Principal purpose test : Monenkeskisen yleissopimuksen artikla 7
Vahvelainen, Jasmiina (2021)
2021
Kauppatieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2021-05-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202104304155
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202104304155
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielman aiheena on monenkeskisen yleissopimuksen artiklan 7 veronkiertosäännös, principal purpose test, eli PPT-määräys. Se on tarkoitettu ehkäisemään verosopimusten väärinkäyttöä. Verosopimusten väärinkäyttönä on pidettävä etenkin verosopimuskeinottelua, joka tunnistettiin BEPS toimenpiteessä 6 yhdeksi merkittävimmistä verosopimusten väärinkäytön strategioista.
PPT-määräyksen sanamuodon mukaisesti verovelvollisen toteuttaman järjestelyn lopputuloksena saatu verosopimusetuus tulee evätä, mikäli veroviranomainen katsoo, että tämän verosopimusetuuden saavuttaminen oli järjestelyn pääasiallinen tai yksi pääasiallisista tarkoituksista. Veroviranomaisen ei tarvitse todistaa näin olevan, vaan riittää, että hänen mielestään vaikuttaisi siltä, että verovelvollinen on toteuttanut järjestelyn verotusperusteisista syistä. Verovelvollinen voi kuitenkin välttyä PPT-määräyksen soveltamiselta, mikäli hän todistaa, että verosopimusetuuden saavuttaminen oli verosopimusmääräysten tavoitteen ja tarkoituksen mukaista.
PPT-määräyksen soveltamisesta ei vielä toistaiseksi ole oikeuskäytäntöä, joten siksi sen käytännön soveltuvuus on ollut vielä jokseenkin epäselvää. Tutkimuksessa tunnistettiin tilanteita, joihin PPT-määräystä voidaan mahdollisesti soveltaa tulevaisuudessa tiettyjen kriteerien täyttyessä. Näitä olivat edellä mainitun verosopimuskeinottelun lisäksi artiklakeinottelu, lähdeverotulojen kaventumiseen johtaneet järjestelyt sekä sellaiset järjestelyt, jotka johtavat kaksinkertaiseen verottamatta jättämiseen. Vaikuttaisi, että PPT-määräyksellä pyritään nimenomaisesti puuttumaan aggressiivisen verosuunnittelun välineenä käytettyihin johtopaikan siirtoihin, jotka aiheuttavat nollaverotusta. Käytännön soveltavuutta hahmottaessa on myös olennaista, että PPT-määräystä tulisi soveltaa ensisijaisesti suhteessa Suomen kansallisiin veronkiertosäännöksiin.
PPT-määräyksen sanamuodon mukaisesti verovelvollisen toteuttaman järjestelyn lopputuloksena saatu verosopimusetuus tulee evätä, mikäli veroviranomainen katsoo, että tämän verosopimusetuuden saavuttaminen oli järjestelyn pääasiallinen tai yksi pääasiallisista tarkoituksista. Veroviranomaisen ei tarvitse todistaa näin olevan, vaan riittää, että hänen mielestään vaikuttaisi siltä, että verovelvollinen on toteuttanut järjestelyn verotusperusteisista syistä. Verovelvollinen voi kuitenkin välttyä PPT-määräyksen soveltamiselta, mikäli hän todistaa, että verosopimusetuuden saavuttaminen oli verosopimusmääräysten tavoitteen ja tarkoituksen mukaista.
PPT-määräyksen soveltamisesta ei vielä toistaiseksi ole oikeuskäytäntöä, joten siksi sen käytännön soveltuvuus on ollut vielä jokseenkin epäselvää. Tutkimuksessa tunnistettiin tilanteita, joihin PPT-määräystä voidaan mahdollisesti soveltaa tulevaisuudessa tiettyjen kriteerien täyttyessä. Näitä olivat edellä mainitun verosopimuskeinottelun lisäksi artiklakeinottelu, lähdeverotulojen kaventumiseen johtaneet järjestelyt sekä sellaiset järjestelyt, jotka johtavat kaksinkertaiseen verottamatta jättämiseen. Vaikuttaisi, että PPT-määräyksellä pyritään nimenomaisesti puuttumaan aggressiivisen verosuunnittelun välineenä käytettyihin johtopaikan siirtoihin, jotka aiheuttavat nollaverotusta. Käytännön soveltavuutta hahmottaessa on myös olennaista, että PPT-määräystä tulisi soveltaa ensisijaisesti suhteessa Suomen kansallisiin veronkiertosäännöksiin.