Asioilla Viialassa : Yksityisten palveluyritysten kenttä Viialassa 1950-luvulla
Korkiakoski, Jenna (2020)
Korkiakoski, Jenna
2020
Historian kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in History
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-11-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202011097847

Tiivistelmä
Akaan kaupunkiin nykyisin kuuluva Viiala oli toisen maailmansodan jälkeen itsenäinen maalaiskunta, jolle leimallista oli suuren osan viialalaisista työllistävä paikallinen teollisuus. Paikkakunnalla toimi kuitenkin myös paljon yksityisyrittäjiä, joiden tuotteille ja palveluille loi kysyntää niin työväki ansiotuloineen, kuin myös esimerkiksi monet kunnan sekä yksityisten toimeksiantajien rakennusprojektit. Vaikka Viiala sijaitsee Toijalan naapurissa, ja Tampereen ja Hämeenlinnan läheisyydessä, oli mm. jälleenrakennusajan liikenneyhteyksien ja saatavilla olevien kulkuneuvojen vuoksi usein helpointa käyttää oman kylän palveluja.
Tässä tutkielmassa tarkastellaan 1950-luvun Viialaa yksityisyrittäjien näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on kartoittaa yksityisten palveluyritysten toimialoja ja merkitystä Viialassa sotien jälkeisenä vuosikymmenenä, ja näin mahdollisesti herkistellä mielikuvitusta lähipalveluiden ja yrittäjyyden suhteen myös paikkakunnan tulevaisuutta silmällä pitäen. Päätutkimuskysymys on: Millainen oli yksityisten palveluyritysten kenttä Viialassa 1950-luvulla? Tutkimuskysymykseen kietoutuvat myös kysymykset Viialan työllisyystilanteesta, sivutoimisen yrittäjyyden merkityksestä, ja yrittäjien asemasta modernisaation edistäjinä, sekä paikallisyhteisön jäseninä.
Tutkielman alkuperäisaineistona käytetään Viialan Sanomissa 1950-luvulla julkaistuja mainoksia ja ilmoituksia, aikaisempia paikallishistoriikkeja, sekä muistitietohaastattelua. Alkuperäisaineistoa analysoidaan sisällönanalyyttisin menetelmin soveltamalla teemoittelua ja tyypittelyä sekä aineiston osiin että aineistokokonaisuuteen. Tutkimuskysymyksiin pyritään vastaamaan tulkitsemalla alkuperäisaineistoa muuhun lähdekirjallisuuteen nojautuen. Tutkielman rajoitteina on kuitenkin alkuperäisaineiston keskittyminen menestyneisiin yksityisyrityksiin, sekä vertailevan tutkimusotteen puuttuminen tutkielmasta.
Aineiston perusteella Viiala vaikuttaisi 1950-luvulla olleen satunnaisista työttömyyskausista huolimatta varsin virkeä ja taloudellisesti aktiivinen paikkakunta. Vaikka pula väistyi vuosikymmenen aikana asteittain, oli ainakin osalla paikkakuntalaisista jo ostovoimaa niin, että kysyntää riitti välttämättömyyksien lisäksi myös mm. harrastusvälineille, kodin elektroniikalle ja kauneudenhoidolle. Voidaankin ajatella, että yksityisyrittäjät edistivät modernisaatiota ruohonjuuritasolla markkinoidessaan uutuuksia viialalaisiin koteihin. Yksityisyritykset tarjosivat myös työmahdollisuuksia erityisesti naisille sekä nuorisolle erilaisissa avustavissa tehtävissä. Toisaalta aineisto ja lähdemateriaali osoittavat, että modernisaatio ja kulutuskulttuuri eivät vielä tavoittaneet kaikkia, vaan monet kotitaloudet joutuivat turvautumaan erilaisiin sivutulojen lähteisiin riittävän elannon ansaitsemiseksi. Sivutuloja hankittiin usein juuri yrittäjämäisellä toiminnalla - omaa osaamista tai tuotteita myymällä. Kaiken kaikkiaan yrittäjyyden erilaiset sovellukset, sekä lähipalveluiden merkitys ovat tutkielmassa esiin nousseita teemoja, jotka ovat ajankohtaisia aiheita myös nykypäivänä ympäristö- ja ilmastotoimien, maaseudun elinvoimaisuuden, ja työllisyystavoitteiden näkökulmasta.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8315]