Ylisukupolvinen yhteisöllisyys arkkitehtuurissa: Vertailu Vellamonkotien korttelin ja Toiveiden korttelin välillä

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kirjallisuuskatsauksen, case-tutkimuksen ja haastattelututkimuksen avulla, miten ylisukupolvisesti yhteisöllisellä arkkitehtuurilla voitaisiin vähentää yksinäisyyttä ja sen keskeisimpiä terveyshaittoja. Tutkimus keskittyy lasten ja ikääntyneiden yksinäisyyteen. Tutkimuksessa tarkastellaan kahta suomalaista eri aikakauden ylisukupolvisesti yhteisöllistä korttelia: vuonna 1990 valmistunutta Tampereen Vellamonkotien korttelia ja vuonna 2020 valmistunutta Tuusulan Toiveiden korttelia.

Tutkimus jakautuu pääpiirteissään kolmeen käsittelyosaan. Ensiksi tarkastellaan yksinäisyyttä ja sen terveyshaittoja kirjallisuuskatsauksen avulla. Toiseksi laaditaan yhteenvedot analysoitavien korttelien aikakausien arkkitehtuurihistoriallisista konteksteista. Kolmanneksi tarkastellaan kahden ylisukupolvisesti yhteisöllisen korttelin arkkitehtuuria. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, miten ylisukupolvinen yhteisöllisyys ilmenee tarkasteltavissa kortteleissa. Korttelien samankaltaisuuden vuoksi tutkimuksessa pyritään selvittämään myös, miten ylisukupolvisen yhteisöllisyyden ilmenemismuodot ja ihanteet ovat muuttuneet suomalaisessa arkkitehtuurissa kuluneiden 30 vuoden aikana. Tutkimuksen perusteella pohditaan lisäksi lyhyesti, miten ylisukupolvisesti yhteisöllistä arkkitehtuuria voisi tulevaisuudessa kehittää.

Yksinäisyyttä ja sen terveyshaittoja käsittelevässä luvussa aineistona käytetään pääasiassa psykologista, yhteiskuntatieteellistä ja geriatrista kirjallisuutta sekä tilastotietoja. Taustoitusluvussa aineistona käytetään pääasiassa arkkitehtuurin historiaa käsittelevää kirjallisuutta, haastatteluaineistoa sekä eri aikakausien rakennussuunnitteluohjeita. Analysoitavia kortteleita käsittelevissä luvuissa puolestaan aineistona käytetään pääasiassa korttelien esittelytekstejä, rakennuspiirustuksia, kuvia sekä korttelien suunnittelijoiden haastatteluvastauksia.

Tutkimuksessa osoitettiin, että ylisukupolvisesti yhteisöllisellä arkkitehtuurilla on mahdollista vähentää ja lievittää yksinäisyyttä ja siten edistää hyvinvointia. Ylisukupolvinen yhteisöllisyys voi esimerkiksi vähentää ikääntyneiden riskiä sairastua dementiaan ja kehittää lasten sosiaalisia taitoja. Tutkimuksessa selvisi myös, että arkkitehtoniset ratkaisut tarvitsevat tuekseen esimerkiksi ohjattua ylisukupolvista ryhmätoimintaa ylisukupolvisesti yhteisöllisen vuorovaikutuksen hyötyjen enentämiseksi. Lisäksi selvisi, että ylisukupolvisesti yhteisöllisessä rakennetussa ympäristössä on kiinnitettävä huomiota yksityisyyden ja yhteisöllisyyden välisen tasapainon saavuttamiseen esimerkiksi hyödyntämällä muuntojoustavuutta ja luomalla miellyttävä ääniympäristö.

Lisäksi löytyi viitteitä siitä, että viime vuosina ylisukupolvisesti yhteisöllisen arkkitehtuurin suosio on lisääntynyt, vaikka etenkin yhteisöllisyyden ihanteet olivat esillä jo 1980-luvulla. Esimerkkikohteiden analyysissä puolestaan selvisi, että nykyisin suunnittelussa pyritään pinta-alan käytön tehostamiseen, minkä vuoksi esimerkiksi Toiveiden korttelissa yhteistiloja on melko vähän. Lisäksi selvisi, että nykyisinkin yhteisöllisyyttä tähdennetään suomalaisessa arkkitehtuurissa melko vähän. Täten työssä päädytään suosittelemaan, että esimerkiksi ylisukupolvisesti yhteisöllisiin palvelukortteleihin suunniteltaisiin myös pienimuotoisia yhteistiloja; myös rakennusten väljyyttä olisi syytä lisätä. Lisäksi suositellaan, että kokeiltaisiin ja kehitettäisiin aiempaa voimakkaammin ja ennakkoluulottomammin ylisukupolvista yhteisöllisyyttä korostavia arkkitehtonisia ratkaisuja.