Anaemia and Iron Deficiency in Paediatric Gastrointestinal Diseases : A Focus on Coeliac Disease
Repo, Marleena (2021)
Repo, Marleena
Tampere University
2021
Lääketieteen ja biotieteiden tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Medicine and Life Sciences
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2021-06-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1924-3
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1924-3
Tiivistelmä
Anemia on yleinen löydös lapsilla, ja voi paremmin tunnettujen oireidensa, kuten väsymyksen ja kalpeuden, lisäksi aiheuttaa pitkäaikaisia häiriöitä kognitiivisissa toiminnoissa ja immuunipuolustuksen kehityksessä. Anemian syy tulisikin siksi aina selvittää huolellisesti. Anemian tavallisin aiheuttaja on raudanpuute, joka etenkin kehittyvissä maissa johtuu useimmiten ravitsemuksellisista syistä. Kuitenkin erityisesti kehittyneissä maissa taustalta löytyy usein myös ruoansulatuskanavan sairaus, esimerkiksi keliakia tai tulehduksellinen suolistosairaus. Kansainvälisissä suosituksissa ehdotetaankin ruoansulatuskanavan tähystystutkimusta kaikille aneemisille lapsille suolistosairauksien poissulkemiseksi. Tieteellinen näyttö suosituksen taustalla on kuitenkin vähäistä.
Anemia on yksi keliakiapotilaiden yleisimmistä kliinisistä löydöksistä. Keliakiassa ravinnon gluteeni aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla tulehduksen ja asteittain etenevän suolinukkavaurion. Limakalvovaurion aiheuttamaa imeytymispinta-alan pienenemistä on perinteisesti pidetty syynä raudanpuutteelle. Anemiaa on kuitenkin todettu myös keliakia-autovasta-ainepositiivisilla, mutta vielä suolinukaltaan terveillä, eli ns. potentiaaleilla keliaakikoilla. Vaikuttaakin siltä, että keliakiassa anemian taustalla vaikuttaa muitakin mekanismeja kuin limakalvovaurio. Selityksiksi esitettyjä tekijöitä voisivat olla esimerkiksi raudansäätelijähormoni hepsidiinin pitoisuusmuutokset tai rautaa ohutsuolessa ravinnosta elimistöön siirtävien raudansiirtäjäproteiinien ilmenemisen muutokset.
Väitöskirjan osatyössä I selvitettiin ruoansulatuskanavan tähystystutkimusten arvoa aneemisten lasten diagnostiikassa. Osatöissä I-IV käsiteltiin anemiaa ja raudanpuutetta keliaakikkolapsilla useista eri näkökulmista.
Osatyössä I verrattiin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa lastentautien yksikössä vuosina 2007–2014 tähystettyjen aneemisten ja ei-aneemisten lasten löydöksiä ja heille tehtyjä diagnooseja. Yhteensä 864 lapsen laajat kliiniset tiedot, tutkimustulokset ja diagnoosit kerättiin retrospektiivisesti potilastiedoista. Anemian todettiin lisäävän diagnoosin todennäköisyyttä etenkin esiintyessään samaan aikaan ripulin, veriulosteiden, kasvuhäiriön, positiivisten keliakiavasta-aineiden, korkean ulosteen kalprotektiinin, korkean laskon tai matalan albumiinin kanssa. Endoskopia johti kuitenkin harvoin diagnoosiin anemian ollessa lapsen ainoa kliininen löydös.
Näin ollen lapsilla, joilla lievä anemia on ainoa poikkeava löydös, voisi harkita lyhyttä seurantaa ja mahdollista rautahoitokokeilua ennen etenemistä kajoaviin tähystystutkimuksiin.
