All Eyes on Eye Contact: Studies on cognitive, affective and behavioral effects of eye contact

Abstract

Katseen suunta ja katsekontakti ovat tärkeitä sosiaalisia viestejä. Katsekontaktin tiedetään vaikuttavan tiedonkäsittelyyn, tunteisiin ja käyttäytymiseen, mutta moni asia katsekontaktin vaikutuksista ja vaikutusten mekanismeista on yhä epäselvä.

Suoran katseen havaitsemisen on ehdotettu aktivoivan itseen liittyvää kognitiivista prosessointia, joka voisi selittää monia katsekontaktin vaikutuksista. Ilmiötä ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu. Tutkimuksessa I tarkasteltiin katsekontaktin vaikutusta itseen liittyvään prosessointiin käyttämällä implisiittistä, persoonapronominien valintaan perustuvaa mittaria. Aidon katsekontaktin havaittiin lisäävän itseen liittyvää prosessointia. Sen sijaan kahdessa kokeessa, joissa ärsykkeinä käytettiin suoraa ja käännettyä katsetta esittäviä videoita, vaikutusta ei tullut esiin. Tulokset viittaavat siihen, että tämä vaikutus voi edellyttää toisen ihmisen katseen kohteena olemista.

Tutkimuksessa II tarkasteltiin toisen ihmisen katseen kohteena olemisen ja hänen fyysisen läsnäolonsa merkitystä katsekontaktin aiheuttamiin vaikutuksiin. Suoran ja käännetyn katseen havaitsemisen aiheuttamia psykofysiologisia vasteita ja käyttäytymisen muutoksia mitattiin kasvokkaisessa vuorovaikutustilanteessa, videopuhelutilanteessa ja tilanteessa, jossa tutkittavat vain katselivat toista ihmistä tietokoneen ruudulta ilman kaksisuuntaista yhteyttä. Katsekontakti aktivoi autonomista hermostoa, ja tämän havaittiin edellyttävän toisen katseen kohteena olemista, mutta ei hänen fyysistä läsnäoloaan. Kasvolihasten aktivaatiossa sen sijaan suoran katseen havaitseminen aiheutti hymyyn viittaavia reaktioita riippumatta siitä, kykenikö toinen henkilö näkemään tutkittavaa tai oliko hän samassa tilassa tutkittavan kanssa. Odotusten vastaisesti tutkittavien vastaukset itseen liittyvän prosessoinnin mittarissa eivät eronneet eri tilanteiden välillä.

Tutkimuksessa III selvitettiin katsekontaktin vaikutuksia valehtelemiseen. Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että suoraa katsetta esittävät kuvat voivat vähentää epärehellistä käyttäytymistä. Ei kuitenkaan tiedetä, ilmeneekö sama vaikutus myös luonnollisessa vuorovaikutuksessa tai voiko katseen havaitseminen vähentää toiselle ihmiselle valehtelemista. Tätä tutkittiin vuorovaikutteisella tietokonepelillä, jota tutkittavat pelasivat tutkimusavustajaa vastaan. He luulivat tutkimusavustajan olevan toinen tutkimukseen osallistuja. Pelikierroksilla, joita ennen tutkittavat olivat nähneet vastapelaajan katsovan suoraan kohti, he valehtelivat vähemmän kuin kierroksilla, joita ennen vastapelaaja oli katsonut alaviistoon.

Tämän väitöskirjan tulokset laajentavat aiempaa ymmärrystä katsekontaktin vaikutuksista ja niiden mekanismeista. Tulokset viittaavat siihen, että toisen ihmisen suora katse aktivoi itseen liittyvää kognitiivista prosessointia ja vähentää valehtelemista. Lisäksi havaittiin, että katsekontaktin aiheuttama autonomisen hermoston virittyminen edellyttää toisen ihmisen katseen kohteena olemista, mutta ei hänen fyysistä läsnäoloaan. Yhdessä nämä tulokset ilmentävät katsekontaktin vaikutusten moninaista ja tilannesidonnaista luonnetta.

Gaze direction and eye contact are important social cues. Eye contact is known to have various effects on cognition, affect, and behavior, though many aspects of these effects and what underlies them is unclear. The perception of direct gaze has been proposed to elicit self-referential cognitive processing of external information, which could account for many other effects of eye contact. However, this proposed effect has not been previously investigated. This was examined in Study I by using implicit measures based on pronoun selection. Genuine eye contact with another live person was found to elicit self-referential processing, but in two other experiments wherein videos of direct and averted gaze were used as stimuli, this effect was not observed. This suggests that being seen by another person may be important for the effect.

Study II examined the roles of being seen by the other person and their physical presence on the effects of eye contact. For this aim, psychophysiological and behavioral responses to direct and averted gaze were compared in live interaction, in video call interaction, and while merely watching a video presentation of the other. The autonomic arousal response to eye contact was found to depend on being seen by the other person but not their physical presence. Affiliative facial reactions, by contrast, were elicited in response to the mere perception of direct gaze regardless of being seen by the other or their presence. Unexpectedly, on a measure of selfreferential processing, responses to direct gaze were similar in the three conditions.

Study III investigated the effect of eye contact on lying. Previous studies have shown that seeing a picture of watching eyes can reduce dishonest behavior. It is, however, unclear whether this effect extends to in-person eye contact or to actual lying. This was investigated with an interactive computer game, which participants played against a confederate of the experimenter. Seeing the opponent’s direct gaze in comparison to their averted gaze was found to reduce subsequent lying.

The present results broaden the knowledge of the effects of eye contact and of their underlying mechanisms. Most importantly, they suggest that seeing another person’s direct gaze increases self-referential processing and reduces lying, and that the autonomic arousal response to eye contact depends on being seen by the other person but not their physical presence. Together, these studies elucidate the multifaceted and context-dependent nature of the eye contact effects.