Anteeksipyytäminen ja -antaminen lähisuhdeviestinnässä

Abstract

Anteeksipyytäminen ja -antaminen on tuttu ilmiö, jossa nähdään useimmiten kaksi osapuolta: loukkaaja sekä loukattu. Lähisuhteissa tapahtuneiden loukkausten nähdään vaikuttavan voimakkaasti osapuolten väliseen suhteeseen, jonka vuoksi se pyritäänkin useimmiten selvittämään molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla anteeksipyyntöä käsittelevässä keskustelussa. Aikaisemmissa tutkimuksissa tätä ilmiötä on tutkittu keskustelun verbaalista sisältöä painottavista näkökulmista, jonka vuoksi tutkimuksemme ilmiön viestinnällisestä kokonaisvaltaisuudesta on tarpeellinen. Anteeksipyytämisen ja -antamisen tutkiminen on perusteltua myös siksi, että näemme tunteiden olevan olennainen osa lähisuhteissa tapahtuvaa viestintää, vaikka sen osallisuutta viestinnän tutkimuskentällä on muutoin esiintynyt melko vähän.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitä kaikkea anteeksipyytämiseen ja -antamiseen kuuluu lähisuhdeviestinnän kontekstissa. Tutkimusongelmamme laaja-alaisuutta huomioiden olemme pyrkineet ymmärtämään molempia osapuolia, sekä tarkastelemaan viestinnän eri vaiheita siitä lähtien, kun loukkaus on tapahtunut ja yksilöt ovat kokeneet tarvitsevansa etäisyyttä toisistaan sen seurauksena. Anteeksipyytämisen ja -antamisen viestintää tutkitaan kolmen tutkimuskysymyksen avulla: mitä anteeksipyytäjän ja -antajan viestintävalmistautuminen pitää sisällään, millaisia tunteita liittyy anteeksipyytämisen ja -antamisen viestintäprosessiin ja miten yksilöt viestivät anteeksipyyntöä käsittelevässä keskustelussa.

Teoreettisena taustana tutkielmassamme käytimme sekä kuvitellun vuorovaikutuksen teoriaa (Honeycutt 2003) että GPA-teoriaa (Dillard 1990). Laaja-alaiseen tutkimusongelmaan pyrittiin löytämään vastauksia sekä anteeksipyytäjiltä että -antajilta. Ilmiön kaksipuoleisen luonteensa vuoksi laadullinen tutkimuksemme on käyttänyt aineistonkeruumenetelmänä puolistrukturoitua teemahaastattelua, johon haastateltiin yhteensä viittä haastateltavaa: kahta anteeksipyytäjää sekä kolmea anteeksiantajaa. Tutkimuskysymykset jaettiin kolmeen eri teemaan, joiden tarkoituksena oli kerätä tietoa vastaajien valmistautumisesta tulevaan keskusteluun, tunteiden osallisuudesta tapahtumaan sekä varsinaisesta keskustelutilanteesta. Tutkimusmetodina käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Lisäksi tarkastelimme löydöksiämme ennalta määritetyissä, teoreettisissa viitekehyksissä.

Tulokset osoittivat anteeksipyytäjien ja -antajien valmistautuvan tulevaan keskusteluun esimerkiksi suunnittelemalla omaa viestintäänsä, sekä tulevaa keskusteluympäristöä. Vastaajien kertomukset osoittivat, että viestintään valmistaudutaan niin tiedostetusti kuin tiedostamattomastikin enimmäkseen intrapersonaalisella tasolla. Valmistautumisen mekanismeina voidaan nähdä yksilön sisäinen puhe, johon kuuluu esimerkiksi oman ja toisen osapuolen puheen kuvittelu, sekä tapahtumien sanallistaminen ja tunneprosessointi, jonka avulla yksilöt pyrkivät hallitsemaan negatiivisia tunteitaan ja synnyttämään sovitteluun johtavia positiivisia tunteita.

Tutkimuslöydöksemme tuovat lisätietoa anteeksipyytämisen ja -antamisen viestinnälliseen diskurssiin erityisesti intrapersonaalisen viestinnän alueella, joka tulostemme perusteella tulkittiin vaikeasti hahmotettavaksi. Lisäksi tutkimuslöydöstemme valossa anteeksipyytämistä ja -antamista voidaan ylipäätään tulkita pikemminkin moniulotteisena viestintäprosessina sen sijaan, että keskityttäisiin painokkaasti keskustelun verbaaliseen sisältöön. Tutkimuksemme osoittaa, että lähisuhteissa tapahtuvan anteeksipyytämisen ja -antamisen yleisinhimillistä ilmiötä tulisi tarkastella osana viestintää, joka paitsi pohjautuu voimakkaasti osapuolten väliseen suhdehistoriaan myös koostuu useista viestinnän tasoista sekä tunnemekanismeista.