Kuka ratkaisee riidan?: Länsi-Saharan konflikti ja sen osapuolet Yhdistyneiden kansakuntien näkökulmasta vuosina 1985–1986
Virtanen, Vilma (2020)
Virtanen, Vilma
2020
Historian maisteriohjelma - Master's Programme in History
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-11-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202010227440
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202010227440
Tiivistelmä
Tämä pro gradu käsittelee Länsi-Saharan konfliktia Yhdistyneiden kansakuntien keskustelussa (YK) vuosina 1985–1986. Länsi-Saharan konfliktissa Marokko sekä alueen alkuperäiskansan itsenäisyysliike Frente Polisario (Polisario) kiistelevät Länsi-Saharan alueen hallinnasta. Marokko valtasi alueen vuonna 1975 ja kiista on jatkunut siitä saakka. Tutkimus tarkastelee sitä, kuinka konflikti määriteltiin YK:n viitekehyksessä eli mitä teemoja konfliktiin liitettiin, kenet identifioitiin konfliktin osapuoliksi ja mitä ratkaisuvaihtoehtoja konfliktille esitettiin YK:ssa käydyissä keskusteluissa vuosien 1985–1986 aikana. Näiden vuosien aikana YK:n toimesta otettiin ensiaskeleita rauhan aikaansaamiseksi ja vuoden 1986 aikana konfliktin osapuolet tuotiin yhteisen neuvottelupöydän ääreen. Vuodet olivat merkittäviä konfliktin ratkaisun kannalta.
Tarkastelun kohteena on tutkielmassa se, miten eri osapuolten, kuten Marokon ja Frente Polisarion, sekä niiden tukijoiden näkökulmat erosivat toisistaan koskien konfliktin määrittämistä, osapuolia ja ratkaisuvaihtoehtoa. Aineistona työssä ovat Länsi-Saharaan liittyvät YK:n asiakirjat vuosilta 1985–1986. Suurin osa näistä on YK:n toimielinten kokouspöytäkirjoja, jotka sisältävät jäsenvaltioiden puheenvuoroja. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii institutionalismi ja aineiston tulkinnassa käytetään laadullista sisällönanalyysiä.
Aineisto osoittaa, että Marokon ja Frente Polisarion näkökulmat konfliktiin erosivat toisistaan ja näitä eri näkökulmia tuotiin esiin myös YK:n keskusteluissa. Keskusteluissa konfliktin määritelmistä teemoiksi nousivat esimerkiksi dekolonisaatio, alueellinen koskemattomuus ja kansojen itsemääräämisoikeus. Lisäksi konfliktin syytä etsittiin luonnonvaroja koskevasta kilpailusta. Konfliktin osapuolet, YK:n jäsenvaltiot ja kansainväliset organisaatiot olivat eri mieltä konfliktin osapuolista, pääasiassa siitä, oliko konflikti Marokon ja Polisarion vai Marokon ja Algerian välinen. Osapuolia koskevassa kappaleessa käsittelyssä ovat lisäksi osapuolien tukijat ja kansainväliset ratkaisijat, jotka nostettiin keskusteluissa eri tavoin esiin. Kuten määritelmät ja osapuolet, myös konfliktin ratkaisuvaihtoehdot aiheuttivat ristiriitoja osapuolten välillä. Aineiston perusteella voidaan sanoa, että konfliktin osapuolet olivat konfliktissa kaukana toisistaan usealla eri osa-alueella ja nämä erimielisyydet vaikuttivat konfliktin ratkaisuun. Eriävät lähtökohdat ovatkin vaikeuttaneet rauhanneuvotteluja ja selittävät konfliktin ratkaisemattomuutta.
