Lastensuojelulaitokseen sijoitetun, huostaanotetun lapsen oikeus ylläpitää ja edistää vertaissuhteita

Abstract

Sosiaalihuollolla on velvollisuus ottaa lapsi huostaan, jos lapsen kasvuolot tai lapsen oma käyttäytyminen vaarantavat vakavasti lapsen terveyden tai kehityksen, huostaanotto on lapsen edun mukaista eivätkä lastensuojelun lievemmät toimet ole riittäviä. Huostaanotto on perhekohtaisen lastensuojelun muoto, jossa sosiaalihuolto ottaa lapsen huostaan ja järjestää lapselle sijaishuollon lapsen kodin ulkopuolella. Huostaanotossa päätösoikeus muun muassa lapsen olinpaikasta, kasvatuksesta, hoidosta ja huolenpidosta siirtyy sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, ja huostaanotettu lapsi voidaan sijoittaa esimerkiksi lastensuojelulaitokseen tai perhehoitoon.

Monet huostaanotetut lapset on otettu huostaan esimerkiksi vanhempien väkivalta- tai päihdeongelman vuoksi, ja tällaisissa tilanteissa lapsi saattaa pelätä vanhempiaan tai ei muuten pidä heitä läheisinä ja turvallisina ihmisinä. Lapsella voi kuitenkin olla kaveri tai kavereita, joiden tapaaminen tai muu yhteydenpito olisi, muutenkin haavoittuvan asemassa olevalle lapselle, ensisijaisen tärkeää. Usein kotonaan asuvalla lapsella on vapaat mahdollisuudet halutessaan nähdä kavereita, käydä harrastuksissa ja myös puhelimellaan pitää yhteyttä kavereihin kotona ollessaan, mutta laitoksessa asuvalle lapselle nämä eivät välttämättä ole itsestäänselvyyksiä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, millaiset oikeudet lastensuojelulaitokseen sijoitetulla lapsella on muodostaa ja ylläpitää suhteita vertaisiinsa. Vertaisella tarkoitetaan samalla kehitystasolla olevaa, esimerkiksi koulu- ja harrastuskavereita tai muilla tavoin muodostettuja kaveri- tai ystävyyssuhteita. Keskeisiä tutkimuksen tavoitteita on selvittää, onko lapsen vertaissuhteiden merkitys otettu tosiasiallisesti huomioon, ja ovatko lapsen vertaissuhteet turvattu lainsäädännön tasolla myös lastensuojelulaitoksissa asuville lapsille. Tutkimuksen tarkoituksena on myös tutkia, näyttäytyykö laitokseen sijoitetun lapsen oikeus vertaissuhteiden toteuttamiseen lapsen omaan halukkuuteen perustuvana vapaaehtoisena oikeutena, muodostavatko lapsioikeuden säännökset julkiselle vallalle tai laitoksen työntekijöille lapsen vertaissuhteiden turvaamis- ja edistämisvelvoitteen, vai sijoittuuko vertaissuhteisiin kohdistuva oikeus lapsioikeuden sijaan esimerkiksi perusoikeuksiin kuuluvaksi?

Tutkimuksen metodina toimii perinteinen lainoppi, jonka avulla voimassa olevaa oikeutta ja sen merkityssisältöä on systematisoitu, tulkittu ja punnittu. Voimassa olevaa oikeutta on tutkittu kansainvälisistä sopimuksista ja kansallisista säädöksistä, ja oikeuden tarkempaa merkityssisältöä on tulkittu lain esitöitä ja eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuja apuna käyttäen. Lisäksi tietoa ja oikeaa suuntaa tuovana aineistona on käytetty oikeuskirjallisuutta.

Keskeisin tutkimuksen tulos on, että kansainvälisesti velvoittavassa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa lapsen vertaissuhteiden merkitys on tunnustettu erittäin tärkeäksi, jopa välttämättömäksi kaiken ikäisten lasten hyvinvoinnin, kasvun, kehityksen ja terveyden kannalta. Vaikka sopimus velvoittaa Suomen julkista valtaa, kansallinen lainsäädäntömme sisältää niin paljon tulkinnanvaraisuutta ja epäselvyyttä, että lainsäädäntö ei näyttäydy tarpeeksi selkeänä lastensuojelun työntekijöille. Tämä johtaa ja on jo johtanutkin lasten oikeuksien rikkomiseen, vaikkakin täysin tahattomasti. Sen lisäksi, että lastensuojelun työntekijöiden lainopillista koulutusta, lasten omaa tietoisuutta omista oikeuksistaan ja yksilökohtaista kohtelua tulee lisätä, myös vertaissuhteiden tärkeys voitaisiin nostaa sanallisesti esimerkiksi lastensuojelulakiin väärien tulkintojen välttämiseksi – näin lasten vertaissuhteet toteutuisivat niin kuin ne on säännösten merkityssisällöissä oikeasti tarkoitettukin.