Mauno Koiviston tulkinnat Baltian ja Moskovan suhteista 1988-1991

Abstract

Pro gradussani tarkastelen, minkälaisia tulkintoja ja merkityssuhteita Suomen yhdeksäs presidentti Mauno Koivisto (1923-2017) esitti Baltian tasavaltojen ja Moskovan keskusjohdon välisistä näkemyseroista vuosina 1988-1991. Näkökulma on aatehistoriallinen, jonka voi mieltää merkitysten historiaksi. Käsittelen esitettyjen ajatusten ja tulkintojen taustalla vaikuttaneita asenteita ja henkilökohtaisten kokemusten merkityksiä. Ulkopolitiikan tekemisen tyyli ja presidentin instituutionaalinen asema ovat niin ikään merkityksellisiä arvioitaessa Koiviston esittämiä tulkintoja jännitteistä. Koivisto ryhtyi seuraamaan Baltian kehitystä syksystä 1988 alkaen, kun maihin oli perustettu Kansanrintamat – nimellisesti tukemaan pääsihteeri Mihail Gorbatšovin uudistuspolitiikkaa, perestroikaa. Uudistuspolitiikan nimissä tasavallat ryhtyivät ottamaan etäisyyttä Moskovan keskusjohtoon ja kampeamaan itselleen lisää liikkumatilaa. Koivisto arvioi syksyllä 1988, että mikäli uudistuspolitiikka onnistuisi tasavalloissa, se hyödyttäisi myös Suomea. Tasavaltojen ja keskusjohdon suhteet kärjistyivät viimeistään syksyllä 1989, kun tasavallat vähitellen ottivat tavoitteekseen eroamisen Neuvostoliitosta Itä-Euroopan esimerkin rohkaisemina. Neuvostoliiton sisäinen kehitys muodostui kansainväliseksi, kun Baltian tasavallat painottivat vuoden 1940 liittymisen laittomuutta. Tässä ne vetosivat länsimaiden poliittiseen retoriikkaan kylmän sodan vuosina. Koivisto mielsi ulkopolitiikan laajempana kuin pelkästään sotilaallisena turvallisuutena. Turvallisuuden kokonaisuus sisälsi Koiviston mukaan ihmisten arjen toiveet ja odotukset tulevaa koskien. Menneiden tulevaisuuskuvien erittely on toinen keskeinen osa työtä, sillä niitä koskevat käsitykset ja odotukset osaltaan vaikuttivat aikalaistulkintoihin tulevasta kehityskulusta. Koivisto painotti voimakkaasti muun muassa, että kehityskulku pysyisi rauhanomaisena ja hallittuna – se olisi kaikkien osapuolien etu. Lisäksi hän alleviivasi kansainvälisen oikeuden ja keskusteluyhteyden merkitystä, vastuullisuutta sekä politiikan moraalista puolta arvioidessaan tilanteen kehittymistä laajemmassa Itämeren ja yleiseurooppalaisessa kontekstissa. Myös henkilökohtainen ystävyyssuhde pääsihteeri Mihail Gorbatšovin painoi vaa´assa. Tutkielma pohjaa Tasavallan presidentin III virka-arkiston puheisin ja lausuntoihin. Olen hyödyntänyt lisäksi Koiviston ja Gorbatšovin muistelmia sekä painettua lähdejulkaisuja, erityisesti ulkoministeriön toimittamaa julkaisusarjaa Ulkopoliittisia lausuntoja ja asiakirjoja.