Arjen kerrostumia: Vanhojen apurakennusten arvot ja uusi käyttö
Jaakonmäki, Hanna (2020)
2020
Arkkitehdin tutkinto-ohjelma - Master's Programme in Architecture
Rakennetun ympäristön tiedekunta - Faculty of Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-11-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202010277544
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202010277544
Tiivistelmä
Diplomityön tavoitteena on tutkia vanhoihin apurakennuksiin liittyvää arvomaailmaa sekä ymmärtää niiden restauroinnin lähtökohtia ja käyttötarkoituksen muutoksen merkitystä rakennussuojelutoimenpiteenä. Alueellisena kontekstina työssä on Suomenlinnan historiallinen ympäristö, mutta vastaavat periaatteet ovat yleistettävissä myös muualle. Tutkimusta tarkennetaan esimerkkikohteeseen, Iso Mustasaaren Varuskuntakorttelissa sijaitsevaan venäläisaikaiseen vajarakennukseen, joka toimii pohdinnan heijastuspintana.
Vanhoja apurakennuksia pidettiin pitkään merkityksettömänä osana historiallista rakennuskantaa. Suojelukäsitykset ovat kuitenkin laajentuneet kattamaan yhä laajempaa arvopohjaa ja ajallisia kerrostumia, ja monumenttirakennusten rinnalla myös arjen rakennuksissa nähdään nykyisin erilaisia käyttöön, autenttiseen materiaaliin ja paikan historiaan liittyviä arvoja. Käytännön toteutuksissa apurakennukset jäävät kuitenkin edelleen usein suojelukeskustelun ulkopuolelle.
Suomenlinnalle tunnusomaiset keltaiseksi maalatut puiset vajat ovat pääosin 1800-luvun lopulta venäläiseltä kaudelta. Nykyään ne ovat vakiinnuttaneet asemansa osana alueen monimuotoista rakennuskantaa, mutta aikaisemmin niihin on suhtauduttu huomattavasti torjuvammin. Suurin osa huonoon kuntoon päässeistä vajoista purettiin, ja aikanaan laajasta apurakennusten ryhmästä on jäljellä vain rippeet.
Erilaiset varasto- ja huoltorakennukset ovat alueen toiminnalle välttämättömiä. Pelkässä varastokäytössä rakennukset pääsevät kuitenkin usein rapistumaan, kun rajalliset resurssit suunnataan aktiivisemmin käytetyille rakennuksille. Joskus vanhan apurakennuksen käyttötarkoituksen muutos voi edesauttaa rakennuksen säilymistä tai tukea laajemmin alueen toiminnallista kehitystä. Historiallisessa ympäristössä jo olemassa olevien apurakennusten hyödyntäminen uuteen käyttöön voi tukea koko alueen eheyden säilymistä säästämällä ympäristöä paikkaan sopimattomilta uudisrakennuksilta. Alueen toiminnallisen hierarkian säilymisen kannalta hyvä tapa hyödyntää vanhoja apurakennuksia on käyttää niitä alueen pääkäyttötarkoitusta tukeviin toimintoihin, kuten Suomenlinnassa on useassa tapauksessa tehty.
Käyttötarkoituksen muutoksen tuomia mahdollisuuksia ja riskejä tutkitaan esimerkkikohteeseen, vajaan C85, tehtyjen viitteellisten luonnossuunnitelmien avulla työn lopussa. Suunnitelmia edeltää tutustuminen kohteen historiaan rakennushistoriallisen selvityksen avulla. Työn osana on myös nykytilanteen kuntokartoitus ja pohdiskeleva korjaussuunnitelma, jossa vajan kunnostusta pohditaan eri arvojen ja autenttisuuden käsitteen kautta. Vajan toinen pääty on alueella ainutlaatuinen laudoittamaton pyöröhirsirakennus, jonka korjaaminen on ollut pitkään ajankohtaista. Toinen pääty on lautarakenteinen ja uusittu runkoa lukuun ottamatta 1970-luvulla. Korjaamisen ohella lautapäädyn harkittu käyttötarkoituksen muutos voi tuoda pitkälti käyttämättä jääneelle rakennukselle uutta arvoa ja tukea koko Suomenlinnan elinvoimaisuutta.
Vanhoja apurakennuksia pidettiin pitkään merkityksettömänä osana historiallista rakennuskantaa. Suojelukäsitykset ovat kuitenkin laajentuneet kattamaan yhä laajempaa arvopohjaa ja ajallisia kerrostumia, ja monumenttirakennusten rinnalla myös arjen rakennuksissa nähdään nykyisin erilaisia käyttöön, autenttiseen materiaaliin ja paikan historiaan liittyviä arvoja. Käytännön toteutuksissa apurakennukset jäävät kuitenkin edelleen usein suojelukeskustelun ulkopuolelle.
Suomenlinnalle tunnusomaiset keltaiseksi maalatut puiset vajat ovat pääosin 1800-luvun lopulta venäläiseltä kaudelta. Nykyään ne ovat vakiinnuttaneet asemansa osana alueen monimuotoista rakennuskantaa, mutta aikaisemmin niihin on suhtauduttu huomattavasti torjuvammin. Suurin osa huonoon kuntoon päässeistä vajoista purettiin, ja aikanaan laajasta apurakennusten ryhmästä on jäljellä vain rippeet.
Erilaiset varasto- ja huoltorakennukset ovat alueen toiminnalle välttämättömiä. Pelkässä varastokäytössä rakennukset pääsevät kuitenkin usein rapistumaan, kun rajalliset resurssit suunnataan aktiivisemmin käytetyille rakennuksille. Joskus vanhan apurakennuksen käyttötarkoituksen muutos voi edesauttaa rakennuksen säilymistä tai tukea laajemmin alueen toiminnallista kehitystä. Historiallisessa ympäristössä jo olemassa olevien apurakennusten hyödyntäminen uuteen käyttöön voi tukea koko alueen eheyden säilymistä säästämällä ympäristöä paikkaan sopimattomilta uudisrakennuksilta. Alueen toiminnallisen hierarkian säilymisen kannalta hyvä tapa hyödyntää vanhoja apurakennuksia on käyttää niitä alueen pääkäyttötarkoitusta tukeviin toimintoihin, kuten Suomenlinnassa on useassa tapauksessa tehty.
Käyttötarkoituksen muutoksen tuomia mahdollisuuksia ja riskejä tutkitaan esimerkkikohteeseen, vajaan C85, tehtyjen viitteellisten luonnossuunnitelmien avulla työn lopussa. Suunnitelmia edeltää tutustuminen kohteen historiaan rakennushistoriallisen selvityksen avulla. Työn osana on myös nykytilanteen kuntokartoitus ja pohdiskeleva korjaussuunnitelma, jossa vajan kunnostusta pohditaan eri arvojen ja autenttisuuden käsitteen kautta. Vajan toinen pääty on alueella ainutlaatuinen laudoittamaton pyöröhirsirakennus, jonka korjaaminen on ollut pitkään ajankohtaista. Toinen pääty on lautarakenteinen ja uusittu runkoa lukuun ottamatta 1970-luvulla. Korjaamisen ohella lautapäädyn harkittu käyttötarkoituksen muutos voi tuoda pitkälti käyttämättä jääneelle rakennukselle uutta arvoa ja tukea koko Suomenlinnan elinvoimaisuutta.