The mandative subjunctive and its syntactic variants in World Englishes: A corpus-based study on four Asian Englishes

Abstract

Tämä tutkielma käsittelee mandatiivisen subjunktiivin ja sen syntaktisten varianttien vaihtelua neljässä aasialaisessa englannin varieteetissa: hongkongin-, intian-, filippiinien- ja singaporenenglannissa. Mandatiivinen subjunktiivi on osa subjunktiivimodusta, ja sitä käytetään ilmaisemaan tulevaisuuteen kohdistuvaa tahtotilaa (esim. I demand that she stay silent). Mandatiivinen subjunktiivi esiintyy virkkeissä, joissa käytetään ns. laukaisinilmaisua, yleisimmin verbiä, joka ilmaisee jonkinlaista pakkoa kohdistuen subjunktiivilauseessa esitettyyn asiaan. Mandatiivisessa subjunktiivilauseessa käytetään verbin taipumatonta muotoa. Täten subjunktiivilauseen pystyy tunnistamaan neljästä piirteestä: yksikön kolmannen persoonan s-päätteen puuttumisesta, be-verbin käytöstä, aikamuotojen kongruenssin puuttumisesta ja kielteisen lauseen do-perifraasin puuttumisesta. Mandatiivisen subjunktiivin lisäksi näissä mandatiivisissa lauseissa voi esiintyä myös muu syntaktinen variantti. Näihin variantteihin kuuluvat should-perifraasi, muut modaaliperifraasit, indikatiivi ja ei-erotettavissa olevat verbimuodot.

Mandatiivista subjunktiivia on tutkittu aikaisemmin pääasiassa amerikan- ja brittienglannissa, mutta subjunktiivin tutkimus on hiljattain laajentunut myös muihin englannin kielen varieteetteihin vertailukelpoisten korpusten julkaisun myötä. Vaikka mandatiivista subjunktiivia on ruvettu tutkimaan myös aasianenglanneissa, tutkimukset ovat kuitenkin olleet metodeiltaan tai varieteeteiltaan rajattuja, joten tulosten vertailtavuus ja yleistettävyys ovat kärsineet. Tästä johtuen tämä tutkimus pyrkii luomaan uutta ja vertailukelpoisempaa tietoa mandatiivisen subjunktiivin ja sen varianttien käytöstä aasianenglanneissa. Tutkimus pyrkii selvittämään, miten mandatiivista subjunktiivia ja sen variantteja käytetään aasianenglanneissa, miten eri variantit jakautuvat laukaisinilmaisuille, kuinka itse laukaisinilmaisut käyttäytyvät ja kuinka muodollinen mandatiivinen subjunktiivi on. Näiden vastausten pohjalta pyritään myös tutkimaan, miten eri varieteetit suhteutuvat niiden alkuperäisvarieteetteihin. Tutkimuksessa käytettiin neljää International Corpus of English -korpuksen osakorpusta, joten aineistojen yhteneväisyys takaa tulosten luotettavan vertailtavuuden. Mandatiivisia lauseita etsittiin käyttäen Johanssonin ja Norheimin (1988) tutkimukseen pohjautuvaa laukaisinilmaisulistaa, jota on laajalti käytetty myös muussa aiheen tutkimuksessa.

