Elämäntarina intersukupuolisen henkilön selviytymisestä

Abstract

Pro gradu-tutkielmassa tarkastelen intersukupuolisuuttaa. Suomessa ei ole tehty paljon tutkimusta intersukupuolisen identiteetin omaavan henkilön identiteetin/sukupuolisuuden kokemuksesta ja kehollisuudesta sekä selviytymiskeinoista. Meillä on sukupuolen kaksinapainen ajattelutapa, jossa jokaisen yksilön vaaditaan mahtumaan joko nais- tai mieskategoriaan jo syntymähetkestä lähtien. Intersukupuolisuudella on biologinen tausta eli lapsen sukupuolta ei syntymähetkellä voida varmistaa jompaankumpaan sukupuoleen kuuluvaksi. Intersukupuolisuus voi ilmetä vasta murrosiässä tai aikuisuudessa. Ihminen voi olla tietämätön tilanteestaan läpi elämänsä. Vain harvoin tila on ihmiselle hengenvaarallinen, jolloin tarvitaan lääketieteellistä tutkimusta ja hoitoa. Tutkielman tavoitteena on tutkia kvalitatiivisesti eli laadullisen tutkimuksen keinoin, omaelämäkertahaastatteluna, millaisena ilmiönä intersukupuolisuus ja identiteetin/sukupuolisuuden rakentuminen ja kehollisuus sekä selviytymiskeinot kuvautuvat. Tarkoituksena on saada tietoa myös siitä, kuka on auttanut intersukupuolista henkilöä selviytymään ja saamaan tietoa tilanteestaan. Pohdinnassa on tuotu esiin kahden asiantuntijan arvioita intersukupuolisen henkilön kohtelusta ja selviytymisestä. Tutkimuksen aineistonkeruu on toteutettu yksilöhaastattelulla SKYPEn välityksellä marraskuun 2020 aikana. Haastattelu on nauhoitettu, litteroitu ja aineiston analyysi on toteutettu elämäkerta-analyysin menetelmällä kuvailemalla aineistoa suhteessa aiempaan teoriaan ja osin narratiivisen tutkimusotteen keinoin. Tutkimuksessa muodostuu kuva intersukupuolisen henkilön identiteetin/kehollisuuden rakentumisesta sekä selviytymiskeinoista yhden haastateltavan tulkitsemana. Omaelämäkertahaastattelu osoittaa, että asia on vieläkin trauma kantajalleen. Näkemykset intersukupuolisesta henkilöstä ovat olleet sidoksissa yhteiskunnalliseen tilanteeseen, lähinnä yhteiskunnan antamiin merkityksiin sukupuolijakaumasta. Asiaa on salailtu ja vauvojen sukuelimiä on muutettu paremmin vastaamaan käsitystä kahtiajakoisesta sukupuolesta tai hormonilääkityksellä on ohjailtu sukupuolen suuntaa. Psykososiaalinen tuki on suurilta osin ollut läheisten, kolmannen sektorin tarjoaman julkisen, yhteiskunnan normeihin vaikuttavan selvitystyön ja heidän järjestämän vertaistuen varassa. Tutkimus tuo esiin ja johtopäätökset vahvistavat, kuinka intersukupuolisen identiteetin omaavat ovat joutuneet sopeutumaan yhteiskunnan määrittämien normien mukaan tiettyyn sukupuoleen, vaikka kansainvälinen ja kansallinen lainsäädäntö on kehittynyt. Intersukupuolisuus tulee hyväksyä luonnollisena kehollisena vaihteluna ja jokainen on arvokas omana itsenään.