Tasa-arvo velvoittaa naista : Naisten politiikka poliittisten naisjärjestöjen diskursiivisesti rakentamana 2020-luvun Suomessa

Abstract

Tutkielman tarkoitus on tutkia poliittisia naisjärjestöjä 2020-luvun Suomessa. Tutkielma osallistuu keskusteluun politiikan tasa-arvosta Suomessa ja tarkastelee poliittisten naisjärjestöjen roolia politiikan sukupuolittuneisuuden tuottajana. Tutkimuksen lähtökohtana on sukupuolierityisen poliittisen toiminnan paradoksaalisuus suhteessa intersektionaalisen tasa-arvopolitiikan vaatimuksiin.

Tarkastelen poliittisia naisjärjestöjä historiallisesti rakentuneina toimijoina, joiden rooli poliittisella kentällä on viime vuosina muuttunut. Tutkielmalla osallistun parhaillaan käynnissä olevaan keskusteluun sukupuolierityisten toimijoiden työn oikeutuksesta ja sen ulottuvuuksista. Poliittisten naisjärjestöjen toimintaa tarkasteltaessa on tärkeää pohtia, mitä merkityksiä poliittiset naisjärjestöt tuottavat maailmaan ajassa, jossa niiden toiminta ja vaikuttamistyö voidaan kyseenalaistaa vetoamalla sukupuolierityisyyden ulossulkevuuteen.

Tarkasteluni teoreettinen lähtökohta on konstruktionistinen. Teoreettisesti tutkielmani nojaa feministiseen poststrukturalistiseen teoriaan ja lähtökohtanani toimii Judith Butlerin muotoilema käsitteellistys sukupuolesta performanssina sekä dikotomisena valtajärjestelmänä, joka muodostuu heteroseksuaalisen normin perusteella. Käytän tarkasteluni metodologisena lähtökohtana diskurssianalyyttistä ymmärrystä. Diskurssianalyyttinen lähestymistapa ymmärtää kielenkäytön todellisuuden kuvaamisen sijaan ensisijaisesti todellisuutta rakentavana ja todellisuutta tuottavana välineenä. Diskurssianalyysi välineenä ymmärretään kielenkäytön ja muun merkitysvälitteisen toiminnan tutkimukseksi, jossa analysoidaan yksityiskohtaisesti sitä, miten sosiaalista todellisuutta tuotetaan erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä. Minulla on kaksi tutkimuskysymystä. Ensimmäiseksi kysyn, minkälaiseksi ”naisten politiikka” diskursiivisesti rakentuu poliittisten naisjärjestöjen verkkoviestinnässä. Toiseksi kysyn, minkälainen on poliittinen naissubjekti poliittisten naisjärjestöjen verkkoviestinnässä.

Aineistoni on keväällä 2020 keräämäni verkkoaineisto. Aineistoon kuuluu jokaisen eduskuntapuolueen naisjärjestöjen verkkosivuilla tuolloin ollut sisältö. Järjestöt, joita tarkastelen, ovat Kokoomusnaiset, Keskustanaiset, Sosialidemokraattiset Naiset, Vasemmistonaiset, KD Naiset, Vihreät Naiset, Perussuomalaiset Naiset sekä Svenska Kvinnsförbundet.

Analyyttinen tarkasteluni rakentuu tutkielmassa kahdella tasolla. Ensimmäisellä tasolla tarkastelen kolmea tulkintani mukaan järjestöjä velvoittavaa ideaa. Nämä ideat ovat feminismin idea, tasa-arvon idea ja sukupuolikysymys tai idea sukupuolesta. Analyysin perusteella väitän, että sukupuolierityinen järjestäytymisen lähtökohta velvoittaa järjestöjä ottamaan kantaa tasa-arvo- ja sukupuolikysymyksiin. Analyysin toisella tasolla tarkastelen tarkemmin kysymystä siitä, millaiseksi naisten politiikka rakentuu. Analyysissäni nimeän kuusi toisistaan erotettavaa merkitysvyyhtiä, jotka moninaisin tavoin kuitenkin liittyvät toisiinsa ja velvoittavat toisiaan. Toisella tasolla erittelen naisten politiikan rakentuvan kansallisuuden diskurssiksi, hoivan ja maternalistisen politiikan diskurssiksi, arjen, ruumiillisuuden ja affektiivisuuden diskurssiksi, ideologisuuden ja puolueen naisten diskurssiksi, vahvan, rohkean ja menestyneen naisen diskurssiksi sekä moninaisuuden vastadiskurssiksi.

Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että sukupuolierityinen politiikan järjestämisen tapa tuottaa uudelleen käsitystä naisesta politiikan ”toisena”. Naisjärjestöt vaikuttavat politiikan formaalina ja institutionalisoituna rakenteena tuottavan uudelleen käsitystä yhdestä yhteisestä naisyhteisöstä ja naiskokemuksesta. Naisten politiikaksi poliittisten naisjärjestöjen viestinnässä erityisesti rakentuvat sosiaalipoliittiset kysymykset, ja viestinnässä laajemmin syntyy käsitys naisjärjestöistä politiikan alueen tasa-arvopolitiikan ja sosiaalipolitiikan erityisasiantuntijoina. Asetelma tuottaa uudelleen naisen poliittisena subjektina niin, että ensisijaiseksi nousee naisinen arjen kokemus, sosiaalipoliittinen asiantuntijuus, naisen rooli perheessä äitinä sekä yhteiskunnassa laajemmin äitikansalaisena.