Traumaperäisen kaulaydinvamman saaneiden potilaiden subjektiiviset nielemisvaikeudet

Abstract

Suomessa syntyy vuosittain noin 500 uutta selkäydinvammaa, joista 40 % on traumaperäisiä. Suurin osa traumaperäisistä selkäydinvammoista sijaitsee kaularangan tasolla ja on syntynyt kaatumisen seurauksena iäkkäälle mieshenkilölle. Kaularangan tasolle tulleen selkäydinvamman myötä potilas neliraajahalvaantuu ja saa häiriöitä lukuisiin eri elintoimintoihinsa. Kaulaydinvammapotilaita hoidetaan akuuttivaiheessa esimerkiksi kaularankaleikkauksilla sekä peruselintoiminnoista huolehtimalla.

Kaulaydinvammapotilaiden nielemisvaikeuksia on tutkittu instrumentaalisilla menetelmillä useissa tutkimuksissa ja niissä nielemisvaikeuksien on todettu liittyvän kaulaydinvammaan. Suomalaisessa tutkimuksessa traumaattisen kaulaydinvamman saaneiden potilaiden penetraatio-aspiraation esiintyvyydeksi saatiin 51 %. Kaulaydinvammaan on tunnistettu liittyvän nielemisvaikeuksia erityisesti nielemisen orofaryngeaalisessa vaiheessa. Pallean ja muiden hengityslihasten heikko toiminta heikentää potilaiden yskimiskykyä, mikä altistaa nielemisvaikeuksia kokevat kaulaydinvammapotilaat vakaville hengityselimistön komplikaatioille.

Suomessa ei ole yhteneviä arviointikäytänteitä kaulaydinvammapotilaiden nielemisen tutkimiseen. Instrumentaalisia tutkimuksia, etenkin videofluorografiaa, pidetään luotettavimpina arviointimenetelminä. Potilaiden omat arviot saattavat kuitenkin antaa kliinisesti oleellisempaa tietoa heidän nielemisvaikeuksistaan kuin asiantuntijoiden objektiivisilla menetelmillä saamat arviot. Kaulaydinvammapotilaiden subjektiiviset nielemisvaikeudet eivät kuitenkaan ole olleet aiemmin yhdenkään tutkimuksen pääaiheena. Tässä tutkielmassa selvitetään, millaisia nielemisvaikeuksia traumaperäisen kaulaydinvamman saaneet potilaat kokevat itsearvioinnin perusteella 12 kk seurantajaksolla. Tutkielman tavoitteena on antaa alustavaa tietoa potilaiden kokemista nielemisvaikeuksista sekä niiden ajallisesta kehittymisestä kliinisen arviointityön ja potilaiden jatkoseurannan kehittämiseksi.

Traumaperäisen kaulaydinvamman saaneilta Taysin erityisvastuualueen potilailta vuosina 2013–2016 kerätty kyselylomakeaineisto saatiin tämän tutkielman ohjaajan väitöskirja-aineistosta. Potilaiden nielemisvaikeuksia seurattiin 12 kuukauden ajan the Dysphagia Short Questionnaire -itsearviointikyselyn validoimattomalla suomennoksella 0, 2, 6 ja 12 kuukautta vammautumisesta. Tähän työhön valittiin tarkasteltavaksi 2 kk, 6 kk ja 12 kk aikapisteiden kyselyiden tulokset. Aineistosta laskettiin nielemisvaikeuksien esiintyvyyslukuja ja niitä tarkasteltiin sekä määrällisesti että laadullisesti.

Suurin osa potilaista (52,0–60,0 %) koki nielemisvaikeuksia seurantajaksolla, ja vaikeudet olivat pääasiassa lieviä. Yleisimmin koettiin silloin tällöin ilmenevää ruuan nieluun kiinni jäämisen tunnetta ja nielaisun epäonnistumista ilman yskänoireita. Myös palan tunnetta koettiin satunnaisesti. Kuitenkaan subjektiivisten nielemisvaikeuksien ei nähty poistuvan tai lievittyvän ajan myötä. Subjektiivisten nielemisvaikeuksien esiintyvyys oli tässä tutkielmassa huomattavasti suurempi kuin muissa kaulaydinvammapotilaiden nielemisen subjektiivista arviointia hyödyntävissä tutkimuksissa. Tosin, koska muissa tutkimuksissa ei ole mitattu juuri subjektiivisten nielemisvaikeuksien esiintyvyyttä, tässä tutkielmassa saatuja lukuja ei voida verrata aiempaan tietoon. Tutkimustulokset antavat alustavaa tietoa traumaperäisen kaulaydinvamman saaneiden potilaiden itse kokemista nielemisvaikeuksista. Hyvin valikoitunut potilasjoukko ja korkea vastausprosentti (89,3–100 %) lisäävät tulosten luotettavuutta, mutta tuloksia voidaan aineiston suppeuden vuoksi pitää lähinnä suuntaa antavina suomalaisessa väestöpohjassa.