The emerging in-between: Navigating qualitative urban transitions and patterns alongside ring roads
Amr, Alia'a (2021)
Tampere University
2021
Rakennetun ympäristön tohtoriohjelma - Doctoral Programme in the Built Environment
Rakennetun ympäristön tiedekunta - Faculty of Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2021-05-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1928-1
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1928-1
Tiivistelmä
Tämä väitöskirja tutkii kaupunkien muutosvyöhykkeitä ja osoittaa, että kehäteiden halkomista alueista muodostuu potentiaalisia kaupunkirakenteen laajennuskohteita, vaikka ne alun perin olisivat eristyneitä. Standardisoidut hierarkkiset mallit määrittelevät kriittiset infrastruktuurin reuna-alueet urbaanin ytimen ympärillä. Ne ovat tuottaneet myös kehätiet ja niihin liittyvät alueet, jotka juuri nyt ovat massiivisten muutosvoimien alaisina. Seudullisen uudelleenorganisoitumisen seurauksena nämä ovat parhaillaan muodostumassa välivyöhykkeiksi, joihin kohdistuu ristiriitaisia hidastavia voimia, ja jotka synnyttävät kriittisiä muutosalueita ja rajapintoja kaupunkikeskustojen ympärille. Vaikka kehätiet ja niitä ympäröivät alueet sisältävät kiistattoman mielleyhtymän hallitsemattomasti leviävästä hierarkkisesta tilasta, ne voivat myös yhtenäistää keskusteluja urbaanin rakenteen muutoksesta kohti avointa skaalautuvaa tilallista järjestelmää. Näin ollen tämä opinnäytetyö tutkii, miten muuttuvia tilallisia rakenteita ja toiminnallisuutta on uusittu näillä urbaaneilla raja-alueilla seudullisten uudelleenjärjestelyohjelmien sekä mittakaavan muutosten, riippuvuussuhteiden ja aktiivisen levittäytymisen mekanismien kautta.
Varmistaakseni, että nykyaikaiset suunnittelun ja kasvun käsitteet ovat yhteydessä tilallisen todellisuuden kanssa, olen käyttänyt selittävää ja empiiristä laadullista lähestymistapaa vastatessani pääkysymykseeni: miten muutos kohti skaalautuvaa rakennetta ja funktionaalisuutta korvaa alueelliset hierarkiat? Jotta pystyisin vastaamaan tähän kysymykseen, olen määritellyt seuraavat viisi muuttujaa: kehätien rakenteelliset mittasuhteet, sijaintitekijä ja urbaanien alueiden väliset vastaavuudet, morfologia ja tilallinen tiiviys, jatkuvuus ja liikemallit sekä tilallinen vuorovaikutus ja sosiaalinen vaihto. Näiden muuttujien kartoitus korostaa suhteellisen pienimittakaavaisen analyysin tärkeyttä urbaanien rajojen katoamisen selittämisessä sekä syntyvien ja muuttuvien välivyöhykkeiden ymmärtämisessä niin paikallisella kuin seudullisella tasolla. Opinnäytetyö tutkii erityisesti neljää kaupunkialuetta kahdessa pääasiallisessa kontekstissa: Ammanin kaupunkiseutua ja Kuwaitia LähiIdässä sekä Osloa ja Helsingin kaupunkiseutua Pohjoismaissa. Tapaustutkimusanalyysia apuna käyttäen tämä väitöskirja tarkastelee kehäteiden muuttuvia, enemmän tilallisia kuin teknisiä, rooleja nykyajan kaupunkikehityksessä. Se myös luotaa kehäteitä ympäröivien ja ympäristönsä kanssa vuorovaikuttavien tilallisten rakenteiden muutoksia. Aihepiiri sisältää tilallisia muutoksia, syntymässä olevia käytäntöjä sekä suhteellisia ominaisuuksia, joiden avulla on mahdollista tunnistaa näihin paikkoihin sitoutuneita haasteita, mahdollisuuksia ja arvoja.
Käyttäen hyväksi viidessä tutkimusartikkelissa esittämiäni laadullisia tulkintoja tämän opinnäytetyön tulokset tuovat esiin vastaavuuksia erilaisissa urbaaneissa järjestelmissä ja vaihtelevissa olosuhteissa. On olemassa vastaavuussuhteita, joiden kautta kehätiet ja niiden vierusalueet ovat vuorovaikutuksessa eri mittakaavoissa ja siten mahdollistavat tilalliset muutokset. Tapaustutkimusten analyysi paljastaa, että standardisoidut hierarkkiset urbaanit mallit sekä tilallisten prosessien ja tuotosten välinen ei-lineaarinen suhde tuottavat ristiriitaisia ja muutosalttiita urbaanien keskusten välisiä struktuureita sekä heterogeenisiä, absoluuttisia ja suhteellisia rakenteita. Lisäksi nähtävissä oleva epätasainen infrastruktuurien ja investointien jakautuminen yhdessä kehätien estevaikutuksen kanssa rajoittavat yhä skaalautuvan järjestelmän ja sen keskushakuisen liikennevirran suhteellista potentiaalia.
