Tietoinen läsnäolo varhaiskasvatuksessa : Systemaattinen kirjallisuuskatsaus

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla tarkastella, millaista aineistoa löytyy tietoisesta läsnäolosta ja sen käytöstä varhaiskasvatuksen kontekstissa, ja miten sitä oli tutkittu. Rajauksissa määrittelin aineiston kymmenen vuoden sisällä tuotetuksi koskien suomalaista varhaiskasvatusta. Tietoisen läsnäolon harjoittamisen tarkoituksena oli avata lapselle keinoja itsensä rauhoittamiseen ja tutkia maailmaa omien aistikokemusten kautta. Sekä lapsella että aikuisella tietoisen läsnäolon harjoittaminen paransi keskittymistä ja sitoutumista erilaisissa tilanteissa.

Esiymmärrykseni aihetta kohtaan koostui useasta väitöskirjasta. Tietoisen läsnäolon käsite oli suhteellisen uusi ilmiö varhaiskasvatuksen kontekstissa, ja siksi lähestyin aihetta myös lähikäsitteiden määrittelyllä. Ahosen (2015) väitöskirja käsitteli sosioemotionaalisuutta ja itsesäätelyä, jotka olin määritellyt tutkimukseni lähikäsitteiksi. Kaikki esiymmärrystä antaneet väitöskirjat liittyivät tutkimuksessani käytettyjen käsitteiden kuvaamiseen. Näiden tietojen avulla valitsin kirjallisuuskatsaukseen sopivat hakusanat ja -lausekkeet.

Aineiston valinnan jälkeen käsittelin sitä laadullisella aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tein taulukon väitöskirja-aineiston tutkimusmenetelmistä, aineistonhankintatavoista ja tutkimusnäkökulmista. Näin sain vastauksen ensimmäiseen tutkimuskysymykseen.

Aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla tiivistämisen, ja luokittelun lopputuloksena syntyi kolme pääluokkaa. Luokat olivat; kokonaisvaltainen lapsi, lapsen ja varhaiskasvatuksen ammattilaisen sitoutuminen ja tavoitteellinen pedagogiikka tiimityönä. Tämän jälkeen sijoitin valikoituneen aineiston näiden otsikoiden alle ja etsin vastauksia toiseen tutkimuskysymykseen.

Valittu aineisto osoitti, että kasvattajan koulutus ja institutionaaliset rakenteet vaikuttivat sekä lasten että aikuisten sitoutumiseen päiväkodin kontekstissa. Ympäristöt, joissa toimittiin eivät välttämättä tukeneet ihmisen lajityypillistä kehitystä. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset yhdessä lasten elämiskokemusten kautta konstruoituna toivat tietoisen läsnäolon kokemuksia näkyviksi. Tutkimuksen aineistossa kerronnallinen etnografia oli yleisin aineistonhankintamenetelmä. Lapsitutkimus toi lisää tietoa varhaiskasvatuksessa olevien lasten hyvinvoinnista. Tämä oli oleellista tietoa uusia tutkimuksia suunnitteleville ja myös omaa gradutyötä ajatellen.