Mirrored Voices: The Rhetoric of Experientiality in Medieval Literature

Abstract

Väitöskirja käsittelee kokemuksellisuuden retoriikkaa keskiaikaisessa kirjallisuudessa. Kognitiivisesta narratologiasta periytyvällä kokemuksellisuuden (experientiality) käsitteellä viitataan tutkimuksessa a) kaunokirjalliseen tajunnankuvaukseen, b) kertovien tekstien välittämään vaikutelmaan subjektiivisen kokijan läsnäolosta kerronnan tasolla sekä c) kirjailijan ja yleisön jakamaan kulttuuriseen ja kaunokirjalliseen kokemustaustaan, jota tajunnankuvausjaksoissa hyödynnetään. Millaisia tehtäviä on keskiaikaisten henkilöhahmojen sisäisen kokemuksen kuvauksella? Ketä tai mitä lopulta kuvataan, kun kerrotaan henkilöhahmojen iloista, peloista ja sydänsuruista? Tutkimuskysymyksiin vastataan kontekstitietoisella teoreettisella otteella, joka tuo dialogiin modernin narratologian ja keskiajan oman, klassista retoriikkaa hyödyntävän runousopin.

Kaunokirjallinen tajunnankuvaus on monitieteisen kertomuksentutkimuksen keskeinen osa-alue, jossa vaikuttaa kaksi merkittävää teoreettista lähestymistapaa: kielitieteeseen pohjaava, kertojan ja henkilöhahmojen ääniä jaottelemaan pyrkivä strukturalistinen tarkastelumalli, jonka perusta luotiin jo antiikin Kreikassa, on viime aikoina saanut rinnalleen kognitiivisesti painottuneen, ajattelun sosiaalisia ja ruumiillisia ulottuvuuksia korostavan näkökulman, josta kertomusmuodon eri aspekteja tulkitaan tiettyjen tosielämän parametrien kautta. Molempia lähestymistapoja on aiemmassa tutkimuksessa sovellettu myös keskiaikaisten kertomusten sisältämiin tunne- ja aistikokemusten kuvauksiin. Väitöskirjan lähtökohtana on kuitenkin havainto, että nämä voittopuolisesti modernin romaanin pohjalta abstrahoidut teoreettiset mallinnukset eivät täysin riitä kattamaan retoriikan perinteeseen nojaavan, suullista esitystapaa suosivan ja tarina-aineksen kierrättämiseen perustuvan keskiaikaisen kirjallisuuden tajunnankuvausta.

Tätä hypoteesia testataan väitöskirjassa analysoimalla tajunnankuvausjaksoja kolmessa kanonisessa sydän- ja myöhäiskeskiajalta peräisin olevassa tekstissä, jotka edustavat eri kielialueita ja ovat luokiteltavissa romansseiksi. Heldris de Cornuällen Le Roman de Silence (n. 1270–80), Geoffrey Chaucerin Troilus and Criseyde (n. 1380–87) ja Giovanni Boccaccion Elegia di madonna Fiammetta (n. 1343–44) asetetaan tekstikohtaisissa käsittelyluvuissa narratologian ja keskiajan poetiikan muodostamaan kaksoisperspektiiviin, joka valottaa kohdetekstien kerrontateknisiä ratkaisuja oman aikakautensa näkökulmasta ja samalla havainnollistaa fiktiivisiä mieliä teoretisoivien nykyparadigmojen rajallista historiallista ulottuvuutta. Koska tutkimuksen tulokset perustuvat määrällisesti rajalliseen aineistoon, väitöskirja ei pyri laatimaan keskiaikaisen kaunokirjallisen kokemuksellisuuden periaatteita systemaattisesti määrittelevää poetiikkaa, vaan esittää kohdeteksteistään luentoja, joiden johtopäätösten yleistettävyyttä on mahdollista jatkossa arvioida eri kielialueita ja kirjallisuuden lajeja edustavissa keskiaikaisissa teksteissä.

