Terveysriskejä, normalisointia ja itsen paremmaksi tekemistä: Helsingin Sanomien lihavuusdiskurssit biopoliittisen hallinnan näkökulmasta tarkasteltuna

Abstract

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen lihavuuden biopoliittista hallintaa mediassa sanomalehtijournalismiin keskittyen. Aineistoni koostuu vuosien 2016–2017 Helsingin Sanomissa julkaistuista lihavuutta, ylipainoa ja painonhallintaa käsittelevistä teksteistä. Tutkimuksessani selvitän, miten lihavuudesta on kyseisenä ajanjaksona kirjoitettu sekä tarkastelen, miten biopoliittinen hallinta teksteissä rakentuu. Pyrkimykseni on muodostaa käsitys lihavuudesta hallinnan ilmiönä Helsingin Sanomien käsittelemänä sekä selvittää, minkälaista kuvaa ihanteellisesta (terveys)kansalaisesta tuotetaan.

Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostaa Michel Foucault’n (1926–1984) valta-analytiikkaan ja etiikkaan pohjautuva (elämän) hallinta. Tärkeimpiä käsitteitä ovat biopolitiikka, normalisoiva hallinta sekä itsestä huolehtimisen etiikan alueelle kuuluvat itsekäytännöt. Määrittelen myös kansanterveysajattelua sekä terveyskansalaisuuden muutosta ja peilaan niihin aineistossa rakentuvaa kuvaa ihanteellisesta (terveys)kansalaisesta. Metodologisesti tutkielmani sijoittuu poststrukturalistiseen, foucault’laiseen kriittisen diskurssianalyysin perinteeseen. Tarkastelen kielenkäyttöä vallankäytön ja hallinnan välineenä sekä sosiaalisen todellisuuden rakentajana. Teen näkyväksi hegemonisia diskursseja eli niitä puhe- ja ajattelutapoja, jotka nousevat aineistossa vallitseviksi.

Sosiaalitieteissä ja politiikan tutkimuksessa paljon käytettyjä aineistoja hallinnan analyyttisesti suuntautuneissa tutkimuksissa ovat viralliset dokumentit ja asiakirjat. Sanomalehtijournalismiin keskittyminen mahdollistaa kuitenkin elämän hallinnan ulottuvuuksien tarkastelun kattavasti sekä tuo esiin tavat, joilla media houkuttelee ja ohjaa yksilöitä tietynlaiseen käyttäytymiseen. Sanomalehtijournalismia voi lähestyä ikkunana erilaisiin hallinnan teknologioihin, ja foucault’laisesta näkökulmasta ”ihmistä koskevan ajattelun ja tiedon yhteyden käytäntöihin” eli politiikkaan ja etiikkaan. Tutkielman aineiston analyysi on kaksiosainen. Ensimmäisessä osiossa erittelen ja teemoittelen laadullisen sisällönanalyysin keinoin aineistolähtöisesti tekstejä, ja vastaan kysymykseen mistä ja miten puhutaan, kun puhutaan lihavuudesta. Toisessa osiossa keskityn tarkastelemaan aineistoa biopoliittisen hallinnan teknologioiden näkökulmasta ja analysoin riskin faktuaalistamista ja potentiaalisuutta, normalisointia ja itseymmärryttämistä sekä itsen paremmaksi tekemistä.

Tutkielman tulosten pohjalta voidaan todeta, että lihavuutta käsittelevien tekstien diskurssit osallistuvat yksilöiden elämän ja ruumiiden kontrollointiin monimutkaisilla tavoilla. Lihavuuden hallintaa koskevat elämänkäytännöt ja niihin houkuttelemisen tavat näyttäytyvät medikalisoitumisen eli arjen lääketieteellistymisen lisäksi vahvasti medioituneilta. Ihmisiin kohdistuva valta näyttäytyy hajautuneena ja diskurssien kannattelemana. Keskeisin havainto julkisesta lihavuuskeskustelusta Helsingin Sanomissa teemoittelun perusteella on, että se painottuu (bio)lääketieteelliseen tutkimusuutisointiin, terveysriskien tarkasteltuun sekä aiheen psykologisointiin terapeuttisen diskurssin tukemana. Lihavuutta yhteiskunnallis-kulttuurisena ilmiönä tai esimerkiksi sosiaalipoliittisena ongelmana sivutaan vain vähän. Hegemoniset diskurssit ja hallinnan teknologiat tuottavat ja ylläpitävät käsityksiä ihanteellisesta (terveys)kansalaisuudesta, johon liittyy olennaisesti yksilön vastuu elämäntavoistaan sekä aktiivisuus, terveyden edistäminen ja arjen hallinnallisuus. Aineistossa rakentuvan kuvan ihanteellisesta, terveyskurinalaisesta kansalaisesta voi nähdä kuvaavan uusliberalistista ihannesubjektia laajemminkin: terveenä ja normaalipainoisena olemiseen liittyvän eettisen työn tarkoituksena on oman hyvinvoinnin tavoittelun lisäksi yhteiskunnan vaatimuksiin vastaaminen. Niiden päämäärät liittyvät mahdollisimman monen mahdollisimman hyvään vitaalisuuteen ja sitä kautta työkykyyn.