”En uskonut sen olevan tarpeeksi vakavaa avun hakemiseksi” : Kirjallisuuskatsaus nuorten kuvaamista esteistä avun hakemiselle itsetuhoisuuteen

Abstract

Tämä tutkimus käsittelee sitä, millaisia esteitä nuoret kokevat avun hakemiselle itsetuhoisuuteen. Nuorten itsetuhoisuuden on todettu olevan lisääntyvä ilmiö niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla tarkasteltuna ja itsemurha onkin yksi yleisimmistä nuorten kuolinsyistä nykypäivänä. Itsetuhoisten nuorten on kuitenkin todettu olevan haluttomia hakemaan itselleen apua, mikä on ongelmallista, sillä itseään vahingoittava käyttäytyminen on osaltaan yhteydessä nuoren kohonneeseen itsemurhariskiin. Tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää mahdollisimman monipuolisesti, miksi itsetuhoiset nuoret eivät hae itselleen apua. Kysynkin tässä tutkimuksessa, millaisia esteitä nuoret kokevat avun hakemiselle itsetuhoisuuteen? Teoriaosuudessa selvennän itsetuhoisuuden ja itsemurhan käsitteitä, kuvaan nuoruutta ja nuorten itsetuhoisuutta ilmiönä sekä taustoitan itsetuhoisten nuorten avun piiriin hakeutumista aikaisemman tutkimuksen perusteella.

Tämä tutkimus on laadullinen review-tutkimus, eli kirjallisuuskatsaus, jonka tutkimusaineistona toimii 17 kansainvälistä ja vertaisarvioitua tutkimusartikkelia. Aineisto on analysoitu käyttäen teemoittelun menetelmää. Suurimpia esteitä avun hakemiselle ovat stigman ja leimatuksi tulemisen pelko, apuun kohdistuvat negatiiviset ennakkoluulot ja pelot sekä nuorten käsitys siitä, että omat ongelmat tulisi pystyä käsittelemään itse. Usein avun hakemisen esteinä toimivatkin erilaiset nuoren joko itseensä tai ulkopuolisiin kohdistamat asenteet ja uskomukset käytännöllisten tai rakenteellisten esteiden sijaan. Ajatus avun hakemisesta herättääkin nuorissa paljon erilaisia häpeän, pelon, syyllisyyden ja yksinäisyyden tunteita.

Tulosten perusteella nuorten kokemat avun hakemisen esteet ovat hyvin moninaisia ja ne usein limittyvät toisiinsa. Koska suurin osa avun hakemisen esteistä johtuu nuorten asenteista ja uskomuksista sekä voivat juontaa juurensa erilaisista nuoruusikään liittyvistä kehitystehtävistä, tulisi sekä nuorten itsensä että heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten tietoisuutta itsetuhoisuuden ilmiöstä ja sille altistavista riskitekijöistä lisätä. Itsetuhoisuuteen liittyviä tabuja tulisikin pyrkiä purkamaan ja itsensä vahingoittamisesta pitäisi pystyä puhumaan avoimesti ilman leimatuksi tulemisen pelkoa. Lisäksi itsenäinen formaalin avun hakeminen tulisi tehdä nuorille helpommaksi ja varmistaa, että kaikki nuoret tietävät saatavilla olevasta avusta sekä sen muodoista.