Itseään häpeävä näyttelijä : Interpersonaalisen häpeän fenomenologinen analyysi Erving Goffmanin teatterissa
Vainio, Jaan-Erik (2021)
2021
Filosofian maisteriohjelma - Master's Programme in Philosophy
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-12-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202105044401
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202105044401
Tiivistelmä
Tarkastelen tässä tutkielmassa häpeän luonnetta. Tulen esittämään uuden näkökulman häpeän perusrakenteen tarkastelua varten. Yhdistän Dan Zahavin näkemyksen interpersonaalisesta häpeästä Erving Goffmanin vuorovaikutustilanteiden teatterianalogiaan.
Aloitan käsittelyni selvittämällä häpeän keskeisiä ominaispiirteitä. Tarkastelen häpeää ja sen suhdetta muihin tunteisiin ja asenteisiin matkakertomuksen avulla. Ominaispiirteiden selvittämisen jälkeen siirryn tarkastelemaan seuraavassa luvussa keskeisimpiä näkemyksiä häpeän perustasta. Käyn ensin läpi häpeän sosiaalista perustaa kannattavia näkemyksiä. Sen jälkeen tutkin näkemyksiä, jotka perustavat häpeän omiin arvioihin ja arvoihin. Kumpikaan kanta ei anna lopulta tyydyttävää vastausta.
Vaihdan näkökulman fenomenologiaan ja tarkastelen Zahavin näkemystä interpersonaalisesta häpeästä perustavana häpeän muotona. Hyvistä puolistaan huolimatta Zahavin näkemyksessäkin on ongelmia, joten siirryn luvussa neljä tutkimaan häpeää vuorovaikutustilanteen näkökulmasta. Käymällä läpi Goffmanin teatterianalogiaa selviää, että hänen viitekehyksessään interpersonaalista häpeää ei voi kunnolla käsitellä. Muokkaan viitekehystä sopivaksi vaihtamalla esiintyjän näyttelijäksi.
Näyttelijän avulla häpeää on mahdollista käsitellä teatterianalogiassa. Näyttelemisen vuorovaikutustilanteissa katson ensisijaisesti tarkoittavan itsensä näyttelemistä itselle. Itsensä näyttelyn katsonkin olevan näkyvyytemme kontrolloimista, joka pohjaa interpersonaaliseen häpeään. Kutsun tätä virittyneisyydeksi häpeälle. Lopuksi väitän, että virittyneisyys häpeään on erottamaton osa itsetietoisuuttamme.
Aloitan käsittelyni selvittämällä häpeän keskeisiä ominaispiirteitä. Tarkastelen häpeää ja sen suhdetta muihin tunteisiin ja asenteisiin matkakertomuksen avulla. Ominaispiirteiden selvittämisen jälkeen siirryn tarkastelemaan seuraavassa luvussa keskeisimpiä näkemyksiä häpeän perustasta. Käyn ensin läpi häpeän sosiaalista perustaa kannattavia näkemyksiä. Sen jälkeen tutkin näkemyksiä, jotka perustavat häpeän omiin arvioihin ja arvoihin. Kumpikaan kanta ei anna lopulta tyydyttävää vastausta.
Vaihdan näkökulman fenomenologiaan ja tarkastelen Zahavin näkemystä interpersonaalisesta häpeästä perustavana häpeän muotona. Hyvistä puolistaan huolimatta Zahavin näkemyksessäkin on ongelmia, joten siirryn luvussa neljä tutkimaan häpeää vuorovaikutustilanteen näkökulmasta. Käymällä läpi Goffmanin teatterianalogiaa selviää, että hänen viitekehyksessään interpersonaalista häpeää ei voi kunnolla käsitellä. Muokkaan viitekehystä sopivaksi vaihtamalla esiintyjän näyttelijäksi.
Näyttelijän avulla häpeää on mahdollista käsitellä teatterianalogiassa. Näyttelemisen vuorovaikutustilanteissa katson ensisijaisesti tarkoittavan itsensä näyttelemistä itselle. Itsensä näyttelyn katsonkin olevan näkyvyytemme kontrolloimista, joka pohjaa interpersonaaliseen häpeään. Kutsun tätä virittyneisyydeksi häpeälle. Lopuksi väitän, että virittyneisyys häpeään on erottamaton osa itsetietoisuuttamme.