"Meille parina isovanhemmuus on ollut avioliiton jälkiruoka": Isovanhempien kokemuksia parisuhteesta
Lehdonkangas, Anissa (2021)
Lehdonkangas, Anissa
2021
Yhteiskuntatutkimuksen kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2021-05-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202104273710
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202104273710
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten isovanhemmuus kietoutuu parisuhteeseen isovanhempien kertomusten pohjalta. Kiinnostus ikääntyvien elämää kohtaan on kasvanut väestön ikääntyessä, mikä lisää myös isovanhemmuuden kiinnostavuutta tutkimuksellisesti. Isovanhemmuus on useimmille tärkeä osa elämänpolkua. Lapsenlapsien saaminen tarjoaa uuden roolin ja uutta sisältöä elämään. Monet tekijät vaikuttavat siihen, millaiset mahdollisuudet yksilöllä on olla isovanhempi ja kuinka keskeinen osa yksilön elämää isovanhemmuus on. Lapsenlapset tulevat osaksi parisuhteessa olevien yhteistä elämääja keskinäistä suhdetta. Parisuhteessa oleminen ja parisuhteen laatu ovat yhteydessä yksilön kokemaan onnellisuuteen. Tutkielmani teoreettinen tausta muodostuu keskeisten käsitteiden, ikääntymisen, isovanhemmuuden ja parisuhteen, tarkastelusta aiemman tutkimuksen perusteella.
Tutkimusaineistonani käytän Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston jakamaa valmista aineistoa “Isovanhemmuuden uudet haasteet –kirjoituskilpailu 2009”. ET-lehdessä julkaistiin kirjoituskutsu, jossa kirjoituksia toivottiin erityisesti suuriin ikäluokkiin kuuluvilta. Kirjoitukset ovat vapaamuotoisia. Ne sisältävät isovanhempien kertomuksia heidän omasta isovanhemmuudestaan, mutta monet pohtivat myös omaa lapsuuttaan ja isovanhempia osana sitä. Suurin osa kirjoituksista on naisten kirjoittamia. Digitalisoituja kirjoituksia on yhteensä 185 kappaletta. Niistä 29 päätyi mukaan analyysiini. Analysoin aineistoa aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.
Analyysini tuloksena muodostin kolme luokkaa, jotka jäsensivät isovanhempien parisuhteeseen kietoutuneita kertomuksia. Suurin osa kirjoituskutsuun vastanneista kuvaili myönteisiä tunteita, joita koettiin myös puolison kanssa yhdessä. Isovanhemmuudesta ja sen jakamisesta puolison kanssa oltiin kiitollisia ja sen koettiin antavan paljon molemmille. Lisäksi isovanhemmuus tarjosi isoisille ja -äideille keskustelunaiheita, yhdessä suunniteltavaa ja muisteltavaa sekä tehtävää. Isovanhemmuuden ja parisuhteen yhteenkietoutumiseen liittyi kuitenkin myös moninaisia ristiriitaisia tunteita. Puolisoiden välille saattoi syntyä eripuraa, isovanhempi saattoi kokea haikeutta puolison puuttumisesta tai isovanhemmat jakoivat keskenään lapsenlapsiin liittyviä vaikeita tunteita saaden toisistaan lohtua. Tutkielmani perusteella vaikuttaa siltä, että isovanhemmuus on paitsi lapsiperheille tärkeä resurssi, myös isovanhemmille itselleen merkittävä voimavara. Jos isovanhemmuus asettuu luontevaksi osaksi parisuhdetta, voivat ne parhaimmillaan tukea toisiaan. Molemmat näistä elämän osa-alueista ovat yhteydessä yksilön onnellisuuteen ja ikääntyvien hyvinvointiin.
Tutkimusaineistonani käytän Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston jakamaa valmista aineistoa “Isovanhemmuuden uudet haasteet –kirjoituskilpailu 2009”. ET-lehdessä julkaistiin kirjoituskutsu, jossa kirjoituksia toivottiin erityisesti suuriin ikäluokkiin kuuluvilta. Kirjoitukset ovat vapaamuotoisia. Ne sisältävät isovanhempien kertomuksia heidän omasta isovanhemmuudestaan, mutta monet pohtivat myös omaa lapsuuttaan ja isovanhempia osana sitä. Suurin osa kirjoituksista on naisten kirjoittamia. Digitalisoituja kirjoituksia on yhteensä 185 kappaletta. Niistä 29 päätyi mukaan analyysiini. Analysoin aineistoa aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.
Analyysini tuloksena muodostin kolme luokkaa, jotka jäsensivät isovanhempien parisuhteeseen kietoutuneita kertomuksia. Suurin osa kirjoituskutsuun vastanneista kuvaili myönteisiä tunteita, joita koettiin myös puolison kanssa yhdessä. Isovanhemmuudesta ja sen jakamisesta puolison kanssa oltiin kiitollisia ja sen koettiin antavan paljon molemmille. Lisäksi isovanhemmuus tarjosi isoisille ja -äideille keskustelunaiheita, yhdessä suunniteltavaa ja muisteltavaa sekä tehtävää. Isovanhemmuuden ja parisuhteen yhteenkietoutumiseen liittyi kuitenkin myös moninaisia ristiriitaisia tunteita. Puolisoiden välille saattoi syntyä eripuraa, isovanhempi saattoi kokea haikeutta puolison puuttumisesta tai isovanhemmat jakoivat keskenään lapsenlapsiin liittyviä vaikeita tunteita saaden toisistaan lohtua. Tutkielmani perusteella vaikuttaa siltä, että isovanhemmuus on paitsi lapsiperheille tärkeä resurssi, myös isovanhemmille itselleen merkittävä voimavara. Jos isovanhemmuus asettuu luontevaksi osaksi parisuhdetta, voivat ne parhaimmillaan tukea toisiaan. Molemmat näistä elämän osa-alueista ovat yhteydessä yksilön onnellisuuteen ja ikääntyvien hyvinvointiin.
Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8453]