Vlaanderen aan de Vlamingen? : Flemish nationalism and attitudes towards expanding autonomy in the light of political party programmes, 1971-2010
Fyhr, Heli (2021)
Fyhr, Heli
Tampere University
2021
Hallintotieteiden, kauppatieteiden ja politiikan tutkimuksen tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Administrative Sciences, Business Studies and Politics
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2021-02-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1859-8
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1859-8
Tiivistelmä
Viime vuosikymmenten aikana nationalismi on nostanut päätään Euroopassa. Tämä on ollut erityisen voimakasta Kataloniassa ja Skotlannissa, mutta myös Belgiassa perinteisen kansallisvaltion on nähty heikentyvän huomattavasti. Vuosien mittaan hollanninkielinen Flanderi on vaatinut yhä enemmän toimivaltaa ja oikeuksia päättää omista asioistaan. Vähitellen neljän valtioreformin myötä Belgia kehittyi asteittain kohti liittovaltiota, joka perustettiin lopulta vuonna 1993. Sen jälkeen Flanderin itsenäisyyttä kannattavien poliittisten puolueiden suosio on kasvanut entisestään. Tässä tutkimuksessa käsitellään flaamilaista nationalismia sekä Flanderin tärkeimpien poliittisten puolueiden kantoja entistä laajempaan autonomiaan vuosina 1971-2010. Keskityn tutkimuksessani autonomian kasvun lisäksi myös federalismin kehitykseen Belgiassa viime vuosikymmeninä. Tutkimukseni pääpaino on Flanderissa, mutta tarkastelen samalla myös koko Belgian tulevaisuutta.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen asenne Flanderin isoimmilla poliittisilla puolueilla oli Flanderin autonomian laajentamiseen poliittisissa puolueohjelmissa 1970-luvulta vuoteen 2010. Tarkastelen myös flaamilaista nationalismia ja analysoin, miten Flanderin poliittiset puolueet ovat käsitelleet puolueohjelmissaan nationalismiin keskeisesti liittyviä asioita, kuten hollannin kieltä, kulttuuria ja identiteettiä. Luon niin ikään katsauksen puolueiden Eurooppa- politiikkaan keskittyen erityisesti niiden suhtautumiseen EU:n aluepolitiikkaan. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, esittävätkö puolueohjelmat Flanderin itsenäisenä ja riippumattomana toimijana eurooppalaisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä, vai nähdäänkö Flanderi pikemminkin osana Belgiaa?
Tutkimuksessa keskitytään kolmeen merkittävään virstanpylvääseen Belgian poliittisessa historiassa: vuosiin 1970, 1993 ja 2010. Ensimmäinen käännekohta – vuoden 1970 valtioreformi – määritteli kulttuuriyhteisöt vastaamaan flaamien vaatimuksia kulttuurisesta autonomiasta. Toinen käännekohta, toukokuussa 1993 säädetty perustuslaki, on merkittävä tapahtuma Belgian poliittisessa historiassa, koska se määritteli Belgian muodollisesti liittovaltioksi. Viimeinen käännekohta on vuoden 2010 ennenaikaiset liittovaltion vaalit. Tällöin voittajaksi nousi flaaminationalistinen puolue, N-VA, joka on tuonut useaan otteeseen selkeästi esille, että sen tavoitteena on saavuttaa Flanderin itsenäisyys.
Analysoin poliittisia puolueohjelmia vuosilta 1971/1972, 1991, 1995 sekä 2010 kvalitatiivisen metodin avulla. Käyttämällä käsitteellistä sisällönanalyysia pääasiallisena tutkimusmenetelmänä keskityn analysointiprosessissani tiettyihin tutkimukseni kontekstiin liittyviin käsitteisiin, kuten federalismiin, nationalismiin ja identiteettiin. Puolueohjelmien lisäksi käytän toissijaisena aineistona Belgian parlamentissa käytyjä keskusteluja vuosilta 1969, 1988 ja 2013. Analysoin keskusteluja niin ikään käsitteellisen sisällönanalyysin kautta. Parlamenttikeskustelut valottavat sitä räjähdysherkkää poliittista ilmapiiriä, joka Belgiassa on viime vuosikymmenten aikana vallinnut. Ne tarjoavat samalla myös lisätukea ja mielenkiintoista taustatietoa Belgian poliittisesta tilanteesta tutkimukseni kannalta tärkeinä ajankohtina. Lisäksi keskityn erityisesti teoreettiseen ja historialliseen kirjallisuuteen, kiinnittäen huomiota etenkin Daniel Elazarin teoriaan federalistisista poliittisista järjestelmistä ja Benedict Andersonin teoriaan kansakunnasta ’kuviteltuna poliittisena yhteisönä’.
