"Mä en oo yhtään niin yksin, mä en oo yhtään niin väsynyt": Opettajan työn mielekkyys yhteisopettajina toimivien luokanopettajien kokemana
Toivola, Sofia (2021)
2021
Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriohjelma - Master´s Programme in Educational Studies
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2021-01-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202012229130
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202012229130
Tiivistelmä
Tutkittavana ilmiönä tutkimuksessa oli kahden luokanopettajan välinen yhteisopettajuus ja yhteisopettajuudelle annetut merkitykset työn mielekkyyden kokemuksessa. Yhteisopettajuus on kahden opettajan välistä tiivistä yhteistyötä opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa sekä oppimisen arvioinnissa. Työn mielekkyydellä tarkoitettiin tässä tutkimuksessa työhyvinvoinnin osa-aluetta, joka muodostuu eri lähtökohdista koostuvasta positiivisesta tunteesta työtä kohtaan. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää luokanopettajien kokemuksia niistä työn mielekkyyden tekijöistä, joista yhteisopettajuuden kautta opettajien uudelleenmuotoiltu työ koostuu. Lisäksi tarkasteltiin yhteisopettajuuden kautta työn mielekkyyttä uudenlaisessa ympäristössä ja vuorovaikutuksessa sekä yhteisopettajuuden merkitystä kokemuksiin työn mielekkyydestä.
Tutkimuksen tieteenfilosofisena lähtökohtana toimi hermeneuttinen fenomenologia, joka tuki tutkimuksen tarkoitusta ymmärtää tutkittavien omakohtaisia kokemuksia ja niille annettuja merkityksiä. Ensimmäisellä tutkimuskysymyksellä haluttiin selvittää, millaisia edellytyksiä, uusia valmiuksia ja toimintatapoja yhteisopettajuus edellyttää. Toisella tutkimuskysymyksellä perehdyttiin siihen, millaisia merkityksiä luokanopettajat antavat yhteisopettajuuden opettajan työhön tuomille mahdollisuuksille. Kolmannella tutkimuskysymyksellä haluttiin saada selville, miten luokanopettajien kokemukset yhteisopettajuudesta ja luokanopettajien yhteisopettajuudelle antamat merkitykset ilmenevät osana työn mielekkyyden kokemusta. Tutkimusaineisto hankittiin haastattelemalla puolistrukturoidulla teemahaastattelulla kuutta alakoulussa työskentelevää yhteisopettajana toimivaa luokanopettajaa. Aineisto koostui kahdesta parihaastattelusta ja kahdesta yksilöhaastattelusta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti fenomenologis-hermeneuttisen tutkimuksen ohjeistuksin.
Tutkimustulosten mukaan yhteisopettajuuteen siirtyminen edellyttää erilaisia valmiuksia ja toimintatapoja. Keskeisiä tekijöitä yhteisopettajuuteen siirtymisessä ovat tutkittujen kokemusten mukaan koulun johto, koulun tarjoamat tilat sekä opettajien oma tahto toimia yhteisopettajuudessa. Onnistuessaan yhteisopettajuus mahdollisti luokanopettajien työhön esimerkiksi uudenlaisia opetusmenetelmiä sekä paremmat lähtökohdat eriyttämiselle. Yhteisopettajuus tarjosi luokanopettajille jokapäiväistä kollegiaalista tukea sekä mahdollisuuden jakaa työtä opetuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin osalta kollegan kanssa päivittäin. Lisäksi opettajat kokivat yhteisopettajuuden tukevan ammatillista kehittymistään.
Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että opettajan työn muutos yksin tekemisestä yhteisölliseen työtapaan vaatii kokonaisvaltaista halua työskennellä toisen pedagogiikan ammattilaisen kanssa. Yhteisopettajuus vaatii erinäisten tekijöiden huomioimista, mutta onnistuessaan se on palkitseva opettajuuden työmuoto lisäten opettajien kokemusta työn mielekkyyden lisääntymisestä.
Tutkimuksen tieteenfilosofisena lähtökohtana toimi hermeneuttinen fenomenologia, joka tuki tutkimuksen tarkoitusta ymmärtää tutkittavien omakohtaisia kokemuksia ja niille annettuja merkityksiä. Ensimmäisellä tutkimuskysymyksellä haluttiin selvittää, millaisia edellytyksiä, uusia valmiuksia ja toimintatapoja yhteisopettajuus edellyttää. Toisella tutkimuskysymyksellä perehdyttiin siihen, millaisia merkityksiä luokanopettajat antavat yhteisopettajuuden opettajan työhön tuomille mahdollisuuksille. Kolmannella tutkimuskysymyksellä haluttiin saada selville, miten luokanopettajien kokemukset yhteisopettajuudesta ja luokanopettajien yhteisopettajuudelle antamat merkitykset ilmenevät osana työn mielekkyyden kokemusta. Tutkimusaineisto hankittiin haastattelemalla puolistrukturoidulla teemahaastattelulla kuutta alakoulussa työskentelevää yhteisopettajana toimivaa luokanopettajaa. Aineisto koostui kahdesta parihaastattelusta ja kahdesta yksilöhaastattelusta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti fenomenologis-hermeneuttisen tutkimuksen ohjeistuksin.
Tutkimustulosten mukaan yhteisopettajuuteen siirtyminen edellyttää erilaisia valmiuksia ja toimintatapoja. Keskeisiä tekijöitä yhteisopettajuuteen siirtymisessä ovat tutkittujen kokemusten mukaan koulun johto, koulun tarjoamat tilat sekä opettajien oma tahto toimia yhteisopettajuudessa. Onnistuessaan yhteisopettajuus mahdollisti luokanopettajien työhön esimerkiksi uudenlaisia opetusmenetelmiä sekä paremmat lähtökohdat eriyttämiselle. Yhteisopettajuus tarjosi luokanopettajille jokapäiväistä kollegiaalista tukea sekä mahdollisuuden jakaa työtä opetuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin osalta kollegan kanssa päivittäin. Lisäksi opettajat kokivat yhteisopettajuuden tukevan ammatillista kehittymistään.
Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että opettajan työn muutos yksin tekemisestä yhteisölliseen työtapaan vaatii kokonaisvaltaista halua työskennellä toisen pedagogiikan ammattilaisen kanssa. Yhteisopettajuus vaatii erinäisten tekijöiden huomioimista, mutta onnistuessaan se on palkitseva opettajuuden työmuoto lisäten opettajien kokemusta työn mielekkyyden lisääntymisestä.