Jaettu johtajuus etätyössä : Tutkimus muutoksen kontekstissa
Niemensivu, Ari (2021)
Niemensivu, Ari
2021
Kauppatieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2021-05-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202104263575

Tiivistelmä
Jaettu johtajuus on yksi modernin johtamis- ja organisaatiotutkimuksen keihäänkärjistä, jonka avulla pyritään vastaamaan alati muuttuvan ja monimutkaistuvan ympäristön organisaatioille asettamiin haasteisiin. Keväällä 2020 Suomeen rantautunut globaali Covid-19 -pandemia ja tätä seuranneet Valtioneuvoston toimenpiteet aiheuttivat ennennäkemättömän rajun mullistuksen organisaatioiden työntekotavoissa. Pakon edessä erittäin nopea etätöihin siirtyminen aiheutti merkittävää turbulenssia myös julkisen sektorin organisaatioissa.
Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu jaetun johtajuuden vaikuttavan positiivisesti tiimien ja yksilöiden suorituskykyyn sekä lähi- että etätyömaailmassa. Aikaisempi tutkimus on kuitenkin keskittynyt jaetun johtajuuden ja etätyön suhteen tarkasteluun lähinnä organisaation suorituskykyyn keskittyvästä, staattisen etätyötilan -näkökulmasta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena onkin tutkia jaetun johtajuuden ja etätyön suhdetta sekä jaetun johtajuuden vaikuttavuutta Covid-19 -pandemian aiheuttamassa nopean muutoksen kontekstissa.
Tämä tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena ja siinä haastateltiin yhden kohdeorganisaation, Tampereen kaupungin konsernihallinnon konserniyksiköiden työntekijöitä. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella jaetun johtajuuden ja etätyön suhdetta, sekä tähän vaikuttavia tekijöitä muutoksen kontekstissa työntekijöiden kokemusten kautta. Tämän lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella jaetun- ja hierarkkisen johtajuuden suhteen muutoksia, sekä kokemuksia jaetun johtajuuden vaikuttavuudesta eri työntekotavoissa.
Tutkimusongelmia lähestyttiin aikaisemman tutkimuksen pohjalta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys tarkastelee jaettua johtajuutta ja etätyötä ensin erillisinä ilmiöinä ja tämän jälkeen näiden välistä suhdetta käsittelevää tutkimusta. Tutkimuksessa hyödynnettiin laadullista tutkimusta ja empiirinen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla. Tutkimusta varten haastateltiin yhteensä kahtatoista taustoiltaan vaihtelevaa kohdeorganisaation työntekijää. Hankittu aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että nopea etätöihin siirtyminen vaikuttaa jaetun johtajuuden kokemuksiin merkittävästi. Etätyössä käytettävien työvälineiden nähtiin osaltaan vaikeuttavan jaetun johtajuuden muodostumista mutta samanaikaisesti jaetun johtajuuden koettiin lisääntyneen täyttämään hierarkkisen johtajuuden puutteita nopean muutoksen ja epävarmuuden tilassa. Tutkimuksen perusteella keskeisimmät muutoksen kontekstissa jaetun johtajuuden kokemuksiin vaikuttavat tekijät olivat kommunikaation muoto ja määrä, työtehtävät, tuen ja luottamuksen määrä sekä työntekijöiden henkilökohtaiset ominaisuudet. Tutkimuksen tulokset osoittivat jaetun johtajuuden vaikuttavan myös muutoksen kontekstissa positiivisesti organisaation toimintaan, työhyvinvointiin ja tätä kautta suorituskykyyn sekä yksilö- että tiimitasolla.
Tämän tutkimuksen perusteella jaetulla johtajuudella voidaan nähdä olevan erittäin merkittävä rooli organisaation toiminnassa kaikissa työntekotavoissa, sekä niiden välisten muutosten aikana. Jaetun johtajuuden vaikutus organisaation toimintaan nousee muutoksen aiheuttaman epävarmuuden seurauksena yhä merkittävämpään rooliin. Jaetun johtajuuden kokemuksista saadut positiiviset viitteet kannustavat jatkamaan sen ja sen edistämiseen liittyvien tekijöiden tutkimusta jatkossa.