Kuvan ja sanan vuorovaikutus Jonathan Safran Foerin romaanissa Extremely Loud and Incredibly Close
Lindell, Katri (2021)
2021
Visuaalisen journalismin maisteriohjelma - Master's Programme in Visual Journalism
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta - Faculty of Information Technology and Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2021-05-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202105064542
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202105064542
Tiivistelmä
Jonathan Safran Foerin romaani Extremely Loud and Incredibly Close kuvaa aikaa World Trade Centerin terrori-iskujen jälkeen 9-vuotiaan Oskar Schellin näkökulmasta. Oskar löytää avaimen isälleen Thomas Scellille kuuluvasta rikkoutuneesta maljakosta. Isä kuoli 11. syyskuuta 2001, joskaan hänen ruumistaan ei koskaan löydetty. Oskar kärsii traumaperäisestä unettomuudesta, paniikista ja masennuksesta. Hänellä on mielestään liian raskaat saappaat. Oskar käsittelee traumaa tekemällä itselleen mustelmia. Leikekirjaansa ”Stuff That Happened to Me” Oskar kuvaa kameralla kohtaamiaan asioita kierrellessään Black -nimisten ihmisten luona pitkin New Yorkia etsimässä vihjettä isästä.
Tutkielmassani tarkastelen Extremely Loud and Incredibly Close -romaanin kuvan ja sanan vuorovaikutusta. Koettelen lähilukemalla, millä tavalla kuva ja sana toimivat yhdessä Extremely Loud and Incredibly Close -romaanissa ja minkälaisia merkityksiä kuvan ja sanan vuorovaikutuksella on romaanin tulkintaan. Jatkokysymyksenäni pohdin, mitä kuvan ja sanan vuorovaikutuksen teoriasta jää katveeseen ja millä käsitteellä Extremely Loud and Incredibly Close -romaania voi tulkita paremmin. Ajattelen tässä multimodaalisuutta ja postmodernia romaania.
Kuvan ja sanan vuorovaikutuksen tehtäviä kuvituksessa ja kuvakirjassa ovat Kai Mikkosen mukaan tarkentaa, vahvistaa, havainnollistaa, laajentaa ja täydentää toisiaan. Katsoja sanallistaa näkemäänsä ja tekee siitä oman tulkintansa. Lukeminen ei ole lineaarista, sillä kirjoitettuun tekstiin tarvitsee palata jatkuvasti ja täydentää aiemmin lukemaa, jolloin merkitys voi selvitä vasta luettua koko teoksen. Extremely Loud and Incredibly Close -romaanissa se tarkoittaa myös epätavallista sivujen taittoa sekä typografisia variaatioita, mikä tekee romaanista multimodaalisen ja postmodernin.
Multimodaalisille romaaneille ei ole mitään tiettyä sääntöä, vaan jokainen romaani on Alison Gibbonsin mukaan omanlaisensa. Romaaneihin liitetään seuraavia ominaispiirteitä: 1) epätavallinen layout ja sivujen taitto, 2) typografiset variaatiot, 3) värien käyttö tyylissä ja kuvasisällössä, 4) typografialla tehty kuva, kuten konkreettisessa runoudessa, 5) työkaluja, joilla kiinnitetään huomio tekstin materiaalisuuteen, mukaan lukien metafiktiivinen kirjoittaminen, 6) alaviitteet ja itsekriittiset äänet, 7) flipbook -osio, 8) genrejen sekoittaminen sekä kirjallisissa käsitteissä, kuten kauhu että visuaalisissa efekteissä, kuten sanomalehtileikkeet ja dialogilla leikittely. Yhteisenä piirteenä multimodaalisissa romaaneissa voidaan pitää semioottisten muotojen paljoutta kommunikaatiossa ja kerronnan etenemisessä.
