Kansanedustajien sananvapauden rajat Suomessa
Heikkilä, Sofia (2021)
2021
Hallintotieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Administrative Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2021-02-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202102112033
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202102112033
Tiivistelmä
Kansanedustajien sananvapaus on ollut ajankohtainen puheenaihe mediassa erityisesti 2010-luvulta lähtien. Kansanedustajien sananvapauteen puuttuminen on ollut harvinaista, koska poliittinen keskustelu on sananvapauden ytimessä. Julkiseen keskusteluun on noussut kysymys siitä, minkälaiset ilmaisut ovat laillisia kansanedustajien ilmaisemina ja mitkä eivät. Jos kansanedustajat eivät ole tietoisia sananvapautensa rajoista, seuraa välinpitämättömyyttä lainsäädännöstä ja hiljennysvaikutus. Näitä ilmiöitä olisi tärkeää ennaltaehkäistä, jotta poliittinen keskustelu pysyisi vapaana.
Tutkielmassa selvitetään, missä menevät kansanedustajien sananvapauden rajat Suomen oikeusjärjestyksessä. Lisäksi paneudutaan siihen, koska ja minkälaisissa ilmaisuissa on kyse sallitusta sananvapauden käytöstä poliittisessa keskustelussa. Tutkielmassa erotetaan toisistaan yleisen poliittisen keskustelun sananvapaus ja kansanedustajien parlamentaarinen immuniteetti, joka on voimassa vain valtiopäivillä. Sananvapautta tutkitaan erityisesti tarkastelemalla pykälää kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Tutkielmassa sananvapautta tarkastellaan kansallisen oikeuden ja kansainvälisen tuomioistuinkäytännön näkökulmasta. Tutkielma on oikeusdogmaattinen. Aineistona käytetään ensisijaisesti kolmea kotimaista tapausta 2010-luvulta, joissa kansanedustajaa epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tapauksia verrataan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin, jotka ovat toimineet ennakkoratkaisuina Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkinnalle. Tutkielman tapauksista kansanedustaja Jussi Halla-ahon ja kansanedustaja Päivi Räsäsen tapauksissa punnitaan yleisen poliittisen keskustelun sananvapautta, joka liittyy heidän poliittiseen toimintaansa. Kansanedustaja Juha Mäenpään tapauksessa kyse on parlamentaarisesta immuniteetista, koska hänen ilmaisunsa tapahtui eduskuntasalissa.
Tutkielman perusteella kansanedustajien sananvapauden rajat Suomessa ovat epäselvät. Niitä tulisi selventää ja tarkentaa, jotta kansanedustajat pystyisivät paremmin arvioimaan, mitä ilmaisuja he voivat käyttää joutumatta rikosoikeudelliseen vastuuseen. Kansanedustajien sananvapauden rajoja on vaikea määritellä täsmällisesti pelkästään kirjoitetun oikeuden ja tapaustarkastelujen perusteella. Tuomioistuinten ratkaisut eivät ole yhdenmukaisia, kun tehdään sananvapauden punnintaa suhteessa kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Rikossäännöksessä kiihottaminen kansanryhmää vastaan tulisi olla nykyistä enemmän konkretiaa. Olisi aiheellista pohtia, onko nykyisen laajuinen parlamentaarinen immuniteetti välttämätön kansanedustajien sananvapauden edistämiseksi, vai voisiko sitä rajata koskemaan vain ilmaisuja. Korkeimman oikeuden tulisi ottaa käsiteltäväkseen lisää kansanedustajien sananvapauteen liittyviä tapauksia tulkintalinjan selkiyttämiseksi Suomessa, koska kansainvälisen tuomioistuinkäytännön mukaan poliittisen keskustelun sananvapaudella on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
Tutkielmassa selvitetään, missä menevät kansanedustajien sananvapauden rajat Suomen oikeusjärjestyksessä. Lisäksi paneudutaan siihen, koska ja minkälaisissa ilmaisuissa on kyse sallitusta sananvapauden käytöstä poliittisessa keskustelussa. Tutkielmassa erotetaan toisistaan yleisen poliittisen keskustelun sananvapaus ja kansanedustajien parlamentaarinen immuniteetti, joka on voimassa vain valtiopäivillä. Sananvapautta tutkitaan erityisesti tarkastelemalla pykälää kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Tutkielmassa sananvapautta tarkastellaan kansallisen oikeuden ja kansainvälisen tuomioistuinkäytännön näkökulmasta. Tutkielma on oikeusdogmaattinen. Aineistona käytetään ensisijaisesti kolmea kotimaista tapausta 2010-luvulta, joissa kansanedustajaa epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tapauksia verrataan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin, jotka ovat toimineet ennakkoratkaisuina Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkinnalle. Tutkielman tapauksista kansanedustaja Jussi Halla-ahon ja kansanedustaja Päivi Räsäsen tapauksissa punnitaan yleisen poliittisen keskustelun sananvapautta, joka liittyy heidän poliittiseen toimintaansa. Kansanedustaja Juha Mäenpään tapauksessa kyse on parlamentaarisesta immuniteetista, koska hänen ilmaisunsa tapahtui eduskuntasalissa.
Tutkielman perusteella kansanedustajien sananvapauden rajat Suomessa ovat epäselvät. Niitä tulisi selventää ja tarkentaa, jotta kansanedustajat pystyisivät paremmin arvioimaan, mitä ilmaisuja he voivat käyttää joutumatta rikosoikeudelliseen vastuuseen. Kansanedustajien sananvapauden rajoja on vaikea määritellä täsmällisesti pelkästään kirjoitetun oikeuden ja tapaustarkastelujen perusteella. Tuomioistuinten ratkaisut eivät ole yhdenmukaisia, kun tehdään sananvapauden punnintaa suhteessa kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Rikossäännöksessä kiihottaminen kansanryhmää vastaan tulisi olla nykyistä enemmän konkretiaa. Olisi aiheellista pohtia, onko nykyisen laajuinen parlamentaarinen immuniteetti välttämätön kansanedustajien sananvapauden edistämiseksi, vai voisiko sitä rajata koskemaan vain ilmaisuja. Korkeimman oikeuden tulisi ottaa käsiteltäväkseen lisää kansanedustajien sananvapauteen liittyviä tapauksia tulkintalinjan selkiyttämiseksi Suomessa, koska kansainvälisen tuomioistuinkäytännön mukaan poliittisen keskustelun sananvapaudella on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8453]