Practice, Justification, and ordering in the external policies of the European Union : Strategic narrative analysis of strategic autonomy

Abstract

This thesis examines the debate on strategic autonomy of the European Union (EU) between the years 2016 and 2021 (April). The debate on strategic autonomy is the most recent debate on the role, purpose, and significance of external policies of the EU. Strategic autonomy refers, broadly, to the capacity of the EU to enact and conduct its policies free of external interference. It was first introduced, as an overarching policy objective, in the European Union Global Strategy in 2016. In October 2020 it was endorsed by the European Council as one of the three strategic objectives of the EU.

This study assesses the debate on strategic autonomy as it has unfolded in the contributions of foreign policy research institutes (think tanks) operating mainly in the EU. The aim of this thesis is to study the process of narrative formation in the context of EU external policies. The key premise informing this study is that narratives work to reduce uncertainty through mediation between different orders. Actors engage in strategic interaction to establish orders that support performing actions through their prescriptions of normative validity. These orders are temporary and negotiated on an ongoing basis.

The theoretical background in this study is in strategic narrative framework and public justification theory. The research was conducted drawing on process tracing methodology. The analysis was based on a set of questions that were used to analyse the data in order to trace justifications as they unfold in strategic narratives.

The findings of this research suggest that the debate on strategic autonomy converged around a set of justifications that enabled the widely shared view that the international system is changing, that the EU needs to readapt its identity, and that there are new policies the EU must undertake to give meaning to its identity in the new international system. These findings indicate an ongoing paradigm change in the external policies of the EU.

Tämä Pro Gradu -tutkielma tarkastelee Euroopan unionin (EU) strategisesta autonomiasta käytyä keskustelua vuosien 2016–2021 (huhtikuu) aikana. Keskustelu on viimeisin EU:n ulkopoliittisesta toimijuudesta, roolista, ja merkittävyydestä käyty keskustelu Euroopan integraation kontekstissa. Strateginen autonomia viittaa, sen laajassa merkityksessä, EU:n kyvykkyyteen laatia, hyväksyä ja panna täytäntöön ulko- ja sisäpoliittisia ohjelmia ulkoisista vaikutusyrityksistä riippumatta. Ensimmäisen kerran strategiseen autonomiaan, sen tässä tutkielmassa tarkoitetussa merkityksessä, viitataan EU:n asiakirjoissa vuoden 2016 globaalistrategiassa. Lokakuussa 2020 Eurooppa-neuvosto hyväksyi tavoitteen yhdeksi kolmesta EU:n strategisesta tavoitteesta.

Tämä tutkielma arvioi strategisesta autonomiasta käytyä keskustelua analysoimalla siihen osallistuneiden, pääasiassa eurooppalaisten, ajatushautomoiden julkaisuja. Tutkielman tavoitteena on tutkia narratiivien muodostumista Euroopan ulkopoliittisen toimijuuden kontekstissa. Tämän asetelman lähtöoletuksena on, että narratiivit vähentävät epävarmuutta ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa välittäen tiettyjä oletuksia vallitsevista sosiaalisista järjestyksistä. Järjestykset, jotka ovat väliaikaisia ja jatkuvan uudelleenneuvottelun kohteena, saavat muotonsa strategisessa vuorovaikutuksessa, jonka tarkoituksena on määritellä normatiivista toimintaa.

Tämän tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii strategisten narratiivien viitekehys sekä julkisen oikeuttamisen teoria. Tutkielman empiirisessä osassa sovellettiin prosessien jäljittämisen menetelmää. Analyysi toteutettiin analyysia ohjanneiden kysymysten pohjalta, joiden tarkoituksena oli auttaa seuraamaan oikeuttamista strategisissa narratiiveissa.

Tutkielman löydösten mukaan keskustelussa strategisesta autonomiasta lähennyttiin näkemyksessä, jonka mukaan kansainvälinen järjestelmä on muuttumassa, Euroopan unionin on uudelleen sovitettava identiteettiään tässä kontekstissa, ja tämä identiteetti edellyttää uudenlaista politiikkaa eri sektoreilla. Tutkielman löydökset viittaavat käynnissä olevaan paradigman muutokseen EU:n ulkosuhteissa.