”Unioni aikoo ottaa käyttöön kaikki saatavillaan olevat keinot estääkseen uudet ihmishenkien menetykset” : Kriittinen diskurssianalyysi merioperaatio Sophiaa koskevista asiakirjoista

Abstract

Kandidaatin tutkielmani käsittelee Euroopan unionin ja Libyan maahanmuuttosopimusta, jota tarkastelen erityisesti EUNAVFORMED operaatio Sophian kautta. Tutkielman tutkimuskysymys on ”millä keinoin EU oikeuttaa militäärioperaatiota maahanmuuton ehkäisemiseksi?”, jota analysoin kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Hypoteesini on, että operaation taustalla oleva diskurssi on turvallistettu ja että operaation maahanmuuton vähentämiseen tähdännyttä mandaattia on perusteltu ja oikeutettu sekä Euroopan turvallisuudella että maahanmuuttajien ihmisoikeuksien suojelulla. Näin ollen tutkielman teoreettisena viitekehityksenä toimii kriittinen turvallistamisteoria. Kriittisen turvallistamisteorian käsitteiden pohjalta on toteutettu perinteisen, Euroopan sisäisen turvallisuuden diskurssin, sekä uudemman, humanitaristisen ja ihmisoikeuksien diskurssin, kriittinen analyysi. Tutkielman aineistona on operaatio Sophiaa koskevat EU:n neuvoston (2015, 2016, 2017) Eurooppa-neuvoston (2015, 2016, 2017) sekä komission ja korkean edustajan (2017) asiakirjat. Analyysi alkoi aineistosta löytyvien diskurssien sekä niissä esiintyvien turvallisuuden objektien, turvattomuuden syiden ja turvallisuuskeinojen tunnistamisella. Aineistossa erottuvat kaksi eri diskurssia, joista toinen tähtää selvästi Euroopan sisäisen turvallisuuden parantamiseen, kun taas toinen esittää niin kutsutut laittomat tai luvattomat maahanmuuttajat turvallisuuden objektiksi. Maahanmuuttajien ihmisoikeuksia ja ihmishenkien pelastamista korostava humanitaristinen diskurssi ja Euroopan sisäisen turvallisuuden diskurssi eivät kuitenkaan erota keinoja turvallisuuden saavuttamiseksi. Molemmat diskurssit esittävät osaltaan maahanmuuton vähentämisen ja operaatio Sophian parantavan sekä eurooppalaisten että maahanmuuttajien turvallisuutta. Analyysin tulokset tukevat hypoteesiani siitä, että maahanmuuton turvallistaminen ei ole kadonnut tai väistynyt ihmisoikeuksien suojelun tieltä. Analyysin valossa voidaan väittää, että maahanmuuton turvallistamisen diskurssi on vain muuttanut muotoaan, ihmisoikeuksien suojelun toimiessa lähinnä uutena kielellisenä tehokeinona turvallistamisen oikeuttamiseksi. Vaikka tutkielmani edustaa vain yhtä tapaa tarkastella EU:n maahanmuuttodiskurssia, ovat löydökset mielenkiintoisia sen vuoksi, että ne osoittavat, kuinka kaksi eri diskurssia voivat synnyttää ja oikeuttaa saman turvallisuuskäytännön.