Tutkimukseni päätulokset osoittavat, että Flanderin poliittisten puolueiden esittämät asenteet autonomian laajentamisesta eroavat selvästi toisistaan. Sosialistipuolueet korostivat yhtenäistä Belgiaa selvästi enemmän kuin muut puolueet. Alueelliset, flaaminationalistiset puolueet kannattivat jopa Flanderin itsenäisyyttä useana vuonna, kun taas kristillisdemokraatit ja liberaalit tukivat konfederaatiomallia vuonna 2010, mutta toisaalta vastustivat voimakkaasti Flanderin itsenäisyyttä.
Nationalismiin liittyvät kysymykset, kuten hollannin kielen ja kulttuurin korostaminen, kulkivat jokseenkin käsi kädessä autonomian laajentamista, erityisesti Flanderin itsenäisyyttä, koskevien asenteiden kanssa. Näistä neljästä puolueesta alueelliset flaaminationalistiset puolueet, jotka keskittyivät Flanderin autonomian kasvattamiseen, painottivat eniten myös hollannin kieltä ja kulttuuria, edustaen täten vahvinta flaamilaista identiteettiä. Sosialistipuolue ei sen sijaan juurikaan kiinnittänyt huomiota hollannin kieleen ja kulttuuriin, paitsi 1990-luvulla, ja sillä olikin heikoin flaamilainen identiteetti. Kristillisdemokraatit ja liberaalit asettuivat näiden väliin tuomalla esiin vahvaa flaamilaista identiteettiä mutta myös selkeää belgialaista identiteettiä. Analysoidut parlamenttikeskustelut tukivat puolueohjelmien analyysissä saatuja tuloksia.
Samanlaista kehitystä voidaan havaita myös puolueiden suhtautumisessa EU:n aluepolitiikkaan. Aluepolitiikka sai eniten huomiota puolueohjelmissa 1990-luvulla, ja Flanderia pidettiin jopa itsenäisenä toimijana EU:ssa. Alueellisten, Flanderin kansallismielisten puolueiden lisäksi myös perinteiset puolueet keskittyivät aluepoliittisiin asioihin 1990-luvulla. Vuoteen 2010 mennessä aluepolitiikan painotus oli laskenut muiden puolueiden keskuudessa, paitsi Flanderin kansallismielisen puolueen, N-VA:n puolueohjelmassa. N-VA jopa ehdotti vuoden 2010 vaaliohjelmassaan, että Flanderin olisi haettava EU:n jäsenyyttä.
Flaamien vaatimukset entistä syvemmästä autonomiasta johtivat ensimmäiseen valtioreformiin vuonna 1970. Sen jälkeen Belgia siirtyi vähitellen kohti liittovaltiota. Belgian liittovaltio on ainutlaatuinen ja äärimmäisen monimutkainen, eikä sillä ole juurikaan yhtäläisyyksiä perinteisten liittovaltioiden kanssa. Belgian valtiorakenne sisältää myös joitakin konfederalistisia elementtejä. Voisi ajatella, että liittovaltion muodostamisen jälkeen kaikki olisivat olleet tyytyväisiä, mutta toisin kävi. Uusia valtioreformeja on toteutettu vuoden 1993 jälkeenkin – viimeisin vuonna 2011. Näyttää siltä, että uusia on vielä tulossa, sillä monet Flanderin puolueista kannattavat Belgian kehittymistä kohti konfederaatiota. Belgia on edelleen murroksessa.
