Vankilasta vapauteen. Diskurssianalyysi identiteetin rakentumisesta leimattuna

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella entisten naisvankien mahdollisuuksia asemoida itseään ja rakentaa identiteettejään vankilassa ja sieltä vapautumisen jälkeen. Taustaoletuksena on käsitys siitä, että vankeihin kohdistuu kulttuurissamme erilaisia leimoja, jotka vaikuttavat identiteettien rakentamiseen. Mahdollisuudet rakentaa identiteettiä viittaavat laajemmin entisten naisvankien asemaan yhteiskunnassa suhteessa valtaväestöön. Leimattua identiteettiä vastustavaa puhetta on lähestytty vastapuheen käsitteen avulla. Tutkimuksen teoreettismetodologisena viitekehyksenä on diskurssianalyyttinen identiteetti- ja positiotutkimus ja leimatun identiteetin syntyä koskeva tutkimus. Tutkimuksen aineistona ovat olleet viiden entisen naisvangin haastattelut. Haastateltavista kaksi oli vapautunut suljetusta laitoksesta ja kolme avolaitoksesta. Osalla haastateltavasti oli taustalla useita vankeustuomioita. Vankilasta vapautumisesta oli haastateltavilla kulunut vaihtelevasti aikaa yhdeksästä kuukaudesta kolmeen vuoteen. Aineisto on kerätty yhdistyksen kautta levittämällä tietoa tutkimuksesta. Haastatteluista kaksi on toteutettu haastateltavien omasta toiveesta puhelinhaastatteluna. Haastattelumenetelmä on perustunut avoimen haastattelun lähtökohtiin, mikä perustuu muutaman kysymyksen varaan. Haastattelupuheen analyysissa on käytetty diskurssianalyysia.

Analyysin perusteella haastateltavat rakensivat identiteettejään vankilakontekstissa nojautumalla erillisyyden- ja liittymisen diskursseihin. Diskursseissa rakentuvia identiteettejä olivat sopeutujan, voimakkaan ihmisen ja yhteistyöhön kykenevän ihmisen ja itsevarman identiteetit. Näiden identiteettien rakentumista kuvattiin asemoimalla itseä etäisenä, erilaisena, sopeutuvana suhteessa muihin vankeihin. Vankilasta vapautumisen jälkeistä aikaa kuvanneesta haastattelupuheesta paikantuivat luottamus-, häpeä-, ja erillisyysdiskurssit, joista erotettavissa olevat identiteetit olivat seuraavat: itsenäinen, muutokseen pyrkivä ihminen, syyllinen, epävarma, erilainen ja alistuneen identiteetti. Identiteettien rakentumisen kuvaamisessa asemoitiin itseä itsenäisenä, erilaisena, autettuna, syyllisenä, suojelijana, ulkopuolisena ja poikkeavana suhteessa ”toisiin”.

Haastattelut sisälsivät runsaasti leimattua identiteettiä vastustavaa puhetta. Haastateltavat pyrkivät aktiivisesti puhumaan itseään pois leimatusta vangin kategoriasta korostamalla omaa tavallisuuttaan ja erilaisuuttaan. Tämä ilmensi identiteetin rakentuvan suhteessa kulttuurisiin puhetapoihin siitä, mikä on normaalia ja tavallista. Tutkimus osoitti, että naisvangit joutuvat kamppailemaan oikeudestaan määritellä identiteettiään omilla ehdoillaan. Sosiaalityössä kohdataan leimattuja ihmisryhmiä ja vuorovaikutuksessa tuotetaan asiakkaalle identiteettejä. Täten on tärkeää, että asiakastyön käytännöissä reflektoidaan kriittisesti kielenkäytön seurauksia. Vankeinhoidon kehittämisen näkökulmasta tärkeäksi osoittautuivat vankilassa erilaiset toiminnan mahdollisuudet, jotka loivat tilaa itsensä määrittelylle muiden kuin leimaavien ominaisuuksien varaan.

The aim of this study is to review the possibilities for former women prisoners to position themselves and construct identities in incarceration and in civilian life afterwards. The underlying assumption is the notion that prisoners and criminals are stigmatized in ways that affect the construction of identities. The possibilities refer to more broadly to the position of female prisoners in society in relative to majority population. Talk against stigmatized identities has been approached by using the concept of counter-speech. The theoretical-methodological frame of reference of the study is discourse analytical identity and position research and the emergence of labeled identity. The data of the study has been interviews with five former female prisoners. Two of interviewees have been released from a closed facility and three from an open facility. Some of the interviewees had several prison sentences in the background. Interviewees had varied from nine months to three years since their release from prison. The data has been collected through the association by disseminating information of the study. Two of the interviews were conducted at the respondents´ own request as a telephone interview. The interview method is based on the starting points of an open interview, which is based on a few questions. Discourse analysis has been used in the analysis of interview speech. Based on the analysis, the interviewees constructed their identities in a prison context by relying on discourses of differentiation and affiliation. The identities built in the discourses were the identities of an adapter, a strong person, and a person capable of co-operation and confident. The construction of the identities was described by positioning oneself as distant, different, adaptable and differentiation from other prisoners. The interview speech describing the time after release from prison trust, shame and differentiation from which the distinguishable identities were as follows: independent, striving for change, guilty, insecure, different and submissive identity. In describing the construction of the identities, one positioned oneself as independent, different, assisted, guilty, protective, external and deviant in relation to “other” people. The interviews included a wealth of anti-labeled speech. Interviewees actively seek to speak themselves out of the labeled prisoner-category emphasizing their own normality and difference. This showed that identity is built in relation to cultural ways of speaking from what is normal and ordinary. The study showed that female prisoners must struggle with their right to define their own identity on their own terms. Based on the results, identity construction was a means of coping situations in prison and civilians after release from prison. In social works practice, labeled groups of people are encountered and identities are produced for the client in the interaction. Thus, it is important that client work practices critically reflect on the consequences of language use. From the point of view of development of prison management, based on the results, various possibilities of activity in the prison proved to be important, which created space for self-definition based on non-stigmatized characteristics.