Pakollisuuteen vai vapaaehtoisuuteen perustuva lasten rokotusohjelma? : Vanhemman rokotekielteisyys lapsen edun näkökulmasta

Abstract

Rokotevastaisuus on ilmiö, joka on ollut olemassa jo siitä asti, kun rokotuksia alettiin kehittää. Kuitenkin viime vuosina rokotevastaisuus ja -kriittisyys ovat nousseet julkisen keskustelun kohteeksi monissa Euroopan maissa. Lisääntynyt rokotevastaisuus on aiheuttanut huolta monien maiden rokotekattavuuden laskemisesta. Etenkin Covid-19-viruksen leviäminen on lisännyt maailmanlaajuisesti keskustelua rokotteiden turvallisuudesta ja vaikutuksista. Rokote-epäröinnin ja -vastaisuuden taustalla on usein moninaisia syitä, joita voi olla välillä hankala hahmottaa. Tutkimuksessani rokotevastaisuuden taustalla oleviksi syiksi nousevat esimerkiksi uskonnolliset syyt, faktatiedon puutteesta johtuvat harhakuvitelmat sekä ehkäistävien tautien korkealla rokotuskattavuudella saavutettu eräänlainen näkymättömyys. Kuitenkin rokotetarve on edelleen olemassa. Muutoin monet rokotuksin hallintaan saadut taudit voivat levitä uudelleen ja aiheuttaa vakavia seuraamuksia koko väestön terveydelle ja hyvinvoinnille.

Lapsi nähdään lapsioikeudessa useimmiten suojelua tarvitsevana sekä haavoittuvana, mutta samanaikaisesti useiden perus- ja ihmisoikeuksien täysimääräisenä haltijana. Lapsikäsitys on sosiaalinen konstruktio, joka riippuu muun muassa ajasta, paikasta sekä kulttuurista, missä sitä tarkastellaan. Lapsen edun oikeusperiaate ja sen ensisijaisuus on vahvistettu Yhdistyneiden kansakuntien lasten oikeuksien yleissopimuksen 3 artiklassa, jonka mukaan lapsen etu tulee ottaa ensisijaisesti huomioon. Lapsen edun ensisijaisuus on sisällytetty myös kansalliseen lainsäädäntöömme, jonka lisäksi kansainvälisen oikeuden toimijat, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, tunnustavat lapsen edun ensisijaisuuden.

Tässä tutkimuksessa punnitsen erilaisia oikeudellisia näkökulmia liittyen vapaaehtoiseen ja lakisääteisesti pakolliseen rokotusohjelmaan. Lisäksi pohdin, palveleeko toinen rokotusohjelmista paremmin lapsen edun oikeusperiaatteen toteutumista. Lisäksi selvitän, kuinka vanhemman rokotevastaisuus ilmenee lapsen edun näkökulmasta. Lähestyn aihetta vuonna 2021 annetun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen pakollista rokottamista koskevan ratkaisun (Vavřička ja muut v. Tšekki) kautta. Ratkaisu toimii merkittävänä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ennakkoratkaisuna koskien lasten pakollista rokottamista.

Lapsen huoltajalla on laaja-alainen oikeus käyttää legitimiteettiään päättäessään alaikäisen lapsensa asioista. Etenkin pienet vauvat ovat kyvyttömiä ilmaisemaan mielipiteensä. Lähestyn tätä aihetta tutkimuksessa erityisesti ihmisoikeusrajoitusedellytysten kautta. Selvitän, missä suhteessa perhe-elämän suojaa voidaan rajoittaa lakisääteisesti pakollisella rokottamisella sekä kuinka paljon lapsen edun oikeusperiaatteelle annetaan tilaa.

Tutkielmani osoittaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tunnustaa valtioille erityisen laajan harkintamarginaalin säädettäessä rokotuspolitiikkaa. Myös yleinen eurooppalainen käsitys näkee lakisääteisesti pakollisen rokottamisen tarpeen tulleen lapsen edun kannalta hyvänä vaihtoehtona. Valtioilla on laaja harkintavalta päättäessään rokotepolitiikasta. Pakollista rokoteohjelmaa säätäessä valtion tulee ottaa huomioon, että kaikki perus- ja ihmisoikeuksien rajoitusedellytykset täyttyvät. Näin ollen pakollisen rokotusohjelman voidaan nähdä palvelevan lapsen etua.