"Mä niinku oon sitä mieltä, et tässä on vielä monta kiveä käännettäväksi" : Pienten paikkakuntien viranhaltijoiden näkemyksiä monipaikkaisesta asumista maaseudun kehitysmahdollisuutena keväällä 2021
Pitkänen, Tiina (2021)
Pitkänen, Tiina
2021
Hallintotieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Administrative Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2021-06-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202106025648
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202106025648
Tiivistelmä
Maaseutualueet ovat moninaisten haasteiden edessä autioitumiskehityksen myötä. Maaseudun osa-aikainen käyttö on kuitenkin kasvava ilmiö, ja monipaikkaista asumista on pidetty maaseudulle kehittämismahdollisuutena. Suomessa on yli 500 000 kesäasuntoa, ja kaupungistumisen nähdään lisäävän maaseudun osa-aikaista käyttöä. Monipaikkainen asuminen oli koronakevään 2020 johdosta voimakkaasti esillä mediassa. Pandemia ja sen mukanaan tuoma digiloikka nosti monipaikkaisen asumisen esille kuntakehittämisen mahdollisuutena uudella tavalla, monipaikkaisessa asumisessa nähdään mahdollisuus tuoda elinvoimaa maaseudulle. Monipaikkaisen asumisen mahdollisuuksia kuntien näkökulmasta on tutkittu aikaisemmin jonkun verran, mutta koronapandemian ajalta tutkimustietoa ei ole kovin paljoa.
Tässä tutkielmassa tarkastelen maaseutumaisten kuntien viranhaltijoiden ajatuksia monipaikkaisesta asumisesta kuntakehittämisen mahdollisuutena koronapandemian aikana. Tutkin etenkin sitä, millaisena aluekehittämisen toimijoina kuntien viranhaltijat monipaikkaisia asukkaita pitävät ja millaisina elinvoimatekijöinä viranhaltijat heidät näkevät. Lisäksi selvitän tutkimuksessa kehittämistoimia, joita kunnat monipaikkaiseen asumiseen liittyen tällä hetkellä tekevät. Tutkimusaineisto koostuu yhdeksän suomalaisen pienen paikkakunnan viranhaltijan haastatteluista. Tutkimuksen kohteena on maaseudun monipaikkainen asuminen, joka muodostuu pääosin vapaa-ajan asumisesta. Tutkimus lähestyy monipaikkaista asumista aluekehittämisen näkökulmasta. Paikkaperustainen aluekehittäminen lähtee ajatuksesta, että aluetta kehitetään sen omista vahvuuksista ja resursseista käsin, sekä siitä, että alueen omien vahvuuksien tunnistaminen on tärkeää alueen kehittämisessä. Tarkastelen alueiden kehittämistä elinvoimaisuuden sekä monipaikkaisten asukkaiden osallisuuden näkökulmasta. Lisäksi kuntien keinot hallita monipaikkaista asumista ovat tutkimuksessa esillä. Hallinnan kuvataan tarkoittavan keinoja, joita viranomaiset käyttävät yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Monipaikkaisille asukkaille on tunnistettu aikaisemmin kuntakehittämisen rooleja, joita ovat kuluttaja, osallistuja ja kehittäjä.
Vaikuttaa siltä, että kunnat pitävät monipaikkaista asumista tärkeänä kehitysmahdollisuutena ja he uskovat monipaikkaisen asumisen määrittävän maaseudun tulevaisuuden kehitystä, mutta he eivät ole vielä tehneet kovin paljoa yksittäisiä kehittämistoimia edistääkseen monipaikkaista asumista kunnissa tai ottaakseen monipaikkaisia asukkaita mukaan alueen kehittämiseen. Kahdessa haastattelukunnista oli toteutettu erillisiä kehittämishankkeita monipaikkaisen asumisen edistämiseksi. Monipaikkainen asuminen näyttäytyi kunnissa voimakkaasti palvelujen ja talouden näkökulmasta. Monipaikkaisten asukkaiden merkitystä elinvoimaisuudelle kehittäjäroolissa ei tunnisteta selkeästi kunnissa, vaan monipaikkaiset asukkaat olivat enemmänkin ryhmä, joka takasi palvelujen säilymisen kunnissa. Monipaikkaisia asukkaita pidettiin kunnissa etenkin kuluttajina ja palvelujen käyttäjinä, toissijaisesti he olivat osallisia ja toimijoita. Vaikuttaa siltä, että kunnat hahmottavat monipaikkaista asumista voimakkaasti tämänhetkisen lainsäädännön puitteissa. Virallisen kunnan jäsenyyden puuttuessa vapaa-ajan asujilta, heitä ei nähdä kunnissa myöskään vielä osallisina ja täysvaltaisina kuntalaisina, eikä monipaikkaisia asukkaita nähdä kehittäjien roolissa.