Tämä pinta-alaltaan pieni EU:n keskus on ollut poliittisten kriisien keskellä useammin kuin kerran viime vuosikymmenten aikana. Aina on kuitenkin onnistuttu löytämään ”belgialainen kompromissi” (compromis à la Belge). Näyttääkin siltä, että Belgiassa on yritetty löytää tasapaino siitä lähtien, kun maasta tuli itsenäinen vuonna 1830. Federalismi on ollut yksi tärkeä askel kohti vakaampaa yhteiskuntaa. Se on auttanut Belgiaa lisäämään alueiden toimivaltaa vähitellen ilman suurempaa kuohuntaa, ja siirtymään samalla rauhanomaisesti kohti konfederaatiota. Flanderin itsenäisyyteen pyrkivät poliittiset puolueet ovat kuitenkin hyvin suosittuja, mikä asettaa haasteita yhtenäiselle Belgialle. Maa, jossa konsensus ja kaikkia tyydyttävän ratkaisun löytäminen on ollut tärkeä väline päätöksenteossa, saattaa joutua kohtaamaan vakavia aikoja, jos Flanderin kansallismielisten puolueiden tuki kasvaa edelleen. Todellinen kysymys kuuluukin, ovatko flaamit valmiita uudelleen ”belgialaiseen kompromissiin”, vai onko flaamien aika ottaa Flanderi lopullisesti itselleen – Vlaanderen aan de vlamingen?
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen asenne Flanderin isoimmilla poliittisilla puolueilla oli Flanderin autonomian laajentamiseen poliittisissa puolueohjelmissa 1970-luvulta vuoteen 2010. Tarkastelen myös flaamilaista nationalismia ja analysoin, miten Flanderin poliittiset puolueet ovat käsitelleet puolueohjelmissaan nationalismiin keskeisesti liittyviä asioita, kuten hollannin kieltä, kulttuuria ja identiteettiä. Luon niin ikään katsauksen puolueiden Eurooppa- politiikkaan keskittyen erityisesti niiden suhtautumiseen EU:n aluepolitiikkaan. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, esittävätkö puolueohjelmat Flanderin itsenäisenä ja riippumattomana toimijana eurooppalaisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä, vai nähdäänkö Flanderi pikemminkin osana Belgiaa?
Tutkimuksessa keskitytään kolmeen merkittävään virstanpylvääseen Belgian poliittisessa historiassa: vuosiin 1970, 1993 ja 2010. Ensimmäinen käännekohta – vuoden 1970 valtioreformi – määritteli kulttuuriyhteisöt vastaamaan flaamien vaatimuksia kulttuurisesta autonomiasta. Toinen käännekohta, toukokuussa 1993 säädetty perustuslaki, on merkittävä tapahtuma Belgian poliittisessa historiassa, koska se määritteli Belgian muodollisesti liittovaltioksi. Viimeinen käännekohta on vuoden 2010 ennenaikaiset liittovaltion vaalit. Tällöin voittajaksi nousi flaaminationalistinen puolue, N-VA, joka on tuonut useaan otteeseen selkeästi esille, että sen tavoitteena on saavuttaa Flanderin itsenäisyys.
Analysoin poliittisia puolueohjelmia vuosilta 1971/1972, 1991, 1995 sekä 2010 kvalitatiivisen metodin avulla. Käyttämällä käsitteellistä sisällönanalyysia pääasiallisena tutkimusmenetelmänä keskityn analysointiprosessissani tiettyihin tutkimukseni kontekstiin liittyviin käsitteisiin, kuten federalismiin, nationalismiin ja identiteettiin. Puolueohjelmien lisäksi käytän toissijaisena aineistona Belgian parlamentissa käytyjä keskusteluja vuosilta 1969, 1988 ja 2013. Analysoin keskusteluja niin ikään käsitteellisen sisällönanalyysin kautta. Parlamenttikeskustelut valottavat sitä räjähdysherkkää poliittista ilmapiiriä, joka Belgiassa on viime vuosikymmenten aikana vallinnut. Ne tarjoavat samalla myös lisätukea ja mielenkiintoista taustatietoa Belgian poliittisesta tilanteesta tutkimukseni kannalta tärkeinä ajankohtina. Lisäksi keskityn erityisesti teoreettiseen ja historialliseen kirjallisuuteen, kiinnittäen huomiota etenkin Daniel Elazarin teoriaan federalistisista poliittisista järjestelmistä ja Benedict Andersonin teoriaan kansakunnasta ’kuviteltuna poliittisena yhteisönä’.
Tutkimukseni päätulokset osoittavat, että Flanderin poliittisten puolueiden esittämät asenteet autonomian laajentamisesta eroavat selvästi toisistaan. Sosialistipuolueet korostivat yhtenäistä Belgiaa selvästi enemmän kuin muut puolueet. Alueelliset, flaaminationalistiset puolueet kannattivat jopa Flanderin itsenäisyyttä useana vuonna, kun taas kristillisdemokraatit ja liberaalit tukivat konfederaatiomallia vuonna 2010, mutta toisaalta vastustivat voimakkaasti Flanderin itsenäisyyttä.
