Taloudellisen työnantajan käsite
Laaki, Eveliina (2020)
2020
Kauppatieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. Only for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-11-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202011178025
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202011178025
Tiivistelmä
Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on työnantajan käsite, jota tutkielmassa tarkastellaan niin Suomen kansallisen lainsäädännön kuin kansainvälisen vero-oikeuden valossa. Palkkatulojen veronalaisuus kulminoituu Suomen kansallisessa lainsäädännössä tuloverolain 10.1 §:n 4 kohtaan, jonka palkka katsotaan Suomesta saaduksi tuloksi, kun työ on tehty yksinomaan tai pääasiallisesti tehty Suomessa täällä olevan työn- tai toimeksiantajan lukuun. Toisin sanoen, mikäli työnantajan ei katsoa olevan Suomessa, ei Suomelle muodostu verotusoikeutta rajoitetusti verovelvollisten lyhytkestoisiin työskentelyjaksoihin Suomen kansallisen lainsäädännön perusteella.
Tutkielmassa tarkastellaan, miten työnantajan käsite määritellään niin työoikeudessa kuin verooikeudessa Suomessa. Suomessa vero-oikeudellisella työnantajalla tarkoitetaan ennakkoperintälain 14 §:n mukaan sitä tahoa, jonka lukuun tehdystä työstä palkka maksetaan. Vakiintuneesti Suomessa on työnantajaksi katsottu vero-oikeudellisessa mielessä se taho, kenen kanssa työsopimus on solmittu, ja näin ollen Suomessa katsotaan vakiintuneesti sovellettavan muodollista työnantajan käsitettä.
Oman rajoituksensa kansainvälisten työskentelytilanteiden verotukseen tuo Suomen solmimat verosopimukset. Työnantajan käsitteellä on erityisesti merkitystä verosopimusten palkka-artiklan 183-päivän säännön tulkinnassa, sillä kyseisen säännön mukaan työskentelyvaltio ei saa verottaa palkkatuloa, mikäli työskentely kestää alle 183 päivää, työnantaja ei ole työskentelyvaltiossa asuva eikä työnantajalla ole kiinteää toimipaikkaa työskentelyvaltiossa. Tällöin, mikäli muodollisen työnantajan katsotaan olevan muualla kuin Suomessa asuva, eikä tällä ole kiinteää toimipaikkaa Suomessa, ei Suomelle muodostu verotusoikeutta lyhytaikaisiin työskentelyjaksoihin. Näin voi olla esimerkiksi rajoitetusti verovelvollisten vuokratyöntekijöiden osalta silloin, kun tuloverolain 10.1 §:n 4c kohdan mukaan vuokratyöstä saatu tulo on Suomessa veronalaista, mutta verosopimuksen 183-päivän säännön perusteella Suomelle ei muodostu verotusoikeutta tuloon.
OECD:n malliverosopimuksessa ei määritellä, kuinka työnantajan käsitettä tulisi soveltaa, vaan jäsenvaltiot tulkitsevat käsitettä oman kansallisen lainsäädäntönsä valossa. Malliverosopimuksen kommentaarissa kuitenkin tunnistetaan kaksi vaihtoehtoista tapaa työnantajan määrittelylle: edellä mainittu muodollisen työnantajan käsite sekä taloudellisen työnantajan käsite, jossa painoarvoa annetaan työn luonteen sekä työskentelyn tosiasiallisten olosuhteiden arvioinnille. Verrattuna muihin OECD:n jäsenvaltioihin, suurin osa jäsenvaltioista on jo implementoinut kansalliseen lainsäädäntöönsä taloudellisen työnantajan käsitteen. Hiljattain myös Ruotsissa päätettiin taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönottamisesta vuoden 2021 alusta alkaen.
Helsingin hallinto-oikeus katsoi 16.1.2018 antamassaan päätöksessään, että Suomella muodostuu verotusoikeus työskentelyyn sillä perusteella, että henkilön taloudellinen työnantaja on Suomessa. Tämän voidaan katsoa olevan poikkeava tulkinta aiemmin vakiintuneesta työnantajan käsitteen tulkinnasta. Myös Suomessa on 10.12.2019 annetussa hallitusohjelmassa lausuttu yhtenä kansainvälisen veronkierron ja aggressiivisen verosuunnittelun vastaisena toimena taloudellisen työnantajan käsitteen ottaminen käyttöön Suomessa, jolloin veroja ei voida välttää työskentelemällä näennäisesti ulkomaisen työnantajan lukuun. Näin ollen vaikuttaisi siltä, että Suomi on mukailemassa samankaltaista veropoliittista linjaa kuin useat muut valtiot palkan verotusoikeuden kiristämisen osalta, mikäli taloudellisen työnantajan käsite päätetään ottaa Suomessa käyttöön.
