Konstantinus Suuren vaikutus Eusebioksen ajatteluun

Abstract

Tutkielma tarkastelee vuorovaikutusta kahden historiallisesti merkittävän henkilön välillä. Henkilöistä ensimmäinen on Eusebios (n. 265–340) ja toinen on Konstantinus Suuri (n. 272–337). Tutkielma tarkastelee Eusebioksen oman ajattelun muuttumiseen johtaneita syitä hänen kirjoittamansa teoksen Kirkkohistoria kirjoittamisen aikana. Muutoksen myötä Eusebioksen toiminta muuttuu luonteeltaan historiankertomisesta ja opettamisesta poliittiseksi vaikuttamiseksi. Muutoksen aiheuttaa Konstantinus Suuren (n. 272–337) vaikutus. Tutkielma kysyy, että miten Konstantinus Suuri toimiessaan poliittisena johtajana ajatteli kristillisyyden merkityksen oman politiikantekonsa näkökulmasta. Tutkielma käyttää lähteinä kahta Eusebioksen kirjoittamaa teosta. Tutkielma tarkastelee Eusebioksen muuttunutta ajattelua erityisesti teoksen Kirkkohistoria ensimmäisen ja kymmenennen kirjan perusteella. Kymmenes kirja sisältää myös kolme Konstantinus Suuren käskykirjettä lainattuna. Nämä käskykirjat muodostavat merkittävimmän tutkielman käyttämän Konstantinus Suuren toimintaa koskevan aineiston. Aikaisempi kirjallisuus käsittelee Eusebioksen ja Konstantinus Suuren toimia varsin asianmukaisesti. Kirjallisuus ei kuitenkaan huomioi kristillisyyttä mahdollisena poliittisen johtajan käyttämänä instrumenttina. Tämä tutkielma kiinnittää huomiota juuri tähän poliittiseen näkökulmaan. Tutkielma osoittaa, että Konstantinus Suuren käskykirjeiden mukaan kristillisyyden sisältöön tehtävien muutosten motiivina oli valtakunnan etu. Toisaalta Nikean neuvoston toimintaa koskeva käsittely osoittaa, että Konstantinus Suuren asiaan liittyvänä motiivina todennäköisesti oli valtakunnan yhtenäisyyden lisääminen. Kolmanneksi tutkielma kiinnittää huomiota Bellahin esittämään poliittisen johtajuuden ja uskonnon yhteen kietoutumiseen. Bellahin mukaan poliittiselle johtajuudelle on tyypillistä, että poliittinen johtaja pyrkii käyttämään yhteisön jumalasuhteen monopolisoinnin hallintaa hyväkseen omassa poliittisessa toiminnassaan. Tämä tutkielma löytää Konstantinus Suuren toiminnasta samanlaisia piirteitä. Tutkielman mukaan Konstantinus Suuri hyödynsi olosuhteiden tarjoamaa mahdollisuutta käyttää kristillisyyttä oman poliittisen agendansa edistämiseksi. Tällöin tulee kuitenkin huomata, että osa hänen toiminnastaan oli alitajuista. Siten vain osa hänen siitä toiminnasta, joka liittyi kristillisyyteen, oli suunnitelmallista.