Väitöskirjassa esitetään, että kohdetekstien tajunnankuvauksessa keskeiseen rooliin nousee antiikin retoriikasta periytyvä yleisön näkökulman vahva painotus, mikä kytketään tutkimuksessa myös keskiaikaisen kirjallisuuden suulliseen esitystapaan ja ihmisäänen avulla tuotettavaan tunnetilojen kuvaukseen ja luomiseen. Analyysit osoittavat, että henkilöhahmojen tunteiden, ajattelun ja havaintojen esitykset hyödyntävät tietoisesti ja monin eri tavoin yleisön kokemustaustaa todellisen maailman toimijoina ja kierrätettyjen kaunokirjallisten kertomusten tuntijoina. Ensimmäisessä käsittelyluvussa (luku I; Le Roman de Silence) kohdennetaan kertojan kommentaariin (experientialising rhetoric), joka henkilöhahmon tajunnan sijaan mallintaakin kertomusten vastaanottajien tunnekokemusta sekä rakentaa henkilöhahmojen tunnetiloja itsetietoisen konventionaalisella otteella ja toisaalta neuvottelee niitä uusiksi yhteistyössä yleisön kanssa. Toisessa käsittelyluvussa (luku II; Troilus and Criseyde) tutkitaan toistoa ja frekvenssiä kerronta- ja manipulaatiokeinoina, joiden avulla luodaan vaikutelma tiettyjen konventionaalisten tunnekaavojen välttämättömyydestä. Viimeinen käsittelyluku (luku III; Elegia di madonna Fiammetta) analysoi pakottavaa kerrontaa, joka vaatii yleisöä ehdoitta jakamaan kertoja-päähenkilön näkemyksen rakastumisen kokemuksestaan ainutlaatuisena. Nämä kerrontatekniset piirteet kytketään väitöskirjassa 1100–1300lukujen ajankohtaisiin kirjallisuushistoriallisiin kysymyksiin keskiaikaisen kirjailijan roolista auktoreiden ja tradition taustaa vasten. Kohdetekstien tulkitaan koettelevan tradition vakiinnuttamien, kumulatiivisten kaunokirjallisten kokemusten rajoja sekä kannustavan yleisöä kriittiseen lukijuuteen, joka ei ota annettuna itsestään selvinä tarjottuja näkökulmia.

Yleisöpainotteisuuden lisäksi väitöskirjassa esitetään, että kohdetekstit korostavat henkilöhahmojen mieliä runousopin tuntevan kirjailijan taidokkaina luomuksina ja yhteisöllisinä, tietoisen kerrostuneina artefakteina. Luvussa I tätä mielten konstruktioluonnetta lähestytään analysoimalla luomisprosessiin kohdistuvaa vertauskuvien käyttöä henkilöhahmojen tunnekokemusten välittämisessä. Luku II näyttää, kuinka henkilöhahmojen yksityinen kokemus palautetaan tekijään ja traditioon metaleptisen kaiutuksen ja suoraa esitystä ennakoivien rakenteiden hämmentämisen avulla; tässä yhteydessä myös havainnollistetaan, miten keskiaikaisten käsikirjoitusten modernista välimerkkien käytöstä poikkeavat merkitsemistavat avaavat tajunnankuvausjaksojen osalta nykymallinnusten tuottamista luennoista eriäviä tulkinnallisia mahdollisuuksia. Niin ikään luvussa III haastetaan narratologiassa keskeisen epäluotettavan kertojan käsitettä lukemalla epäluotettavan kerronnan konventionaalisia merkkejä psyyken ilmentämisen sijaan tekijän ja yleisön välisenä tulkinnallisena pelinä, jota määrittää kertojan diskurssin tarkoituksellinen, tekijään viittaava läpinäkyvyys, ja joka nojaa runousopin ja kaunokirjallisen rakastumisen kokemuksen konventionaalisten elementtien tuntemukseen.

Väitöskirjan lopputulemana todetaan, että keskiaikaisten kohdetekstien tunnekuvauksia voidaan ymmärtää kaunokirjallisten kertomusten laatimisen ja vastaanottamisen allegorioina. Henkilöhahmojen kokemuksen sijaan itse kokemuksen rakentumisprosessista ja kertovasta äänestä tapaa tulla ensisijainen kuvauskohde: mielten esittämisen sijaan kyse on mielten prosessimaisesta luomisessa kerronnassa. Tutkimus arvioi näin uudelleen keskiaikaisten romanssitekstien jo modernia kertomakirjallisuutta ennakoivana pidettyä psykologista ulottuvuutta. Luonnollistavan lukutavan sijaan keskiaikaisten kertomusten kokevia mieliä on hedelmällistä tarkastella funktionaalisina, tietoisen keinotekoisina ja yhteisöllisinä luomuksina, jotka osoittavat omaan konventionaalisuuteensa sekä toimivat temaattisten, didaktisten ja kirjallisuushistoriallisten kysymysten työstöpaikkoina.

The dissertation investigates the rhetoric of experientiality in medieval literature. Derived from cognitive narratology, the term experientiality refers in the study to a) fictional consciousness representation, b) the impression created by narrative texts of an embodied presence reacting to the told on the level of the telling, and c) the cultural and literary background shared by authors and audiences that is made use of in the texts’ consciousness representation. What kind of functions does the description of medieval characters’ inner experiences perform? Who, or what, is eventually described, when medieval texts relate their characters’ joys, fears and heartbreaks? The research questions are answered with a contextualising approach which brings together modern narratology and medieval poetics influenced by classical rhetoric.

