliset kehityskulut on mahdollista selvittää.