Käsitetieto keskustelunanalyysin valossa: Käsitteiden asema yhdeksäsluokkalaisten kirjallisuuskeskusteluissa

Abstract

Tutkielmani käsittelee yläkoululaisten käsitteiden käyttöä kirjallisuuskeskusteluissa. Tutkin empiirisen keskusteluaineiston pohjalta sitä, mitä kaunokirjallisuuden analyyttisia käsitteitä yläkoulun yhdeksännen luokan oppilaat kaunokirjallisuutta koskevissa ryhmäkeskusteluissaan käyttävät, miten he viittaavat näihin käsitteisiin ja miten heidän käsitteiden käyttötapansa suhteutuvat heidän muihin keinoihinsa tulkita novellia. Akateemisissa kurssitöissäni olen kiinnittänyt huomiota siihen, että käsitteeseen voi viitata sen termin lisäksi muillakin tavoin: esimerkiksi omatekoisella, tilapäisellä nimellä, pidemmällä käsitteen määritelmällä tai pelkällä pronominilla. Tämän tutkielman tutkimustuloksissa tulee esille lisäksi, että analyysia ja tulkintaa kirjallisuudesta voi ilmaista ymmärrettävästi myös ilman käsitteitä, erilaisilla prosodisilla keinoilla, kuten äänensävyllä, ja tiettyjä konnotaatioita sisältäviä sanamuotoja käyttäen.

Analyysissani sovellan ensisijaisesti keskustelunanalyysin (Hakulinen 1995/1998, 13—17) tutkimusmenetelmää, etenkin sen sovellusta koulukontekstissa (Tainio 2007, 28—50). Keskustelunanalyysissa olennaista on tarkastella yksittäisten puheenvuorojen sijaan keskustelun kulkua laajempina jaksoina eli peräkkäisten puheenvuorojen muodostamina kokonaisuuksina. Aineistonani on kahdeksan noin viiden minuutin mittaista äänitysten pohjalta litteroimaani keskustelua, jotka erään yläkoulun yhdeksännen luokan opetusryhmien oppilaat kävivät järjestämässäni tutkimustilanteessa 2—3 hengen pienryhmissä. Keräsin keskusteluaineiston vuonna 2019 ja vuonna 2020. Tehtävänannossa keskusteluun ohjeistin tutkittavia pohtimaan, mitä vastakohtia Veikko Huovisen novellissa ”Hyvästi Luonto” (kokoelmasta Bakulainen pahvala 2005) on.

Sovellan keskustelunanalyysin tutkimusmenetelmän lisäksi käsitteiden opetuksen ja oppimisen tutkimusta, varsinkin Hans Aeblin (1987/1991) näkemystä käsitteiden oppimisprosessista neljänä eri oppimisfunktiona ja intentionaalisen käsitteellisen muutoksen teoriaa (Pintrich & Sinatra 2003). Lisäksi hyödynnän Krathwohlin ja Andersonin kaksidimensioista mallia tiedon ja kognitiivisten prosessien lajeista opetuksessa ja sen oppimistavoitteissa (Krathwohl 2002) pohtiessani, millaista käsitetietoa oppilaat vuorovaikutuksessaan ilmentävät.

Hyödynnän myös kirjallisuudentutkimusta: määrittelen kirjallisuuden analyyttisia käsitteitä ja analysoin keskustelutilanteeseen valitsemaani novellia sekä tutkittavien tulkintoja siitä. Koska oppilaiden tutkimustilanteessa lukema Huovisen novelli on ironinen (Aro & Kulkki-Nieminen 2015), olen käyttänyt varsinkin Linda Hutcheonin (1994/2003) teoretisointia ironian semantiikasta ja moraalisista tunnevaikutuksista analysoidessani novellin ironisia elementtejä ja keskustelijoiden tulkinnoissaan ilmentämiä reaktioita novellin ironiaan ja toistensa puheenvuoroihin.

Tutkimuksestani selviää, että tutkittavat käyttävät – yhden keskustelun useita jaksoja lukuun ottamatta – melko vähän kaunokirjallisuuden analyyttisia käsitteitä ja niiden termejä. Sen sijaan he ilmaisevat havaintojaan ja mielipiteitään novellista erilaisin äänensävyin ja arkikielen sanavalinnoin. Esimerkiksi jotkut keskustelijat tuovat toisilleen esiin havaintojaan novellin ironiasta omin sanoin mahdollisimman täsmällisiä ilmaisuja puhuessaan hakien ja ilmaisujaan erilaisin äänensävyin ja konnotaatioin selventäen. Tutkielmani havainnollistaa oppilaiden kirjallisuuskeskustelujen kirjallisuudenopetuksen tutkimukselle tarjoamia mahdollisia käsitteiden oppimiseen liittyviä tutkimusaiheita ja tutkimusmenetelmien sovellusmahdollisuuksia.