Riskien nimeämistä ja nuorison puolustamista: Normaalius ja poikkeavuus nuorisotyössä ja nuorisopolitiikassa komiteoiden tuottamana 1960−1980-luvuilla

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan normaaliuden ja poikkeavuuden rakentumista nuorisotyössä ja nuorisopolitiikassa komiteoiden tuottamana 1960−1980-luvuilla. Normaaliudelle ja poikkeavuudelle annettujen sisältöjen erittelyn lisäksi komiteamietinnöistä ammennetaan vastauksia siihen, millaisilla toimenpiteillä normaaliutta on pyritty tuottamaan ja millaisena nuorisotyön ja nuorisopolitiikan rooli on nähty normaaliuden tuottajina.

Metodologisesti tutkielma kiinnittyy historiantutkimukseen ja historialliseen sosiologiaan yhdistämällä kehittynyttä lähdekritiikkiä ja pyrkimystä tuoda esiin prosesseja teoreettisesti perusteltuna. Analyysin metodina käytetään sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettisina kulmakivinä toimivat normaaliuden ja poikkeavuuden teoretisointi sekä nuorisotyön funktiot, joiden valossa eritellään lähteissä esiintyviä nuorisotyölle ja nuorisopolitiikalle annettuja eri päämääriä.

Tutkielma nostaa esiin yhteiskunnan asettamia normeja nuorisolle 1960–1980-luvuilla. Lähteet osoittavat, että komitealaitos on rakentanut normaaliutta ja poikkeavuutta nuorisotyöhön ja nuorisopolitiikkaan 1960−1980-luvuilla useiden eri teemojen kautta, jotka hyvinvointivaltion kehittyminen on nostanut esiin. Komiteat nimesivät useita aikakauden nuoriin kohdistuvia riskejä, mutta ensisijaisesti puolustivat nuorison asemaa pyrkien toimenpiteisiin, jotka saattaisivat Suomen nuorison normaaliuden tielle.

Painotukset nuorisotyön ja nuorisopolitiikan päämäärille muuttuvat ajassa mukaillen nuorisokulttuurien ilmentymistä, teknologian kehitystä sekä globaalia talouskehitystä. 1960-luvun nuorisotyön toimijoiden tukemisesta siirryttiin 1980-luvun alussa poikkihallinnolliseen ja laajasti nuorten elämäntilanteisiin kantaa ottavaan nuorisopolitiikkaan. 1960-luvun nuorisotyön rakenteiden määrittämisestä ja resurssien turvaamisesta komiteoiden tarkastelun painopiste laajeni 1980-luvulla muun muassa yhteiskunnan rakennemuutoksiin, nuorison osallistumiseen ja vaikuttamismahdollisuuksiin, koulutukseen ja työelämään, perhepolitiikkaan, nuorisokulttuureihin, kansainvälinen yhteistyöhön sekä kriminaalipolitiikkaan jättäen nuorisotyön vain pieneksi nuorisopolitiikan osa-alueeksi.

Lähden perusteella komiteat ovat tuottaneet 1960−1980-luvuilla normaaliutta ja poikkeavuutta nuorisotyöhön ja nuorisopolitiikkaan pääsääntöisesti sosialisaatiofunktion viitekehyksessä. Komiteoiden esittämät normaalistamisen toimenpiteet ovat noudattaneet pyrkimystä nuorten sosiaalistamiselle. Vastuuta tästä tehtävästä jaettiin laajasti eri yhteiskunnan instituutioille. Nuorisotyön rooli nuorten saattamiseksi normaaliuden tielle rakentui vapaa-aikaan keskittyvänä toimintana, jonka tuli pääsääntöisesti liittää nuoret yhteiskuntaan ja vallitseviin normeihin.