Toisaalta tapaustutkimuskaupunkien hallinnollisten muutosten kartoitus
korostaa, että sattumanvaraiset laajennukset ja riittämättömät urbaanien keskusten väliset yhteydet kantavat mukanaan siemenet erittäin tiiviiden ja kehittyneiden kasautumien syntymiselle, jotka osaltaan edistävät kaupunkirakenteen laajentumista. Käynnissä oleva seudullinen uudelleenrakentuminen sallii uudet tilajärjestelyt, jotka perustuvat verkostolinjauksiin ja olemassa olevan infrastruktuurin räätälöintiin ja jotka muuttavat absoluuttisia ja suhteellisia urbaanien raja-alueiden ominaisuuksia. Tutkimustulokset paljastavat erilaisten strategioiden ja topologisten muuntelujen käyttämisen uusien houkuttelevuus- ja keskeisyysindikaattoreiden, keskinäisriippuvuuksien ja paremman saavutettavuuden edistämiseksi. Näin siitä huolimatta, että ne ovat tilallisia, välivaiheessa olevia, sirpaleisia ja epäjatkuvia. Analyysi osoittaa, että siirtymä toistoon perustuvien ja ennalta määrättyjen standardisoitujen hierarkkisten moduulien käytännöistä kohti luovia ja reagoivia strategioita voi auttaa edistämään uusia suhteellisia ulottuvuuksia skaalautuvien tilallisten muutosten tukemiseksi.
Varmistaakseni, että nykyaikaiset suunnittelun ja kasvun käsitteet ovat yhteydessä tilallisen todellisuuden kanssa, olen käyttänyt selittävää ja empiiristä laadullista lähestymistapaa vastatessani pääkysymykseeni: miten muutos kohti skaalautuvaa rakennetta ja funktionaalisuutta korvaa alueelliset hierarkiat? Jotta pystyisin vastaamaan tähän kysymykseen, olen määritellyt seuraavat viisi muuttujaa: kehätien rakenteelliset mittasuhteet, sijaintitekijä ja urbaanien alueiden väliset vastaavuudet, morfologia ja tilallinen tiiviys, jatkuvuus ja liikemallit sekä tilallinen vuorovaikutus ja sosiaalinen vaihto. Näiden muuttujien kartoitus korostaa suhteellisen pienimittakaavaisen analyysin tärkeyttä urbaanien rajojen katoamisen selittämisessä sekä syntyvien ja muuttuvien välivyöhykkeiden ymmärtämisessä niin paikallisella kuin seudullisella tasolla. Opinnäytetyö tutkii erityisesti neljää kaupunkialuetta kahdessa pääasiallisessa kontekstissa: Ammanin kaupunkiseutua ja Kuwaitia LähiIdässä sekä Osloa ja Helsingin kaupunkiseutua Pohjoismaissa. Tapaustutkimusanalyysia apuna käyttäen tämä väitöskirja tarkastelee kehäteiden muuttuvia, enemmän tilallisia kuin teknisiä, rooleja nykyajan kaupunkikehityksessä. Se myös luotaa kehäteitä ympäröivien ja ympäristönsä kanssa vuorovaikuttavien tilallisten rakenteiden muutoksia. Aihepiiri sisältää tilallisia muutoksia, syntymässä olevia käytäntöjä sekä suhteellisia ominaisuuksia, joiden avulla on mahdollista tunnistaa näihin paikkoihin sitoutuneita haasteita, mahdollisuuksia ja arvoja.
Käyttäen hyväksi viidessä tutkimusartikkelissa esittämiäni laadullisia tulkintoja tämän opinnäytetyön tulokset tuovat esiin vastaavuuksia erilaisissa urbaaneissa järjestelmissä ja vaihtelevissa olosuhteissa. On olemassa vastaavuussuhteita, joiden kautta kehätiet ja niiden vierusalueet ovat vuorovaikutuksessa eri mittakaavoissa ja siten mahdollistavat tilalliset muutokset. Tapaustutkimusten analyysi paljastaa, että standardisoidut hierarkkiset urbaanit mallit sekä tilallisten prosessien ja tuotosten välinen ei-lineaarinen suhde tuottavat ristiriitaisia ja muutosalttiita urbaanien keskusten välisiä struktuureita sekä heterogeenisiä, absoluuttisia ja suhteellisia rakenteita. Lisäksi nähtävissä oleva epätasainen infrastruktuurien ja investointien jakautuminen yhdessä kehätien estevaikutuksen kanssa rajoittavat yhä skaalautuvan järjestelmän ja sen keskushakuisen liikennevirran suhteellista potentiaalia.
Toisaalta tapaustutkimuskaupunkien hallinnollisten muutosten kartoitus
korostaa, että sattumanvaraiset laajennukset ja riittämättömät urbaanien keskusten väliset yhteydet kantavat mukanaan siemenet erittäin tiiviiden ja kehittyneiden kasautumien syntymiselle, jotka osaltaan edistävät kaupunkirakenteen laajentumista. Käynnissä oleva seudullinen uudelleenrakentuminen sallii uudet tilajärjestelyt, jotka perustuvat verkostolinjauksiin ja olemassa olevan infrastruktuurin räätälöintiin ja jotka muuttavat absoluuttisia ja suhteellisia urbaanien raja-alueiden ominaisuuksia. Tutkimustulokset paljastavat erilaisten strategioiden ja topologisten muuntelujen käyttämisen uusien houkuttelevuus- ja keskeisyysindikaattoreiden, keskinäisriippuvuuksien ja paremman saavutettavuuden edistämiseksi. Näin siitä huolimatta, että ne ovat tilallisia, välivaiheessa olevia, sirpaleisia ja epäjatkuvia. Analyysi osoittaa, että siirtymä toistoon perustuvien ja ennalta määrättyjen standardisoitujen hierarkkisten moduulien käytännöistä kohti luovia ja reagoivia strategioita voi auttaa edistämään uusia suhteellisia ulottuvuuksia skaalautuvien tilallisten muutosten tukemiseksi.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4970]