Hiilijalanjäljen, kiertotalousasteen ja pitkäaikaiskestävyysindeksin määrittäminen rakennetyypeille

Abstract

Kiristetystä lainsäädännöstä ja tilaajien omista vaatimuksista johtuen rakennuksen hiilijalanjälkeen ja koko elinkaareen on alettu kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Yksi hiilijalanjäljen kannalta tärkeimmistä päätöksistä rakennuksen suunnitteluvaiheessa on sopivien rakennetyyppien valinta. Rakennetyyppejä on aiemmin vertailtu lähinnä käytönaikaiseen energiatehokkuuteen perustuvalla U-arvolla. Elinkaariajattelun mukaisesti rakennuksista tulisi tarkastella koko elinkaaren aikaisia vaikutuksia. Koko elinkaarena tarkastelua tarvitaan uudenlaisia mittareita. Tällaisia mittareita ovat esimerkiksi hiilijalanjälki, sekä sitä sivuavat kiertotalousaste ja pitkäaikaiskestävyysindeksi. Erilaisten mittareiden pohjalta rakennetyyppejä voi tehokkaammin vertailla keskenään ja valita kulloinkin optimaalisen ratkaisun. Pohjimmiltaan kaikki tässä työssä käsiteltyjen mittareiden vertailu perustuu hiilijalanjäljen optimointiin. Kiertotalousasteen ollessa suuri, hiilijalanjälki tyypillisesti pienenee, koska materiaalia voidaan käyttää pidempään. Tämä ei kuitenkaan päde kaikille materiaaleille, kuten puulle. Myös pitkäaikaiskestävyyden parantuessa hiilijalanjälki yleensä pienenee, koska rakennetta voidaan käyttää pidempään, eikä sen tilalle tarvitse vaihtaa uutta. Neljän esimerkkirakenteen vertailusta havaitaan, että eri materiaalien hiilijalanjäljet poikkeavat merkittävästi toisistaan. Myös kiertotalousasteissa hajonta oli suurta materiaalikohtaisista tyypillisistä kierrätysasteiden eroista poiketen. Jotkin materiaaleista, kuten teräkset, saavuttavat lähes 100 % kierrätysasteen, kun taas esimerkiksi puuta ei käytännössä uudelleen käytetä lähes ollenkaan. Pitkäaikaiskestävyysindeksi puolestaan oli jokseenkin sama kaikilla vertailun rakenteille, ollen n. 50 vuoden paikkeilla. Poikkeuksena tästä oli peräti 83 vuoden indeksin saanut tiiliseinä.