Digitaalisen parisuhdeväkivallan muodot ja avun hakemisen esteet korkeakouluopiskelijoiden kuvaamina

Abstract

Digitaalinen parisuhdeväkivalta on yleistä opiskelijoiden keskuudessa. Sillä tarkoitetaan parisuhteessa teknologian välityksellä tapahtuvaa häiritsevää tai ahdistusta aiheuttavaa ei-toivottua käytöstä. Erityistä muihin väkivallan muotoihin nähden digitaalisesta väkivallasta tekee sen aikaan ja paikkaan sitoutumattomuus. Se ja väkivallan teknologiavälitteisyys saattavat aiheuttaa erityisiä esteitä avun hakemiselle digitaalisen parisuhdeväkivallan kokemuksiin.

Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena on tehdä näkyvämmäksi digitaalisen parisuhdeväkivallan ilmiötä. Tarkoituksena on selvittää korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia digitaalisesta parisuhdeväkivallasta ja siihen liittyvästä avun hakemisesta. Tutkielmassa tarkastellaan digitaalisen väkivallan muotoja parisuhteissa sekä digitaaliseen parisuhdeväkivaltaan liittyviä avun hakemisen esteitä korkeakouluopiskelijoiden kuvaamina. Lisäksi selvitetään, mistä apua digitaalisen parisuhdeväkivallan kokemuksiin haetaan. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu digitaalisen parisuhdeväkivallan ilmiön esittelyn sekä parisuhdeväkivaltaa kokeneiden avun hakemista käsittelevän tutkimuskirjallisuuden varaan. Teoriaosuudessa tuodaan esiin myös digitaalisen parisuhdeväkivallan syitä, seurauksia ja sukupuolittuneisuutta.

Tutkielman aineisto koostuu 29 vastauksesta. Aineisto kerättiin anonyyminä verkkokyselynä marraskuun 2020 ja tammikuun 2021 välillä. Kysely kohdistettiin korkeakouluopiskelijoille, jotka olivat joskus elämässään kokeneet digitaalista parisuhdeväkivaltaa. Kyselyllä selvitettiin kokemuksia digitaalisesta parisuhdeväkivallasta ja siitä kertomisesta. Aineiston analyysimenetelmänä toimi teoriaohjaava sisällönanalyysi.

Aineistosta hahmottuu kolme digitaalisen parisuhdeväkivallan muotoa: (1) kontrollointi ja monitorointi, (2) suora vihamielisyys sekä (3) seksuaalinen kaltoinkohtelu. Tutkielman keskeinen tulos on, että eri väkivallan muodot esiintyvät usein yhdessä ja sidostuvat toisiinsa. Avun hakemisen esteet jakautuvat sisäisiin ja ulkoisiin esteisiin. Sisäiset esteet koostuvat väkivallan kokijan tunteista ja toiveista sekä asenteista ja käsityksistä. Näistä erityisesti häpeän tunne korostuu aineistossa avun hakemisen esteenä. Ulkoiset esteet liittyvät avun hakemisen lähteisiin, väkivallan tekijään, haluttomuuteen tai kykenemättömyyteen päättää suhde sekä väkivallan kokijan resurssien ja tiedon puutteeseen. Suurin osa vastaajista oli kertonut väkivaltakokemuksistaan jollekulle, mutta monet olivat kertoneet asiasta vain pintapuolisesti. Yleisimmin väkivaltakokemuksista oli kerrottu ystäville tai perheenjäsenille. Myös internet toimi useilla vastaajilla avun ja tiedon hakemisen väylänä. Virallisista avun hakemisen lähteistä yleisin oli terapia. Avun hakemisen esteet ja auttavien tahojen reaktiot väkivallasta kerrottaessa osoittavat tarpeen tiedon lisäämiselle digitaalisesta parisuhdeväkivallasta.