Tutkielmassa tarkastellaan, miten työnantajan käsite määritellään niin työoikeudessa kuin verooikeudessa Suomessa. Suomessa vero-oikeudellisella työnantajalla tarkoitetaan ennakkoperintälain 14 §:n mukaan sitä tahoa, jonka lukuun tehdystä työstä palkka maksetaan. Vakiintuneesti Suomessa on työnantajaksi katsottu vero-oikeudellisessa mielessä se taho, kenen kanssa työsopimus on solmittu, ja näin ollen Suomessa katsotaan vakiintuneesti sovellettavan muodollista työnantajan käsitettä.
Oman rajoituksensa kansainvälisten työskentelytilanteiden verotukseen tuo Suomen solmimat verosopimukset. Työnantajan käsitteellä on erityisesti merkitystä verosopimusten palkka-artiklan 183-päivän säännön tulkinnassa, sillä kyseisen säännön mukaan työskentelyvaltio ei saa verottaa palkkatuloa, mikäli työskentely kestää alle 183 päivää, työnantaja ei ole työskentelyvaltiossa asuva eikä työnantajalla ole kiinteää toimipaikkaa työskentelyvaltiossa. Tällöin, mikäli muodollisen työnantajan katsotaan olevan muualla kuin Suomessa asuva, eikä tällä ole kiinteää toimipaikkaa Suomessa, ei Suomelle muodostu verotusoikeutta lyhytaikaisiin työskentelyjaksoihin. Näin voi olla esimerkiksi rajoitetusti verovelvollisten vuokratyöntekijöiden osalta silloin, kun tuloverolain 10.1 §:n 4c kohdan mukaan vuokratyöstä saatu tulo on Suomessa veronalaista, mutta verosopimuksen 183-päivän säännön perusteella Suomelle ei muodostu verotusoikeutta tuloon.
OECD:n malliverosopimuksessa ei määritellä, kuinka työnantajan käsitettä tulisi soveltaa, vaan jäsenvaltiot tulkitsevat käsitettä oman kansallisen lainsäädäntönsä valossa. Malliverosopimuksen kommentaarissa kuitenkin tunnistetaan kaksi vaihtoehtoista tapaa työnantajan määrittelylle: edellä mainittu muodollisen työnantajan käsite sekä taloudellisen työnantajan käsite, jossa painoarvoa annetaan työn luonteen sekä työskentelyn tosiasiallisten olosuhteiden arvioinnille. Verrattuna muihin OECD:n jäsenvaltioihin, suurin osa jäsenvaltioista on jo implementoinut kansalliseen lainsäädäntöönsä taloudellisen työnantajan käsitteen. Hiljattain myös Ruotsissa päätettiin taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönottamisesta vuoden 2021 alusta alkaen.
Helsingin hallinto-oikeus katsoi 16.1.2018 antamassaan päätöksessään, että Suomella muodostuu verotusoikeus työskentelyyn sillä perusteella, että henkilön taloudellinen työnantaja on Suomessa. Tämän voidaan katsoa olevan poikkeava tulkinta aiemmin vakiintuneesta työnantajan käsitteen tulkinnasta. Myös Suomessa on 10.12.2019 annetussa hallitusohjelmassa lausuttu yhtenä kansainvälisen veronkierron ja aggressiivisen verosuunnittelun vastaisena toimena taloudellisen työnantajan käsitteen ottaminen käyttöön Suomessa, jolloin veroja ei voida välttää työskentelemällä näennäisesti ulkomaisen työnantajan lukuun. Näin ollen vaikuttaisi siltä, että Suomi on mukailemassa samankaltaista veropoliittista linjaa kuin useat muut valtiot palkan verotusoikeuden kiristämisen osalta, mikäli taloudellisen työnantajan käsite päätetään ottaa Suomessa käyttöön.