Keskusteluissa pyrittiin vaikuttamaan sekä omaan asemaan kansainvälisessä yhteisössä, painostamaan konfliktin osapuolia ratkaisuun ja nostamaan esiin tiettyä määritelmää konfliktista. Näin puhujat pyrkivät vaikuttamaan konfliktin ratkaisuun ja siihen, minkä kansainvälinen yhteisö näki parhaana ratkaisuna konfliktille. Lisäksi institutionalismi vaikutti siihen, mitkä aiheet nousivat keskusteluun. Aineisto osoitti kuitenkin yhdessä tutkimuskirjalisuuden kanssa myös sen, että valtaa käytettiin paljon näiden keskustelujen ulkopuolella. YK:n pyrkimys on toimia keskustelualustana valtioille ja kansainvälisille toimijoille, jotta ne voivat tuoda oman näkökulmansa esiin. Keskustelut olivatkin kansainvälisen yhteisön mahdollisuus vaikuttaa konfliktin osapuoliin ja painostaa niitä kohti oikeaksi nähtyä ratkaisua.
Tarkastelun kohteena on tutkielmassa se, miten eri osapuolten, kuten Marokon ja Frente Polisarion, sekä niiden tukijoiden näkökulmat erosivat toisistaan koskien konfliktin määrittämistä, osapuolia ja ratkaisuvaihtoehtoa. Aineistona työssä ovat Länsi-Saharaan liittyvät YK:n asiakirjat vuosilta 1985–1986. Suurin osa näistä on YK:n toimielinten kokouspöytäkirjoja, jotka sisältävät jäsenvaltioiden puheenvuoroja. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii institutionalismi ja aineiston tulkinnassa käytetään laadullista sisällönanalyysiä.
Aineisto osoittaa, että Marokon ja Frente Polisarion näkökulmat konfliktiin erosivat toisistaan ja näitä eri näkökulmia tuotiin esiin myös YK:n keskusteluissa. Keskusteluissa konfliktin määritelmistä teemoiksi nousivat esimerkiksi dekolonisaatio, alueellinen koskemattomuus ja kansojen itsemääräämisoikeus. Lisäksi konfliktin syytä etsittiin luonnonvaroja koskevasta kilpailusta. Konfliktin osapuolet, YK:n jäsenvaltiot ja kansainväliset organisaatiot olivat eri mieltä konfliktin osapuolista, pääasiassa siitä, oliko konflikti Marokon ja Polisarion vai Marokon ja Algerian välinen. Osapuolia koskevassa kappaleessa käsittelyssä ovat lisäksi osapuolien tukijat ja kansainväliset ratkaisijat, jotka nostettiin keskusteluissa eri tavoin esiin. Kuten määritelmät ja osapuolet, myös konfliktin ratkaisuvaihtoehdot aiheuttivat ristiriitoja osapuolten välillä. Aineiston perusteella voidaan sanoa, että konfliktin osapuolet olivat konfliktissa kaukana toisistaan usealla eri osa-alueella ja nämä erimielisyydet vaikuttivat konfliktin ratkaisuun. Eriävät lähtökohdat ovatkin vaikeuttaneet rauhanneuvotteluja ja selittävät konfliktin ratkaisemattomuutta.
Keskusteluissa pyrittiin vaikuttamaan sekä omaan asemaan kansainvälisessä yhteisössä, painostamaan konfliktin osapuolia ratkaisuun ja nostamaan esiin tiettyä määritelmää konfliktista. Näin puhujat pyrkivät vaikuttamaan konfliktin ratkaisuun ja siihen, minkä kansainvälinen yhteisö näki parhaana ratkaisuna konfliktille. Lisäksi institutionalismi vaikutti siihen, mitkä aiheet nousivat keskusteluun. Aineisto osoitti kuitenkin yhdessä tutkimuskirjalisuuden kanssa myös sen, että valtaa käytettiin paljon näiden keskustelujen ulkopuolella. YK:n pyrkimys on toimia keskustelualustana valtioille ja kansainvälisille toimijoille, jotta ne voivat tuoda oman näkökulmansa esiin. Keskustelut olivatkin kansainvälisen yhteisön mahdollisuus vaikuttaa konfliktin osapuoliin ja painostaa niitä kohti oikeaksi nähtyä ratkaisua.