A central area of inquiry in multidisciplinary narrative research, consciousness representation has been dominated by two notable theoretical approaches: the linguistics-based approach, which seeks to categorise thought based on the level of directness, and which is traceable to ancient literary criticism, has in recent years been supplemented by cognitively oriented frameworks modelling different aspects of narrative on certain real-life parameters. Both perspectives have been applied in previous research to the representation of characters’ thoughts, perceptions and emotions in medieval narrative. However, the dissertation takes as its point of departure the observation that these theoretical models, derived principally from the modern novel, do not completely manage to cover the nature of consciousness representation in medieval literature, which leans heavily on the rhetorical tradition, favours oral-aural transmission and essentially recycles the story material.

This hypothesis is tested in the study through a close reading of three canonical texts from the High and Late Middle Ages, representing different linguistic regions and based around the genre of romance. Heldris of Cornwall’s Le Roman de Silence (ca. 1270–80), Geoffrey Chaucer’s Troilus and Criseyde (ca. 1380–87) and Giovanni Boccaccio’s Elegia di madonna Fiammetta (ca. 1343–44) are placed in the text-specific analysis chapters in a double perspective formed by narratology and medieval poetics, with the intention of thus illuminating the texts’ narrative strategies of consciousness from the perspective of their own era, and at the same time to illustrate the limited historical scope of the dominant paradigms of consciousness representation. Since the results obtained are based on a small corpus of texts, the dissertation does not seek to develop a systematic poetics defining the exact principles governing the medieval representation of experiencing minds, but rather presents its tentative readings of the case studies as proposals whose generalisability can subsequently be assessed in medieval texts of different genres from different linguistic regions.

The dissertation argues that the representation of consciousness in the case studies is centrally concerned with the rhetorically inspired involvement of the audience’s perspective, which is also linked in the study to the oral performance of medieval narrative and the act of portraying and generating emotional states through the human voice. The analyses demonstrate that the depictions of characters’ emotions, thoughts and perceptions make conscious and varied use of the audiences’ experience as human beings in the text-external world, on the one hand, and as connoisseurs of recycled story material, on the other. The first analysis chapter (Chapter I; Le Roman de Silence) focuses on experientialising rhetoric consisting of narratorial commentary, which, instead of characters’ consciousness, models and shapes the audience’s emotional reactions, and which constructs the characters’ minds in a self-consciously conventional manner, while also re-negotiating them in collaboration with the audience. The second analysis chapter (Chapter II; Troilus and Criseyde) examines repetition and frequency as narrative devices of manipulation creating the effect of inevitability with regard to certain conventional emotional patterns. The final analysis chapter (Chapter III; Elegia di madonna Fiammetta) analyses coercive narration, which demands the audience to unconditionally share the narrator-protagonist’s view according to which her experience of falling in love is solitary and unique. These narrative strategies are read in relation to the re-definition of the role of the medieval author against auctores and the literary tradition that has been argued was taking place from the twelfth century onwards. It is suggested that the case studies push the limits of time-honoured, cumulative experiences of literary characters, while encouraging the recipients of these narratives to practice critical reading which does not unquestioningly adopt any viewpoints offered as givens.

In addition to underlining the role of the audience, the dissertation proposes that the case studies underline the nature of the characters’ minds as consciously layered, communal and exhibitory artefacts by writers well-versed in poetics. In Chapter I, the man-made, fabricated nature of the characters’ minds is illustrated by analysing the use of figurative language focusing on composition and reception as a means of conveying the characters’ experiences. Chapter II shows how the characters’ ostensibly private experience is made to loop back to the author and tradition through metaleptic echoing strategies and muddling the discursive structures which lead to anticipate direct discourse; in this chapter, the medieval manuscript culture serves as another contextualising factor which aids to see how manuscript methods of speech marking, very different from the modern system of punctuation, open up pathways of interpretation that can radically diverge from the readings based on modern printed editions and the theoretical frameworks for consciousness representation. Likewise, Chapter III challenges one of the central concepts of narratological research, the unreliable narrator, by reading the conventional signs of narratorial unreliability not as indications of a troubled psyche, but as a game of interpretation between author and audience, one that is defined by the deliberate, author-revealing transparency of the narrator’s discourse, and which leans on readerly familiarity with rhetoric, poetics and the conventional elements of the literary experience of loving.

The outcome of the study suggests that the three case studies frame the characters’ minds as allegories of composition and reading. The texts tend to sideline the characters’ experiences in favour of depicting the construction of those experiences: instead of representing the characters’ minds, the focus turns to their processual generation in the act of narration. The study thus re-evaluates the psychological dimension of medieval romance that has been said to anticipate the modern novel. Instead of a naturalising method of reading, it is productive to consider the experiencing minds of medieval literature as functional, self-consciously artificial and communal creations which expose their own conventionalism and serve as platforms for negotiating thematic, didactic and literary historical questions.