Julkishallinnon kriisiviestintäsuunnitelmat tekstilajeina

Abstract

Tutkimus tarkastelee julkishallinnon instituutioiden kriisiviestintäsuunnitelmia tekstilajina. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisen ja missä määrin yhtenäisen tekstilajin kriisiviestintäsuunnitelmat muodostavat, sekä mikä on niiden kommunikatiivinen tavoite. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu tekstilajien tutkimuksesta ja erityisesti Vijay K. Bhatian tekstilajiteoriasta. Lisäksi tutkimus nojaa muun muassa suomalaisen julkishallinnon kriisiviestinnän tutkimukseen.

Tutkimuksen aineisto koostuu yhdeksän suomalaisen julkishallinnon instituution kriisiviestintäsuunnitelmasta. Kriisiviestintäsuunnitelmat ovat sekundaarista aineistoa, josta osa on julkisena verkossa ja osa saatu tutkimuskäyttöön suoraan organisaatiolta. Tutkimus on pääasiassa laadullinen, mutta tekstipiirteiden havainnoinnissa hyödynnetään myös määrällisiä menetelmiä. Aineiston analyysissa sovelletaan Vijay K. Bhatian genreanalyysimallia. Bhatian mukaan tekstilaji rakentuu kontekstuaalisista, tekstuaalisista ja intertekstuaalisista piirteistä. Näitä piirteitä tarkastelemalla tavoitteena on ollut muodostaa mahdollisimman monipuolinen kuva tutkimuksen kohteena olevasta tekstilajista ja sen kommunikatiivisesta päämäärästä.

Kriisiviestintäsuunnitelmien analyysi osoittaa, että kriisiviestintäsuunnitelmat muodostavat jokseenkin yhtenäisen tekstilajin, jolla on vahva jaettu kommunikatiivinen tavoite. Kaikille tai lähes kaikille kriisiviestintäsuunnitelmille yhteisiä tekstuaalisia piirteitä olivat muutamat ilmiasun piirteet sekä erikoissanasto, kuten kriisi ja tilannekuva. Intertekstuaalisia piirteitä olivat erityisesti viittaukset lakiin. Lisäksi tutkimuksen kohteena olleissa kriisiviestintäsuunnitelmissa ilmeni kontekstuaalisia piirteitä, jotka antoivat pohjaa tekstuaalisten ja intertekstuaalisten piirteiden analyysille. Tekstitason kontekstuaalisia piirteitä olivat kriisiviestinnän kohderyhmien, sidosryhmien ja kanavien määrittely sekä metatekstuaalisuus. Funktionaalisen jaksoanalyysin perusteella kriisiviestintäsuunnitelmilla voidaan havaita myös olevan melko pitkälti yhteinen rakenne. Lähes kaikissa aineiston kriisiviestintäsuunnitelmissa toistuivat jaksot johdanto, järjestäytyminen, prosessin suunnittelu, arvot ja tavoitteet sekä kriisikuvaus. Jaksoissa toistuivat samankaltainen sisältö, leksikaaliset käytännöt ja kommunikatiivinen funktio, joskaan niillä ei ollut yleistettävää määrättyä järjestystä.

Kaiken kaikkiaan aineiston yksittäisistä kriisiviestintäsuunnitelmista oli löydettävissä vain vähän sellaisia piirteitä, jotka olisivat olleet kaikille tai lähes kaikille kriisiviestintäsuunnitelmille yhteisiä. Suomalaisia kriisiviestintäsuunnitelmia on aiemmin tutkinut tekstilajitutkimuksen metodein Hanna Hautamäki (2008). Hautamäen tutkimus tarjosi pohjan kevyeen ajalliseen vertailuun tutkimusten löydösten välillä. Verrattaessa tämän tutkimuksen tuloksia Hautamäen tutkimustuloksiin on havaittavissa muutosta kriisiviestintäsuunnitelmille yhteisten piirteiden määrässä, mikä voi tarkoittaa tekstilajin muuttuneen kymmenessä vuodessa hieman eheämmäksi. Vaikka yhteiset piirteet jäivät määrällisesti melko vähäiseksi, jokainen tämän tutkimuksen osio vahvisti kriisiviestintäsuunnitelmien samoja kommunikatiivisia tavoitteita, eli opettavaa, tulevaisuutta ohjaavaa ja toisaalta julkishallinnon olemassaolon oikeuttavaa funktiota.