Nationalismiin liittyvät kysymykset, kuten hollannin kielen ja kulttuurin korostaminen, kulkivat jokseenkin käsi kädessä autonomian laajentamista, erityisesti Flanderin itsenäisyyttä, koskevien asenteiden kanssa. Näistä neljästä puolueesta alueelliset flaaminationalistiset puolueet, jotka keskittyivät Flanderin autonomian kasvattamiseen, painottivat eniten myös hollannin kieltä ja kulttuuria, edustaen täten vahvinta flaamilaista identiteettiä. Sosialistipuolue ei sen sijaan juurikaan kiinnittänyt huomiota hollannin kieleen ja kulttuuriin, paitsi 1990-luvulla, ja sillä olikin heikoin flaamilainen identiteetti. Kristillisdemokraatit ja liberaalit asettuivat näiden väliin tuomalla esiin vahvaa flaamilaista identiteettiä mutta myös selkeää belgialaista identiteettiä. Analysoidut parlamenttikeskustelut tukivat puolueohjelmien analyysissä saatuja tuloksia.
Samanlaista kehitystä voidaan havaita myös puolueiden suhtautumisessa EU:n aluepolitiikkaan. Aluepolitiikka sai eniten huomiota puolueohjelmissa 1990-luvulla, ja Flanderia pidettiin jopa itsenäisenä toimijana EU:ssa. Alueellisten, Flanderin kansallismielisten puolueiden lisäksi myös perinteiset puolueet keskittyivät aluepoliittisiin asioihin 1990-luvulla. Vuoteen 2010 mennessä aluepolitiikan painotus oli laskenut muiden puolueiden keskuudessa, paitsi Flanderin kansallismielisen puolueen, N-VA:n puolueohjelmassa. N-VA jopa ehdotti vuoden 2010 vaaliohjelmassaan, että Flanderin olisi haettava EU:n jäsenyyttä.
Flaamien vaatimukset entistä syvemmästä autonomiasta johtivat ensimmäiseen valtioreformiin vuonna 1970. Sen jälkeen Belgia siirtyi vähitellen kohti liittovaltiota. Belgian liittovaltio on ainutlaatuinen ja äärimmäisen monimutkainen, eikä sillä ole juurikaan yhtäläisyyksiä perinteisten liittovaltioiden kanssa. Belgian valtiorakenne sisältää myös joitakin konfederalistisia elementtejä. Voisi ajatella, että liittovaltion muodostamisen jälkeen kaikki olisivat olleet tyytyväisiä, mutta toisin kävi. Uusia valtioreformeja on toteutettu vuoden 1993 jälkeenkin – viimeisin vuonna 2011. Näyttää siltä, että uusia on vielä tulossa, sillä monet Flanderin puolueista kannattavat Belgian kehittymistä kohti konfederaatiota. Belgia on edelleen murroksessa.
Tämä pinta-alaltaan pieni EU:n keskus on ollut poliittisten kriisien keskellä useammin kuin kerran viime vuosikymmenten aikana. Aina on kuitenkin onnistuttu löytämään ”belgialainen kompromissi” (compromis à la Belge). Näyttääkin siltä, että Belgiassa on yritetty löytää tasapaino siitä lähtien, kun maasta tuli itsenäinen vuonna 1830. Federalismi on ollut yksi tärkeä askel kohti vakaampaa yhteiskuntaa. Se on auttanut Belgiaa lisäämään alueiden toimivaltaa vähitellen ilman suurempaa kuohuntaa, ja siirtymään samalla rauhanomaisesti kohti konfederaatiota. Flanderin itsenäisyyteen pyrkivät poliittiset puolueet ovat kuitenkin hyvin suosittuja, mikä asettaa haasteita yhtenäiselle Belgialle. Maa, jossa konsensus ja kaikkia tyydyttävän ratkaisun löytäminen on ollut tärkeä väline päätöksenteossa, saattaa joutua kohtaamaan vakavia aikoja, jos Flanderin kansallismielisten puolueiden tuki kasvaa edelleen. Todellinen kysymys kuuluukin, ovatko flaamit valmiita uudelleen ”belgialaiseen kompromissiin”, vai onko flaamien aika ottaa Flanderi lopullisesti itselleen – Vlaanderen aan de vlamingen?
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4773]