Kohdeteoksessa valokuvat täydentävät sanallista ilmaisua ja tekevät dokumentaarisuudellaan tarinamaailman todellisemmaksi lukijalle kuin pelkät sanat. Kuvitukselliset elementit, kuten valokuvat ovat osa hahmojen tuottamaa kertomusmaailmaa. Extremely Loud and Incredibly Close -romaanin kuvitusta on myös tyhjä tila sekä mustat ja lukukelvottomat sivut kuvatessaan henkilöhahmojen tyhjyyttä, hiljaisuutta, surua, henkilön kuolemaa sekä tilan loppumista kaikelle sanottavalle. Flipbook -osiossa Oskar yrittää pelastaa isän kaksoistorneista mielikuvituksen avulla järjestämällä kuvat päinvastaiseen järjestykseen, siten, että ihminen kiipeää ylös, eikä putoa alas torneista. Oskar haluaa palata ajassa taaksepäin, jolloin hän ja isä ovat turvassa.
Tutkielmassani tarkastelen Extremely Loud and Incredibly Close -romaanin kuvan ja sanan vuorovaikutusta. Koettelen lähilukemalla, millä tavalla kuva ja sana toimivat yhdessä Extremely Loud and Incredibly Close -romaanissa ja minkälaisia merkityksiä kuvan ja sanan vuorovaikutuksella on romaanin tulkintaan. Jatkokysymyksenäni pohdin, mitä kuvan ja sanan vuorovaikutuksen teoriasta jää katveeseen ja millä käsitteellä Extremely Loud and Incredibly Close -romaania voi tulkita paremmin. Ajattelen tässä multimodaalisuutta ja postmodernia romaania.
Kuvan ja sanan vuorovaikutuksen tehtäviä kuvituksessa ja kuvakirjassa ovat Kai Mikkosen mukaan tarkentaa, vahvistaa, havainnollistaa, laajentaa ja täydentää toisiaan. Katsoja sanallistaa näkemäänsä ja tekee siitä oman tulkintansa. Lukeminen ei ole lineaarista, sillä kirjoitettuun tekstiin tarvitsee palata jatkuvasti ja täydentää aiemmin lukemaa, jolloin merkitys voi selvitä vasta luettua koko teoksen. Extremely Loud and Incredibly Close -romaanissa se tarkoittaa myös epätavallista sivujen taittoa sekä typografisia variaatioita, mikä tekee romaanista multimodaalisen ja postmodernin.
Multimodaalisille romaaneille ei ole mitään tiettyä sääntöä, vaan jokainen romaani on Alison Gibbonsin mukaan omanlaisensa. Romaaneihin liitetään seuraavia ominaispiirteitä: 1) epätavallinen layout ja sivujen taitto, 2) typografiset variaatiot, 3) värien käyttö tyylissä ja kuvasisällössä, 4) typografialla tehty kuva, kuten konkreettisessa runoudessa, 5) työkaluja, joilla kiinnitetään huomio tekstin materiaalisuuteen, mukaan lukien metafiktiivinen kirjoittaminen, 6) alaviitteet ja itsekriittiset äänet, 7) flipbook -osio, 8) genrejen sekoittaminen sekä kirjallisissa käsitteissä, kuten kauhu että visuaalisissa efekteissä, kuten sanomalehtileikkeet ja dialogilla leikittely. Yhteisenä piirteenä multimodaalisissa romaaneissa voidaan pitää semioottisten muotojen paljoutta kommunikaatiossa ja kerronnan etenemisessä.
Kohdeteoksessa valokuvat täydentävät sanallista ilmaisua ja tekevät dokumentaarisuudellaan tarinamaailman todellisemmaksi lukijalle kuin pelkät sanat. Kuvitukselliset elementit, kuten valokuvat ovat osa hahmojen tuottamaa kertomusmaailmaa. Extremely Loud and Incredibly Close -romaanin kuvitusta on myös tyhjä tila sekä mustat ja lukukelvottomat sivut kuvatessaan henkilöhahmojen tyhjyyttä, hiljaisuutta, surua, henkilön kuolemaa sekä tilan loppumista kaikelle sanottavalle. Flipbook -osiossa Oskar yrittää pelastaa isän kaksoistorneista mielikuvituksen avulla järjestämällä kuvat päinvastaiseen järjestykseen, siten, että ihminen kiipeää ylös, eikä putoa alas torneista. Oskar haluaa palata ajassa taaksepäin, jolloin hän ja isä ovat turvassa.