Ihmisen paikka ilman karttaa : Saagojen välittämä spatiaalinen maailmankuva

Abstract

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on selvittää saagojen ilmentämän spatiaalisuuden kautta, miten aikalaiset kokivat ympäristöään maantieteellisesti. Tutkimuksen motiivina on kiinnostus vanhoihin karttoihin ja pohdinta, miten sijainti maan pinnalla käsitettiin ennen karttojen yleistymistä. Hypoteesina esitetään, että menneisyyden ihmisten maantieteellinen käsitys sijainnistaan poikkesi nykyajan spatiaalisesta ymmärryksestä. Tutkimusidea johti poikkitieteelliseen tutkimusotteeseen, jossa historiantutkimuksen rinnalle vaikutteita ovat tuoneet käyttäytymismaantiede ja ympäristöpsykologia.

Lähdeaineistona on käytetty norjalaista 1100 -luvun saagaa Historia Norwegiaeta. Tutkittava aikakausi rajaantuu viikinkiajan loppuun ja kristittyjen pohjoiseen kolonisaatioaikaan, ja tutkittava kulttuurialue Skandinaviaan. Aikakausi on käsitteellistetty kartattomaksi ajaksi, jolloin kartoilla ei ollut samanlaista merkitystä ihmisten arjessa ja maantieteellisessä ymmärryksessä kuin nykyään.

Saagatutkimuskirjallisuutta tarkastelemalla on rakennettu maantieteellisten maailmankuvien kontekstia, varhaiskeskiajan todellisuutta, jossa sekä skandinaavinen mytologia että kristinusko vaikuttivat rinnakkain. Tutkimus osoittaa, että molemmissa maailmankatsomuksissa oli samankaltaisuutta, kehämäistä paikan tajua, jossa tuntematon ja outo oli toiseutettu myyttisille reuna-alueille. Voidaan myös nähdä, miten eurooppalaisten karttojen historia kytkeytyy eurooppalaisen maailmankuvan muotoutumiseen.

Tutkimuksessa tarkastellaan Historia Norwegiaeta sisällönanalyysin keinoin, kategorisoimalla paikkaan ja liikkumiseen liittyviä asiasanoja ja tulkitsemalla syntyneitä tuloksia. Sisällönanalyysin tulokset tukevat maantieteen esittämää teoriaa siitä, että ihmisen kyky hahmottaa paikkansa kartalla ei ole historiaton, luontainen kyky, vaan opittu taito. Historia Norwegiae ilmentää todellisuutta, jossa ympäristön hahmottaminen pelkästään silmän tasolla on muuttumassa, ja nykyeurooppalainen lintuperspektiivin käsittäminen mahdollistuu. Merkittävää on, että karttaprojision kautta käsittäminen ei realisoidu piirretyiksi kuvakartoiksi vielä 1000-luvun Skandinaviassa, vaikka kirjoitettu teksti ilmentää kykyä karttamaiseen ajatteluun.