Ei-inhimillinen kertoja ja vieraannuttaminen Erin Hunterin kirjasarjassa Soturikissat: Ennustusten alku

Abstract

Tutkielmani käsittelee Erin Hunterin Soturikissat: Ennustusten alku -kirjasarjan ei-inhimillistä kertojaa ja vieraannuttamista. Tarkoitukseni on osoittaa, miten ei-inhimillinen kertoja ja vieraannuttaminen ovat yhteydessä toisiinsa, ja miten ne kytkeytyvät teosten ekokriittisiin viesteihin. Soturikissoissa teosten päähenkilö on kissa nimeltä Tulisydän. Teokset kertovat hänen elämästään, kun hän karkaa kotikissaelämästä klaanikissaelämään metsässä. Teoreettinen kontekstini on ei-inhimillisen kertojan ja vieraannuttamisen lisäksi ekokritiikki ja posthumanismi.

Toisessa luvussa käytän Lars Bernaertsin, Marco Caracciolon, Luc Hermanin ja Bart Vervaeckin artikkelia ”The Storied Lives of Non-Human Narrators” lähteenäni, kun käsittelen ei-inhimillistä kertojaa Soturikissoissa. Teoriasta keskeinen havainto on se, että ei-inhimillisen kertojan avulla ihminen pystyy empatisoimaan lukemaansa ja olemaan kriittinen esimerkiksi ihmisiä kohtaan. Tämän lisäksi ei-inhimillinen kertoja on yhteydessä vieraannuttamiseen. Vertailen Soturikissojen fiktiivisten kissojen käytöstä suhteessa oikean elämän villi- ja kulkukissoihin. Tämän jälkeen tarkastelen Soturikissojen kertojaa. Havaintojeni perusteella teoksessa on sekä kertomuksen maailman ulkopuolinen kertoja että sisäpuolisia kertojia. Maailman ulkopuolinen kertoja on kytkettynä Tulisydämeen eläytymisesityksenä ja sisäpuoliset kertojat esiintyvät teosten dialogissa, kun kissat keskustelevat keskenään.

Kolmannessa luvussa tarkastelen vieraannuttamista Vikor Šklovskin Ostranenie-teorian kautta. Vieraannuttamisen idea on vastustaa automatisaatiota. Automatisaatio tarkoittaa sitä, että totumme maailmamme ilmiöihin ja sivuutamme ne. Vieraannuttamisen avulla voimme tarkastella näitä ilmiöidä uudestaan mahdollisesti kriittisemmästä näkökulmasta. Soturikissoissa vieraannuttamista näkyy käytetyssä sanastossa ja kuvauksessa. Sanaston puolesta esimerkiksi autoja kutsutaan hirviöiksi ja ihmisiä kaksijaloiksi. Kuvaus taas on ei-inhimillistä ja perustuu kissojen aisteihin ja käsityksiin maailmasta. Tällöin esimerkiksi autojen renkaat ovat kissojen näkökulmasta tassuja.

Tutkielmassani totean, että ei-inhimillisellä kertojalla ja vieraannuttamisella saavutetaan ekokriittinen kannanotto teoksissa. Teoksissa ihmisiä kuvaillaan saastuttamassa kissojen kotimetsää, heittämässä kissoja lasipulloilla ja viemässä tilaa kissojen reviiriltä. Tämän lisäksi kissat joko vammautuvat tai kuolevat, kun ne jäävät autojen, eli ”hirviöiden”, alle. Tällöin eläinfantasian keinoin ihmiset kuvataan vieraina ja epäluonnollisina suhteessa metsän ei-inhimillisiin eläimiin. Toisaalta havaitsen, että ihmisten lisäksi myös muut ei-inhimilliset lajit kuvataan toisarvoisina teoksissa.