Muisteleva minäkerronta Bo Carpelanin myöhäisromaaneissa

Abstract

Artikkeliväitöskirja tutkii muistelevaa minäkerrontaa Bo Carpelanin (1926–2011) myöhäisromaaneissa. Tutkimus on metodiltaan tekstianalyyttinen ja tarkastelee muistelun tematisoitumisen keinoja yhdistämällä kertomuksentutkimusta ja metaforateorioita. Näkökulmina muistelun tematisoitumiseen toimivat myös nostalgian ja groteskin teoriat. Metodi pohjautuu Brian McHalen (1994) deskriptiivisen poetiikan ajatukselle siitä, että yksittäisiä kaunokirjallisia teoksia tutkimalla voidaan testata sovellettujen teorioiden toimivuutta ja tuottaa niistä uutta tietoa. Tämä vuorostaan palvelee tekstianalyysia. Tutkimus eroaa metodologisesti aiemmasta Carpelan-tutkimuksesta, joka painottuu tekijän kirjallisuuskäsityksen tarkasteluun ja sisältötemaattiseen analyysiin.

Tutkimuksen kohdeteoksina toimivat Carpelanin myöhäisemmän tuotannon romaanit, jotka voidaan kerrontaratkaisunsa perusteella määritellä muistelevaksi minäkerronnaksi. Kohdeteoksille Urwind (1993), Benjamins bok (1997), Berg (2005) ja Blad ur höstens arkiv (2011) on kaikille yhteistä kertojahahmo, joka muistelee etenkin lapsuuttaan ja tekee samalla huomioita jokapäiväisestä elämästään ja vanhenemisestaan. Minäkertojan muisteluprosessi koostuu sekä kirjoitustyön ja muistamisen varmuuden kommentoinnista että menneisyyden kokemukseen eläytyvästä kerronnasta.

Väitöskirja perustuu neljälle vertaisarvioidulle tutkimusartikkelille, jotka lähestyvät muistelun tematisoitumisen kysymyksiä erilaisia teoreettisia lähestymistapoja vertaillen ja haastaen. Artikkelikohtaisten tutkimuskysymysten lisäksi kaikki artikkelit vastaavat omasta näkökulmastaan tutkimusta kokonaisuutena jäsentäviin tutkimuskysymyksiin: 1. Miten minäkertojien muistelu esitetään kerronnan keinojen ja metaforisten rakenteiden avulla? 2. Miten muistelu tematisoituu minäkerronnan muodon ja sisällön vuorovaikutuksessa?

Ensimmäinen artikkeli käsittelee minäkertojan subjektiivista aikakokemusta klassisen ja jälkiklassisen narratologian teorioita vertaillen sekä aikaa ja aikatasojen sekoittumista kuvaavia metaforia analysoiden. Analyysissa nousee erityisesti esille kertovan ja kokevan minän välisen jaottelun kyseenalaistuminen ja myös kerronnanhetkeen liittyvä kokemuksellisuus. Toinen artikkeli tarkastelee muistelua kuvaavaa arkistometaforaa kognitiivista metaforateoriaa ja semanttisen yhteisalueen mallia hyödynx täen. Keskiössä ovat muuntuvan arkistometaforan mahdollisuudet taipua kertomusmuodon tavoin ilmentämään modernia muistikäsitystä, jossa korostuvat prosessuaalisuus ja dynaamisuus. Kolmas artikkeli keskittyy nostalgian problematisoitumiseen. Carpelanin nostalgiaa tarkastellaan keskusteluttaen kontekstualisoivaa nostalgiatutkimusta ja nostalgiaa tekstuaalisena tyylipiirteenä tutkivaa suuntausta. Neljännessä artikkelissa tutkitaan tekstin groteskien piirteiden kytkeytymistä väitöskirjakokonaisuuden kannalta keskeiseen muistelevan subjektin problematiikkaan. Artikkeli havainnollistaa groteskien kuvien analysoinnin kautta, kuinka kirjailijan avonaisuuden poetiikalle tyypillinen kategorioiden ja luokitteluiden kyseenalaistuminen toteutuu sekä kuvallisuuden että kerronnan keinojen avulla.

Tutkimus nostaa keskusteluun kertomuksentutkimuksen ja metaforateorioiden leikkauspintoja ja kyseisten käsitteiden yhteneväisyyksiä. Carpelanin muistelevassa minäkerronnassa kertomus ja metafora määrittyvät toisiinsa kietoutuviksi tekstin rakenteiksi ja ilmiöiksi. Carpelanin kertomukset etenevät rakenteellisesti laajojen metaforien varassa. Muistelun metaforat laajenevat varioivan toiston ja muuntelun myötä merkitysten verkostoiksi, jotka jäsentävät kertomuksen etenemistä ja luovat koherenssia.

