Dialogisuus ja dialogi kasvatuksessa

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää dialogisuuden ja dialogin ilmiöiden olemusta sekä ilmiöiden merkitystä kasvatuksen ja kasvatuksen avulla toteutuvan yhteiskunnallisen kehityksen kannalta. Kasvatusta ja oppimista käsittelevän teorian avulla tutkimuksessa tarkasteltiin dialogisuuden ja dialogin määritelmiä, ilmiöihin liitettyjä keskeisimpiä toteutumisehtoja sekä ilmiöiden merkittävyydelle esitettyjä kasvatuksellisia tai yhteiskunnallisia perusteluita. Tutkimuksessa käsitellyissä teorioissa havaittiin kolmenlaista temaattista näkökulmaa. Kyseisten dialogisuutta tai dialogia käsittelevien teorioiden voidaan nähdä edustavan aihepiiriä kasvatussuhteen, yhteiskunnallisen toimijuuden sekä vuorovaikutustaitojen kehittämisen näkökulmista. Kasvatussuhteeseen liittyvää kasvatusfilosofista teoriaa tarkasteltiin tutkimuksessa Martin Buberin sekä Veli-Matti Värrin ajattelua tulkitsemalla. Paulo Freiren teoretisointi toi tutkimukseen kriittisen pedagogiikan eli kasvatuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta käsittelevän näkökulman. David Bohmin ja Nichol Leen ajattelu edusti tutkimuksessa pragmaattista, kommunikatiivista oppimista yhteiskunnallis-taloudellisesti orientoineesta näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin teoreettisena, kasvatusfilosofisena tutkimuksena kasvatustieteellistä tai kommunikaatiotieteellistä näkökulmaa edustavien teoreetikoiden dialogisuutta tai dialogia käsittelevää tuotantoa tulkitsemalla. Tutkimuksen aineisto koostuu teoksista Martin Buber Minä ja Sinä (1993), Veli-Matti Värri Hyvä kasvatus – kasvatus hyvään (2000), Paolo Freire Sorrettujen pedagogiikka (2005) sekä David Bohm On Dialogue (1996). Aineistoa tulkittiin hermeneuttiseen ajatusrakennelmaan ja hermeneutiikan periaatteisiin tukeutuen. Aineiston ymmärtämisessä sekä sisällön kuvaamisessa kiinnitettiin erityistä huomiota tekstin ainutlaatuisuuden tunnistamiseen sekä kehkeytyvän käsityksen muuttumisen prosessiin. Tutkimuksessa tavoiteltiin yleisen, näkökulmia kytkevän, moniulotteisen käsityksen muodostamista. Tutkimuksen keskeiset tulokset liittyvät tutkimuskysymysten mukaisesti dialogisuuden ja dialogin olemuksellisiin piirteisiin, edellytyksiin sekä kasvatuksellisiin perusteluihin. Tutkimuksessa havaittiin, että dialogisuudessa ja dialogissa on tiivistäen kyse kohtaavasta ja kuuntelevasta asennoitumis- sekä toimintatavasta, jonka tarkoituksena on rakentaa ymmärrystä toisen ajattelusta, tukea toisen osallisuutta ja toimijuutta sekä muodostaa yhdessä aiemmasta käsityskyvystä poikkeavia merkityksiä. Dialogisuuden ja dialogin perustavanlaatuisina edellytyksinä näyttäytyivät vuorovaikutuksellinen herkkyys, ymmärtämisen sekä osallistavan ilmapiirin ylläpitämisen halu, vastuullinen asennoituminen toiseen, oman ajattelun ymmärtäminen sekä tavoitteellinen toiminnanohjaus. Dialogisuuden ja dialogin keskeisiksi kasvatuksellisiksi perusteluiksi määrittyivät tutkimuksessa dialogisuuden mahdollistama eettisesti oikeutettu kasvatussuhde, kasvatuksellisen hyvän välittäminen, kasvatuksen kautta toteutuva yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja toimijuuden vahvistuminen, kulttuurien ylittävän ymmärryksen muodostuminen sekä näkökulmien laajentuminen. Tutkimuksen perusteella dialogisuus ja dialogi näyttäytyvät merkityksellisinä sekä kasvatuksellisen periaatteen että oppimisen kannalta.