Monipaikkainen asuminen näyttäytyy tutkimuksen pohjalta vielä melko hyödyntämättömänä kehitysmahdollisuutena, vaikka kunnat ovatkin hyvin kiinnostuneita siihen liittyvistä mahdollisuuksista. Tutkimuksessa nousi esille, että kunnat odottavat muutoksia lainsäädäntöön, jotta monipaikkaiset asukkaat voitaisiin huomioida kuntien kehittämisessä. Monipaikkaista asumista voidaan kuitenkin huomioida kunnan kehittämisessä tutkimuksen pohjalta, vaikkei monikuntalaisuus vapaa-ajan asujille olisikaan vielä mahdollista.
Tässä tutkielmassa tarkastelen maaseutumaisten kuntien viranhaltijoiden ajatuksia monipaikkaisesta asumisesta kuntakehittämisen mahdollisuutena koronapandemian aikana. Tutkin etenkin sitä, millaisena aluekehittämisen toimijoina kuntien viranhaltijat monipaikkaisia asukkaita pitävät ja millaisina elinvoimatekijöinä viranhaltijat heidät näkevät. Lisäksi selvitän tutkimuksessa kehittämistoimia, joita kunnat monipaikkaiseen asumiseen liittyen tällä hetkellä tekevät. Tutkimusaineisto koostuu yhdeksän suomalaisen pienen paikkakunnan viranhaltijan haastatteluista. Tutkimuksen kohteena on maaseudun monipaikkainen asuminen, joka muodostuu pääosin vapaa-ajan asumisesta. Tutkimus lähestyy monipaikkaista asumista aluekehittämisen näkökulmasta. Paikkaperustainen aluekehittäminen lähtee ajatuksesta, että aluetta kehitetään sen omista vahvuuksista ja resursseista käsin, sekä siitä, että alueen omien vahvuuksien tunnistaminen on tärkeää alueen kehittämisessä. Tarkastelen alueiden kehittämistä elinvoimaisuuden sekä monipaikkaisten asukkaiden osallisuuden näkökulmasta. Lisäksi kuntien keinot hallita monipaikkaista asumista ovat tutkimuksessa esillä. Hallinnan kuvataan tarkoittavan keinoja, joita viranomaiset käyttävät yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Monipaikkaisille asukkaille on tunnistettu aikaisemmin kuntakehittämisen rooleja, joita ovat kuluttaja, osallistuja ja kehittäjä.
Vaikuttaa siltä, että kunnat pitävät monipaikkaista asumista tärkeänä kehitysmahdollisuutena ja he uskovat monipaikkaisen asumisen määrittävän maaseudun tulevaisuuden kehitystä, mutta he eivät ole vielä tehneet kovin paljoa yksittäisiä kehittämistoimia edistääkseen monipaikkaista asumista kunnissa tai ottaakseen monipaikkaisia asukkaita mukaan alueen kehittämiseen. Kahdessa haastattelukunnista oli toteutettu erillisiä kehittämishankkeita monipaikkaisen asumisen edistämiseksi. Monipaikkainen asuminen näyttäytyi kunnissa voimakkaasti palvelujen ja talouden näkökulmasta. Monipaikkaisten asukkaiden merkitystä elinvoimaisuudelle kehittäjäroolissa ei tunnisteta selkeästi kunnissa, vaan monipaikkaiset asukkaat olivat enemmänkin ryhmä, joka takasi palvelujen säilymisen kunnissa. Monipaikkaisia asukkaita pidettiin kunnissa etenkin kuluttajina ja palvelujen käyttäjinä, toissijaisesti he olivat osallisia ja toimijoita. Vaikuttaa siltä, että kunnat hahmottavat monipaikkaista asumista voimakkaasti tämänhetkisen lainsäädännön puitteissa. Virallisen kunnan jäsenyyden puuttuessa vapaa-ajan asujilta, heitä ei nähdä kunnissa myöskään vielä osallisina ja täysvaltaisina kuntalaisina, eikä monipaikkaisia asukkaita nähdä kehittäjien roolissa.
Monipaikkainen asuminen näyttäytyy tutkimuksen pohjalta vielä melko hyödyntämättömänä kehitysmahdollisuutena, vaikka kunnat ovatkin hyvin kiinnostuneita siihen liittyvistä mahdollisuuksista. Tutkimuksessa nousi esille, että kunnat odottavat muutoksia lainsäädäntöön, jotta monipaikkaiset asukkaat voitaisiin huomioida kuntien kehittämisessä. Monipaikkaista asumista voidaan kuitenkin huomioida kunnan kehittämisessä tutkimuksen pohjalta, vaikkei monikuntalaisuus vapaa-ajan asujille olisikaan vielä mahdollista.