Osatyössä II selvitettiin anemian vaikutusta keliakian taudinkuvaan lapsipotilailla. Yhteensä 455 diagnoosivaiheessa olevan keliakiapotilaan kliiniset, histopatologiset, serologiset ja laboratoriolöydökset kerättiin potilastiedoista ja niitä verrattiin aneemisten ja hemoglobiiniarvoiltaan normaalien potilaiden kesken. Tuloksissa anemian nähtiin liittyvän kliinisesti, serologisesti ja histologisesti vakavampaan taudinkuvaan. Lisäksi havaittiin, etteivät hemoglobiiniarvot korjaantuneet kaikilla potilailla vuoden gluteenittoman ruokavalion aikana.
Osatyössä III tavoitteena oli selvittää anemian ja raudanpuutteen esiintymistä ns. potentiaaleilla keliaakikoilla verrattuna suolinukkatuholtaan eri vaiheisiin edenneisiin keliakiapotilaisiin ja terveisiin kontrolleihin. Rautaparametrejä mitattiin yhteensä 125 lapselta. Anemian yleisyyden todettiin lisääntyvän yhdessä suolinukkavaurion vaikeusasteen kanssa, mutta myös potentiaaleilla keliaakikoilla oli enemmän anemiaa ja raudanpuutetta verrattuna keliakiavasta-ainenegatiivisiin kontrolleihin.
Raudansiirtäjäproteiinien mahdollista vaikutusta anemian syntyyn keliakiaa sairastavilla lapsilla tutkittiin osatyössä IV mittaamalla ko. proteiinien ilmenemistä ohutsuolen immunohistokemiallisesti värjätyissä koepaloissa (n=43). Eroja aneemisten ja ei-aneemisten keliaakikkolasten välillä ei havaittu, mutta keliaakikoiden hephaestiinin ja ferroportiinin ilmeneminen erosi terveistä kontrolleista, viitaten mahdollisesti suolinukkavaurion aikaansaamaan solujen epäkypsyyteen.
Väitöskirjassa todettiin anemian lisäävän riskiä ruoansulatuskanavan sairauteen ja toimivan varoitussignaalina, jonka yhteydessä lisätutkimukset tai vähintään tarkka seuranta ovat paikallaan (I). Lisäksi anemian todettiin liittyvän keliakialasten vakavampaan taudinkuvaan, sekä anemian yleisyyden kohonneen myös taudin varhaisvaiheessa, tukien sairauden varhaista diagnosointia ja gluteenittoman ruokavalion aloittamista (II, III). Hepsidiinipitoisuuden tai ohutsuolen pinnan raudansiirtäjäproteiinien muutokset eivät selittäneet anemiaa keliaakikkolapsilla (IV), joten anemian monitekijäinen etiologia keliakiassa vaatii jatkotutkimuksia.
Anemia on yksi keliakiapotilaiden yleisimmistä kliinisistä löydöksistä. Keliakiassa ravinnon gluteeni aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla tulehduksen ja asteittain etenevän suolinukkavaurion. Limakalvovaurion aiheuttamaa imeytymispinta-alan pienenemistä on perinteisesti pidetty syynä raudanpuutteelle. Anemiaa on kuitenkin todettu myös keliakia-autovasta-ainepositiivisilla, mutta vielä suolinukaltaan terveillä, eli ns. potentiaaleilla keliaakikoilla. Vaikuttaakin siltä, että keliakiassa anemian taustalla vaikuttaa muitakin mekanismeja kuin limakalvovaurio. Selityksiksi esitettyjä tekijöitä voisivat olla esimerkiksi raudansäätelijähormoni hepsidiinin pitoisuusmuutokset tai rautaa ohutsuolessa ravinnosta elimistöön siirtävien raudansiirtäjäproteiinien ilmenemisen muutokset.
Väitöskirjan osatyössä I selvitettiin ruoansulatuskanavan tähystystutkimusten arvoa aneemisten lasten diagnostiikassa. Osatöissä I-IV käsiteltiin anemiaa ja raudanpuutetta keliaakikkolapsilla useista eri näkökulmista.
