Kristityn Euroopan eturintamassa : Liberaali ja illiberaali demokratia Viktor Orbánin narratiiveissa

Abstract

2010-luvulla jännitteet Euroopan unionin ja Unkarin välillä ovat kasvaneet maan pääministeri Viktor Orbánin hylätessä avoimesti liberaalin demokratian periaatteet. Orbán ja tämän johtama kansalliskonservatiivinen Fidesz-puolue ovatkin retoriikassaan luoneet voimakasta vastakkainasettelua liberaalin Euroopan unionin sekä Unkariin luodun illiberaalin järjestelmän välille. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkoituksena on selvittää, miten Orbán itse perustelee liberaalin demokratian periaatteista luopumista. Lisäksi tutkimus tarkastelee, millaisia narratiiveja Orbán kertoo liberaalista ja illiberaalista demokratiasta sekä niiden suhteesta. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimivat demokratian sekä liberaalin ja illiberaalin demokratian käsitteet. Lisäksi tutkimuksen teoria sisältää Fideszin tärkeimmät ideologiset painopisteet. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka kohteena on kahdeksan Orbánin puhetta vuosien 2016–2019 ajalta. Aineiston analyysissa käytettiin narratiivista analyysia.

Tutkimuksessa löytyi kaksi Orbánin liberaalia ja illiberaalia demokratiaa kuvaavaa narratiivia. Ensimmäisessä narratiivissa liberaali demokratia esitetään ideologiana, jossa valtapuolueet ovat globalisaation sekä uusliberaalin talouden myötä luopuneet poliittisesta vallastaan ja aiheuttaneet kasvavaa taloudellista epävarmuutta sekä näköalattomuutta eurooppalaisille. Kun kansallisten päättäjien sijaan suurinta poliittista valtaa käyttävät kansainväliset yritykset ja järjestöt, keskittyvät päättäjät ylläpitämään hegemoniaansa kulttuurissa ja pakottamaan eurooppalaiset omaksumaan liberaalin arvomaailman. Tässä narratiivissa Unkarin illiberaali demokratia puolestaan esitetään ideologiana, joka on palauttanut poliittisen vallan takaisin kansalaisten valitsemille päättäjille. Illiberaalissa demokratiassa talous- ja ulkopolitiikka ovat kansallisesti orientoituneita, jonka myötä kansalaisille on luotu taloudellista varmuutta ja hyvinvointia. Lisäksi illiberaalissa demokratiassa suojellaan kansan kristinuskolle juontuvia arvoja ja elämäntapaa sekä kansallisia identiteettejä, joista nämä eivät halua luopua.

Toisessa narratiivissa liberaali demokratia puolestaan esitetään ideologiana, joka pyrkii viemään kansallisvaltioiden suvereniteetin ja yhdistämään ne yhden ylikansallisen hallinnon alaisuuteen. Keinona tähän tavoitteeseen pääsemiseen Orbán esittää maahanmuuton, jonka avulla liberaali eliitti pyrkii heikentämään kansallisvaltioiden yhtenäisyyttä sekä niiden kansallista identiteettiä. Narratiivissa Orbán kuitenkin argumentoi, että valtion menestyksen voi turvata vain sen kansallinen yhtenäisyys sekä oikeus määrätä itse omasta tulevaisuudestaan. Illiberaali demokratia kuvataankin narratiivissa ideologiana, joka pyrkii suojelemaan valtioiden suvereniteettia sekä kansallista homogeenisyyttä ylikansallisuutta ja monikulttuurisuutta vastaan.

Tutkimuksen perusteella liberaalin ja illiberaalin demokratian suhde rakentuu voimakkaalle vastakkainasettelulle, jossa liberaalin demokratian seuraukset ovat kansallisvaltioiden sekä niiden kansalaisten näkökulmasta tuhoisat. Illiberaaliin demokratiaan siirtyminen puolestaan esitetään keinona luoda hyvinvointia kansalaisille sekä välttää liberaalin demokratian aiheuttama tuho. Orbánin liberaalin demokratian kritiikki ei tutkimuksessa kuitenkaan kohdistu varsinaisesti sen instituutioihin ja mekanismeihin. Niiden sijaan Orbán sitoo liberaalin demokratian vastustamisen osaksi globalisaation, uusliberaalin talouden sekä arvoliberalismin kritiikkiä. Tutkimuksen perusteella illiberalismi hahmottuukin vahvasti kansalliskonservatiivisena sekä valtioiden suvereniteettia korostavana ideologiana.