Tutkimustuloksena väitöskirjassa esitetään, että Carpelanin minäkerronnassa muistelu tematisoituu kielen tason toiston ja kerronnan keinojen vaihtelun kautta sekä laajempien metaforisten rakenteiden muodostuessa. Tämä korostaa muistin prosessuaalisuutta. Keskeinen piirre Carpelanin muistelevalle minäkerronnalle on vastakohtaparien välisen jännitteen rakentaminen ja uudelleen purkaminen. Tutkimusartikkeleissa nousee esiin muodon ja sisällön kategorisen eron kyseenalaistuminen: muistelun tematisoitumisessa korostuu tekstin eri tasojen vuorovaikutus. Keskeistä kohdeteoksissa on muistelevan kertojan ja menneisyyden kokijan erillisyyden purkaantuminen. Tuloksissa toistuu yhtenäisen ja fragmentaarisen muodon välinen jännite, joka havainnollistuu etenkin muistelijan koherenssipyrkimyksissä ja muistin muuntuvassa, hajanaisessa prosessissa.

First Person Narrative and Reminiscing in Bo Carpelan’s Late Novels

My article-based dissertation studies reminiscent first person narration in the late novels by Bo Carpelan (1926–2011). I use text analytical methodology that combines narrative studies and metaphor theories to explore how memory becomes thematized in the novels. Theories of nostalgia and the grotesque provide additional points of view. The method is grounded on Brian McHale’s (1994) concept of descriptive poetics that expects the study of a literary work to enable the testing of the theories applied and providing new insights into those theories. These new insights, in return, serve further textual analysis of the literary work. This methodological point of departure in descriptive poetics distinguishes my thesis from the previous studies on Bo Carpelan’s oeuvre with their emphasis on the author’s aesthetic views and the analyses of story contents.

The material of my research are novels in Carpelan’s late oeuvre that may, by their narrative features, be classified as reminiscent first person narration. These novels, mainly Urwind (1993), Benjamins bok (1997), Berg (2005) and Blad ur höstens arkiv (2011), all have in common a narrator-character who recalls his past and at the same time makes observations on his everyday life and growing older. The process of reminiscing comprises reflections on the writing process and on the uncertainties of memory, as well as passages of immersion into childhood experiences.

This dissertation is based on four peer-reviewed articles that apply, compare and challenge different theoretical approaches on the thematization of memory and reminiscing. Each article has particular research questions, and they all contribute to the main research questions running through the entire study: 1) How do narrative means and extended metaphors contribute to the process in which the first person narrator recalls his past? 2. How is reminiscing thematized in the interaction of form and content?

The first article addresses the narrator’s subjective experience of time with the combination of classical and post-classical narrative theories and with the analysis of metaphors that mix time and temporal layers. The analysis reveals a need to reconsider the dichotomy drawn between the narrating and the experiencing I, as well as to recognize the experientiality originating in the moment of narrating. The second article employs cognitive metaphor theory and the concept of common semantic ground in order to study the archive as a traditional metaphor for memory. This article highlights the possibilities of archive as a manifold extended metaphor to verge on narrative as a means to explicate the modern idea of memory as processual and dynamic. The third article focuses on nostalgia. Nostalgic features in Carpelan’s novels are studied with the combination and comparison of approaches that contextualize nostalgia and those that emphasize nostalgic style. The fourth article studies how grotesque elements in the text contribute to the central question of the dissertation, the reminiscing subject. The analyses of grotesque tropes highlight how Carpelan’s poetics of openness use both narrative and metaphorical means to question any categorization.

The dissertation addresses intersections and common areas between narrative studies and metaphor theories. Narrative and metaphor intertwine as textual features and interpretative structures in Carpelan’s reminiscent first person narration. Carpelan’s novels use extended metaphors as part of the narrative progress. Through variation, repetition and change the metaphors of memory broaden into webs of meaning that construe narrative progress and create coherence.

As a research result, my dissertation argues that the reminiscing is thematized in Carpelan’s first person narration through repetition in language and variation in narrative means, as well as the formation of extended metaphorical structures, to emphasize the processual nature of remembering. A central element in Carpelan’s reminiscent first person narration is the construction and deconstruction of tension between dichotomies. In the research articles, any categorical distinction between form and content is questioned: the thematization of memory highlights the interaction between textual layers. The unravelling of the division between the recalling narrator and the experiencing character is another central feature. The results consistently indicate a tension between coherent and fragmentary structure that is illustrated especially in the efforts of the reminiscing narrator to achieve coherence in the face of memory’s changing and sporadic nature.