Tuhkasen seminaari : Hämeenlinnan kiertokouluopettajaseminaarin opetussuunnitelma ja opiskelijat 1890–1905

Abstract

Suomessa kansanopetuksen järjestämistä ja muotoa on suunniteltu jo 1600– luvulta lähtien. Kuitenkin vasta 1800- luvulla suunnitelmat muuttuivat teoiksi kansakouluasetuksen myötä. Myöhemmin kansakoulun asemaa vahvistettiin piirijakoasetuksella vuonna 1898 ja lopulta oppivelvollisuudella vuonna 1921. Kiertokoulut olivat kuitenkin toimineet kansanopetuksen kentällä Suomessa jo 1700– luvulta lähtien ja seurakunnat hakivat niistä kansakoululle haastajaa vielä 1800– luvun lopulla.

Tässä tutkimuksessa perehdytään Hämeenlinnan kiertokouluopettajaseminaariin, joka koulutti kiertokoulunopettajia vuosina 1890–1919. Tämän jälkeen seminaaritoimintaa Hämeenlinnassa jatkoi kansakouluseminaari, jonka toiminnasta nykyinen Tampereen yliopistossa toimiva luokanopettajakoulutus on periytynyt. Tutkimuksen aineistona on Hämeenlinnan kiertokouluopettajaseminaarin johtokunnan kokouspöytäkirjoja sekä seminaarin päiväkirjoja. Lisäksi mukana on seminaarin johtajan julkaisema albumi vuodelta 1905, jossa on myös mukana entisten opiskelijoiden tervehdyskirjeitä seminaarille. Tarkasteluväli tutkimuksessa on rajattu vuosiin 1890–1905.

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella seminaarin opetusohjelmaa sen alkutaipaleilla ja millaiset tavoitteet sillä oli. Lisäksi tutkitaan seminaarin opiskelijoiden valikoitumista ja miten he seminaarin opetuksen kokivat. Luonteeltaan tutkimus on laadullinen ja tutkimusmenetelmänä käytetään historiallista aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineistoa ei ole tarkastella ennalta määrätyn teorian valossa. Tutkimuksen lähtö-kohdat ovat mikrohistoriassa ja yhteisöhistoriassa.

Opetusohjelma kiertokouluopettajaseminaarin ensimmäisen 15 vuoden ajan pysyi melko samanlaisena. Opetettavat aineet mukailivat paljon kansakoulun opetusohjelmaa. Painotus oli vahvasti lukemaan oppimisessa. Opetusvälineet hankittiin seminaariin sieltä mistä saatiin. Tavoitteena oli sytyttää tuleviin opettajiin palo opetukseen ja sen järjestämiseen. Opettajat olivat kuitenkin asialle omistautuneita ja opiskelijat suhtautuivat heihin myönteisesti. Aineiston perusteella opiskeluaikoja muisteltiin lämmöllä ja seminaarin opit sekä neuvot pysyivät opiskelijoiden mukana pitkään.