Korpusten deskriptiivinen analyysi osoittaa, että varieteettien välillä esiintyy tietynlainen kaava, joka toistuu kaikkien tarkasteltavien asioiden kohdalla. Hongkonginenglanti osoittaa muista varieteeteista poikkeavia piirteitä, kuitenkin niin, että joitakin samankaltaisuuksia pystytään toteamaan sen ja intianenglannin välillä. Kuten alkuperäisvarieteettinsa brittienenglanti, molemmissa varieteeteissa should-perifraasia käytetään enemmän kuin mandatiivista subjunktiivia. Filippiinien- ja singaporenenglanti osoittavat kaikissa tarkasteltavissa piirteissä samankaltaisuuksia ja niiden varianttien käyttö muistuttaa läheisesti amerikanenglantia. Täysin uusi löydös oli indikatiivivariantin yleisyys hongkonginenglannissa, joka korostaa myös sen ja brittienenglannin välistä eksonormatiivisuutta. Intianenglannissa indikatiivit ovat todella vähäisessä käytössä, mikä on yllättävä löydös ottaen huomioon varieteetin muut yhtäläisyydet brittienenglannin kanssa, ja se nostaa esiin myös kysymyksen mahdollisesta amerikanenglannin vaikutuksesta tai muista aasianenglantien ryhmän sisäisistä vaikutteista. Varieteetit osoittavat suurimmilta osin samankaltaista käyttäytymistä laukaisinilmaisujen osalta, vaikka muutamia poikkeuksia nousee esille. Yleisesti ottaen myös samat laukaisinilmaisut ovat suosituimpia kaikissa varieteeteissa. Kaikki varieteetit osoittavat selviä piirteitä mandatiivisen subjunktiivin muodollisuudesta, vaikkakin hongkonginenglannissa that-konjunktion poisjättäminen on ristiriidassa muiden tulosten kanssa. Mandatiivisen subjunktiivin laukaisinilmaisuista ja sen käyttökonteksteista voidaan kuitenkin päätellä, että sen rajattu käyttö maailmanenglanneissa johtuu mitä luultavimmin sen voimakkuuden epäsoveliaisuudesta useimpiin kommunikaatiotilanteisiin.

This thesis examines the alternation of the mandative subjunctive and its syntactic variants in four Asian Englishes: Hong Kong English, Indian English, Philippine English, and Singapore English. The mandative subjunctive is a type of subjunctive which features in subordinate that-complement clauses after suasive expressions, i.e. after words and phrases that express volition and futurity (e.g. I demand that she stay silent). These suasive expressions are commonly called “triggers” in research. The mandative subjunctive complement clause contains the bare form of the verb, thus the subjunctive is identifiable by the following features: lack of third person singular inflectional -s, lack of tense concord, lack of do-periphrasis in negated clauses, and with the verb be. However, alternative variants are also available for mandative clauses: should-periphrasis, other modals, the indicative, and non-distinct forms.

Studies on the mandative subjunctive and its variants have mostly focused on examining their use in American and British English. More recently, with the availability of suitable corpora, the study of the mandative subjunctive has expanded to other World Englishes as well. Although multiple studies have been carried out on Asian Englishes, the methodological inconsistencies undermine the reliability of the results and their comparability with other studies. Thus, this study aims to improve on the methodology and, consequently, offer new and more reliable evidence of the use of the mandative subjunctive and its variants in Asian Englishes. The objective of this study is to answer how frequently the mandative subjunctive and its variants are used in Asian Englishes, how the mandative variants are distributed across different triggers, what sort of behavior the triggers exhibit in different varieties, and how formal the mandative subjunctive is. Based on these results, the study also aims to establish whether there is a discernible connection with the parent variety, i.e. with American or British English. The data for this study comes from the International Corpus of English that offers multiple parallel corpora of World Englishes. Like in most studies on the mandative subjunctive, a trigger-based approach was adopted for the retrieval of data. The triggers from Johansson & Norheim (1988) were chosen on the basis of their popularity in research, thus ensuring comparability with other studies on the subject.

A pattern emerges across all studied features from the analysis of the corpus data. Hong Kong English patterns mostly similar to Indian English, however some unique features are also observed. The preference for should-periphrasis is found in both Hong Kong English and Indian English, and the use of mandative subjunctive is moderate in both varieties, thus conforming with the parent variety British English. Similarly, Philippine English and Singapore English both favor the use of the mandative subjunctive and show great likeness across all variants and features, also conforming with the use of American English. A new finding is the exceptionally high frequency of indicatives in Hong Kong English, which suggests exonormativity with the parent variety British English. Since Indian English otherwise conforms with the British English use of mandative variants, the infrequent use of indicatives is surprising and raises the question of possible increasing American English influence or of an Asian epicentric influence. The different varieties mostly show similar distribution patterns of variants across the triggers, although some differences can be observed. Furthermore, the same triggers are usually favored across all varieties. The mandative subjunctive is found to be overtly formal in all varieties, although the frequency of that-omission in Hong Kong English lends some contrasting evidence. Based on the use of different triggers and the contexts that allow for the use of mandative subjunctives, it is concluded that the limited use of the mandative subjunctive in Asian Englishes is most likely a result of the volitional strength of the mandative expressions and their unsuitability for most communicative contexts.