Osatyössä I verrattiin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa lastentautien yksikössä vuosina 2007–2014 tähystettyjen aneemisten ja ei-aneemisten lasten löydöksiä ja heille tehtyjä diagnooseja. Yhteensä 864 lapsen laajat kliiniset tiedot, tutkimustulokset ja diagnoosit kerättiin retrospektiivisesti potilastiedoista. Anemian todettiin lisäävän diagnoosin todennäköisyyttä etenkin esiintyessään samaan aikaan ripulin, veriulosteiden, kasvuhäiriön, positiivisten keliakiavasta-aineiden, korkean ulosteen kalprotektiinin, korkean laskon tai matalan albumiinin kanssa. Endoskopia johti kuitenkin harvoin diagnoosiin anemian ollessa lapsen ainoa kliininen löydös.
Näin ollen lapsilla, joilla lievä anemia on ainoa poikkeava löydös, voisi harkita lyhyttä seurantaa ja mahdollista rautahoitokokeilua ennen etenemistä kajoaviin tähystystutkimuksiin.
Osatyössä II selvitettiin anemian vaikutusta keliakian taudinkuvaan lapsipotilailla. Yhteensä 455 diagnoosivaiheessa olevan keliakiapotilaan kliiniset, histopatologiset, serologiset ja laboratoriolöydökset kerättiin potilastiedoista ja niitä verrattiin aneemisten ja hemoglobiiniarvoiltaan normaalien potilaiden kesken. Tuloksissa anemian nähtiin liittyvän kliinisesti, serologisesti ja histologisesti vakavampaan taudinkuvaan. Lisäksi havaittiin, etteivät hemoglobiiniarvot korjaantuneet kaikilla potilailla vuoden gluteenittoman ruokavalion aikana.
Osatyössä III tavoitteena oli selvittää anemian ja raudanpuutteen esiintymistä ns. potentiaaleilla keliaakikoilla verrattuna suolinukkatuholtaan eri vaiheisiin edenneisiin keliakiapotilaisiin ja terveisiin kontrolleihin. Rautaparametrejä mitattiin yhteensä 125 lapselta. Anemian yleisyyden todettiin lisääntyvän yhdessä suolinukkavaurion vaikeusasteen kanssa, mutta myös potentiaaleilla keliaakikoilla oli enemmän anemiaa ja raudanpuutetta verrattuna keliakiavasta-ainenegatiivisiin kontrolleihin.
Raudansiirtäjäproteiinien mahdollista vaikutusta anemian syntyyn keliakiaa sairastavilla lapsilla tutkittiin osatyössä IV mittaamalla ko. proteiinien ilmenemistä ohutsuolen immunohistokemiallisesti värjätyissä koepaloissa (n=43). Eroja aneemisten ja ei-aneemisten keliaakikkolasten välillä ei havaittu, mutta keliaakikoiden hephaestiinin ja ferroportiinin ilmeneminen erosi terveistä kontrolleista, viitaten mahdollisesti suolinukkavaurion aikaansaamaan solujen epäkypsyyteen.
Väitöskirjassa todettiin anemian lisäävän riskiä ruoansulatuskanavan sairauteen ja toimivan varoitussignaalina, jonka yhteydessä lisätutkimukset tai vähintään tarkka seuranta ovat paikallaan (I). Lisäksi anemian todettiin liittyvän keliakialasten vakavampaan taudinkuvaan, sekä anemian yleisyyden kohonneen myös taudin varhaisvaiheessa, tukien sairauden varhaista diagnosointia ja gluteenittoman ruokavalion aloittamista (II, III). Hepsidiinipitoisuuden tai ohutsuolen pinnan raudansiirtäjäproteiinien muutokset eivät selittäneet anemiaa keliaakikkolapsilla (IV), joten anemian monitekijäinen etiologia keliakiassa vaatii jatkotutkimuksia.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4946]