Iän ja masennuksen vaikutus surullisten ja iloisten kasvonilmeiden automaattiseen prosessointiin

Abstract

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli tutkia iän ja masennuksen yhteyttä surullisten ja iloisten kasvonilmeiden prosessointiin. Ikääntymiseen tiedetään liittyvän niin sanottua positiivisuusefektiä, jolla tarkoitetaan korostunutta tarkkaavuuden kiinnittämistä positiivisiin ärsykkeisiin. Masennukseen liittyy usein negatiivisuusvääristymää, jolla vuorostaan tarkoitetaan korostunutta huomion kiinnittämistä negatiivisiin ärsykkeisiin. Tarkoituksenamme oli tutkia, kuinka ikä, masennus sekä edellä mainitut yhdessä vaikuttavat surullisten ja iloisten kasvonilmeiden automaattiseen prosessointiin. Iän ja masennuksen vaikutusta kasvonilmeiden automaattiseen prosessointiin ei tietääksemme ole aikaisemmin tutkittu. Surullisten ja iloisten kasvonilmeiden automaattista prosessointia tarkasteltiin tutkimalla aivojen sähköisiä P1- ja N170-herätevasteita, jotka ovat varhaisessa tiedonkäsittelyn vaiheessa syntyviä visuaalisille ärsykkeille ja erityisesti kasvoille sensitiivisiä herätevasteita.

Tutkimusaineisto koostui masentuneista ja ei-masentuneista naisista, jotka olivat iältään 18–83-vuotiaita. Aineisto oli koottu vuosina 2012 ja 2016 kerätyistä tutkimusaineistoista. Tutkittavilta mitattiin elektroenkefalografian avulla aivojen sähköistä aktivaatiota samalla kun he katselivat passiivisesti kuvia neutraaleista kasvokuvista, joiden joukossa esiintyi toisinaan iloisia ja surullisia kasvokuvia. Aineiston analysointivaiheessa tutkittavat jaettiin neljään vertailtavaan ryhmään: ei-masentuneet nuoret, ei-masentuneet iäkkäät, masentuneet nuoret ja masentuneet iäkkäät. Ryhmiä vertailtiin tarkastelemalla toistomittausten varianssianalyysien avulla, onko neutraalien, surullisten ja iloisten kasvonilmeiden aikaansaamissa P1- ja N170-herätevasteiden suuruuksissa eroja.

Hypoteesinamme oli, että niin iäkkäillä kuin nuorilla masentuneilla havaittaisiin negatiivisuusvääristymän mukaisesti neutraaleja ja iloisia kasvokuvia suurempia herätevasteita surullisia kasvokuvia katsellessa. Lisäksi hypoteesinamme oli, että iäkkäillä positiivisuusefekti näkyisi neutraaleja suurempina herätevasteina iloisiin kasvokuviin ja/tai neutraaleja pienempinä herätevasteina surullisiin kasvokuviin. Oletimme lisäksi, että iäkkäillä masentuneilla positiivisuusefekti lieventää negatiivisuusvääristymää siten, että iäkkäillä masentuneilla surullisten kasvojen ja muiden kasvonilmeiden aiheuttamien herätevasteiden välinen ero on nuorempia masentuneita pienempi. Lisäksi oletimme, että iäkkäillä masentuneilla vasteet iloisiin kasvoihin ovat suuremmat kuin muihin kasvoihin, kun taas nuorilla masentuneilla nämä vasteet eivät eroa toisistaan.

Havaitsimme hypoteesimme mukaisesti, että nuorilla masentuneilla oli suuremmat P1-herätevasteet surullisiin kuin neutraaleihin kasvokuviin. Iäkkäillä masentuneilla vastaavaa tulosta ei saatu. Tutkimuksessamme siis havaittiin, että passiivisesti havainnoitujen kasvokuvien aikaansaamat P1-herätevasteet ilmenivät negatiivisuusvääristymän mukaisesti ainoastaan masentuneilla nuorilla. Iäkkäiden kohdalla havaitsimme, että N170-herätevasteet olivat nuorempia suuremmat kaikkiin kasvokuviin, mutta eroja kasvokuvien välillä ei ollut. Emme siis havainneet N170-herätevasteen kohdalla merkkejä positiivisuusefektistä tai negatiivisuusvääristymästä. Iäkkäiden suurempia N170-vasteita voisi mahdollisesti selittää iäkkäiden nuorempia suurempi yleinen sensitiivisyys kasvoille. Tutkimuksemme aihe on tärkeä, koska iän ja masennuksen yhteisvaikutusta kasvonilmeiden automaattiseen prosessointiin ei tietääksemme ole aiemmin tutkittu. Tutkimuksemme tarjosi hyödyllistä tietoa nuorten masentuneiden ja iäkkäiden kasvonilmeiden automaattisesta prosessoinnista.